E:6.5 Eksudaatit

E:6.5.1 Eksudaatit nimistössä

Eksudaateilla tarkoitan nimen kohteesta ulos purkautuvia asioita, kuten ääntä, savua ja hajua. Termi on lainattu lääketieteen alalta, jossa se tarkoittaa esimerkiksi ihmisestä eri teitä poistuvia eritteitä. Vaikka ääni, savu ja haju ovat erityisen luontevia juuri kulkineitten nimeämisperusteina, kohteesta ulos purkautuvat asiat tulevat kyseeseen nimeämisperusteena muissakin nimilajeissa. Paikannimistöntutkimuksen alalla eksudaatteihin liittyvät nimet on yleensä luettu nimetyn kohteen ominaisuuksiin liittyviin nimiin, siis luokkaan 20 (Ainiala 2002). Eksudaatteihin pohjaavat esimerkiksi monet partisiippimuotoiset paikannimet (Ainavuotava, Toriseva, Humiseva). Virallisista henkilönnimistä Helinää voidaan ehkä pitää ääniassosiatiivisena. Epävirallisessa henkilönnimistössä eksudaatteihin viittaavia nimiä sen sijaan varmasti on (Kilinä ja Räkä-Kilperi, esimerkit Kiviniemi 1982: 49).

E:6.5.2 Kulkineiden nimeäminen eksudaattien mukaan eri aikoina

Eksudaatit on hyvin tavallinen epävirallisten kulkineennimien nimeämisperuste. Kulkineen ääneen tai muihin eksudaatteihin otetaan kantaa 199 nimessä.

Moottoroitujen kulkineitten erityispiirre on aina ollut ääni. Etenkin 1900-luvun alkupuolella luonnossa, etenkin maaseudulla, ei juuri ollut voimakkaita ääniä, ja hevoset ja ihmiset säikkyivätkin kovasti varhaisia automobiileja. Voisikin olettaa, että ääneen viittaavat nimet olisivat erityisen yleisiä juuri vanhoissa nimissä. Näitä ei kuitenkaan ole saatu aineistoon, joten olettamuksella ei ole pohjaa. Pyrin tavoittamaan näitä kuuntelemalla Suomen kielen nauhoitearkistosta noin 50 nauhan kohdat, joissa kulkine oli puheenaiheena. Ensimmäisen auton kohtaaminen oli usein ollut vaikuttava kokemus, mutta nauhoitushetkellä mitään erityistä epävirallista nimeä tai nimitystä ei käytetty. Tämä saattoi johtua kolmesta syystä: epävirallista nimeä ei käytetty haastattelutilanteen takia, sitä ei muistettu tai sitä ei ollut koskaan ollutkaan olemassa. Tuon ajan nimet lienevät olleet helvetinkone-tyyppisiä. Arkaaisista kulkineennimistä esimerkkejä ovat ruotsalaisesta töff-töff-nimestä käännetty tööt-tööt 'auto', jota on käytetty jo 1906 (Keskinen 1992:32), sekä Tampereella tunnettu yksilönnimi Anterssonin tuupattava tööt-tööt, josta Keskinen (1989:30) kertoo: "[Sattuipa niin,] että takapenkillä köröttävä perillinen sai silloin tällöin hypätä tielle työntämään ylämäessä hengästyvää moottorihepoa. Merkinantotöräykset kutsuivat paikalle usein lisäapuvoimia, ja pienet auttajat keksivät autettavalle lempinimen, joka usein kajahti, kun automobiilin kuultiin olevan tulossa: 'Anterssonin tuupattava tööt-tööt.'" Äänen mukaan on nimetty muun muassa 1930–50-lukujen traktoreita (Päkä) ja kuorma-autoja (Hävittäjä) sekä 1950-luvulta alkaen ns. itäautoja (Hapankaalihakkuri). Koska kulkuneuvot ovat kuitenkin vuosi vuodelta kehittyneet hiljaisemmiksi ja näin ollen niiden äänet hankalammiksi erottaa toisistaan, on ääni nimeämisperusteena trendiltään laskeva. Myös teknisesti autot ovat samankaltaistuneet ja päästöt vähentyneet, joten muiden eksudaattien mukaan nimeäminen lienee käytännössä päättynyt. Ääni, savu ja haju nimeämisperusteina ovatkin ehkä reaalistumassa tulevaisuudessa äänettömyyden mukaan – ainakin epäviralliset kulkineennimet Pölynimuri ja Mikroaaltouuni kuvaisivat tällaista kehitystä. Kun nimenannossa tartutaan yleensä kohteen poikkeaviin ominaisuuksiin, tarkoittaa metaforinen viittaus hiljaisesti hurisevaan laitteeseen käytännössä sitä, että kielenkäyttäjät ovat osoittaneet nimen avulla sen, että muutamat mallit – tässä Ford Ka ja Daewoo – ovat liian hiljaisia ollakseen stereotyyppisiä autoja.

E:6.5.3 Eksudaattiperustaisten nimien alajaotteluita ja itse analysoidut nimet

Ensimmäinen alajaottelu on luonnollisesti äänen, savun ja hajun välinen. Jos nimeämisperustejaottelua haluttaisiin tarkentaa, ääni, savu ja haju voisivat olla omat, erilliset ryhmänsä. Kulkineen ääntä on kuvattu niin metaforien avulla (Pölynimuri) kuin onomatopoieettis-deskriptiivisestikin (Popotin). Joskus molemmat voivat olla läsnä samanaikaisestikin (Tyrätäristin). Nimet kuvaavat äänen voimakkuutta ja laatua, ja äänen lisäksi nimenannossa on usein otettu huomioon muitakin kulkineen ominaisuuksia.

Ääni

Olen jakanut ääneen viittaavat nimet edelleen teemoittain. Erilaisia ääniä kuvaavat kategoriat jyrinä, rouskutus tai pärinä, hurina, plätkytys ja vinkuna. Jyrinän lisäksi kovaa ääntä ilmaistaan kauhuteemalla (Myyränpelotin, Mörkö), korkeataajuuksista surinaa taas hyönteisteemalla (Espanjan ampiainen). Näiden välttämättömien, usein teknisiin asioihin liittyvien äänenvärien lisäksi nimiä on annettu myös muiden äänien mukaan. Tällaisia ovat auton äänentoistolaitteista kaikuva musiikki ja hälytysajoneuvojen "pillit". Ääntä on käytetty myös imaginääriperusteena, esimerkiksi Škoda Feliciasta on saatu ääniassosiatiivinen Helisijä. Nimen kuulijan asia on sitten päättää, vaikuttaako Felicia helisevän vai ei.

Näihin ryhmiin lajitellut nimet esitellään seuraavissa laatikoissa. Useiden nimien yhteydessä on mahdollisuus ääninäytteen kuunteluun.

Kategorioista on vielä tarpeen lausua muutamia asioita. Ensiksikin kovaäänisyys, suuri koko, heikko ohjattavuus ja joskus epäpuhdas käyntikin käyvät usein yhdessä. Tästä on kysymys, kun traktoria nimitetään Möröksi tai autoa sanotaan traktoriksi. Erityisesti 1970–80-luvun diesel-Volvoilla on oma traktorilta kuulostava käyntiäänensä. Pärinää tai rouskutusta ovat tuottaneet usein itäautot, joiden moottorit olivat erilaisia kuin monissa länsiautoissa. Niiden ääntä verrataan nimissä usein raastimiin ja hakkureihin tai rumpujen pärinään. Hurina on ominaista "liian hiljaisille" autoille. Plätkytys taas viittaa käyntiääneen, jossa iskullinen tahtiosa ja heikkoiskuinen tahtiosa vuorottelevat. Plätkytystä tuottavat harvakäyntiset dieselmoottorit, joissa moottorin käyntiäänessä on selvästi erotettavissa palokammiossa tapahtuva polttoaineen syttyminen sylinteri kerrallaan. Moottorin käyntiäänen lisäksi traktorissa kuuluu usein myös pakoputken päässä olevan läpän "plätkytys", erityisesti joutokäynnillä ja pienillä kierroksilla. Plätkyttävä ääni on usein assosioitu puheeseen tai eläinten, esim. lampaiden ääntelyyn. Puheen kuuleminen kulkineen käyntiäänessä on osa kulkineiden personifikaatiota, josta puhuttiin nimien funktioitten yhteydessä B:1.3.1. Vinkuna taas tulee yleensä ilmajäähdytteisyydestä tai erilaisista voimansiirtomenetelmistä.

Savu ja haju

Savu ja haju reaalistuvat usein yhdessä, teknisistä syistä. Epäpuhdas palaminen moottorissa tapaa tuottaa sekä savua että hajua. Savun ja hajun mukaan on nimetty tyypillisesti kaksitahti-, diesel- ja itäautoja. Kysymys on toki myös todellisen elämän ominaisuuksista, toisaalta siitä, että poikkeavat ryhmät on osoitettu antamalla nimiä. Stereotyyppinen "oikea" auto on siis länsimainen, bensiinikäyttöinen ja nelitahtimoottorilla varustettu.