D:5 Lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostaminen

Tässä luvussa puhutaan lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostamisesta. Termi on esitelty alaluvussa D:2.3 (C:2.2) ja esittelyä on jatkettu McCluren mallin kuvaamisen yhteydessä alaluvussa D:2.4. Lisämerkityksisyyden ja kansanetymologian välistä rajaa käytiin luvussa C:3:2. Lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostamisessa käytetään menetelmänä lekseemihakuista muuntelua, joka kuvataan hetken kuluttua.

Lisämerkityksisiä sekundäärinimiä on kahta laatua. Jotkin lisämerkityksiset sekundäärinimet yhdistävät hyvinkin sattuvasti esimerkiksi automerkin virallisen nimen ja toisen sanan kautta lausutuksi tulevan primäärin ominaisuuden, kuten vaikkapa alkuperää ja teknistä olemusta kuvaava Baijerilainen Mutteri-Wiritys ← BMW tai itämaista alkuperää ilmaiseva Thaihutsu ← Daihatsu. Tällaiset nimet, joilla on selvästi jokin nimeämisperuste, käsitellään myös nimeämisperusteisessa osiossa E. Näitä nimiä (lisämerkityksiset sekundäärinimet, joilla on nimeämisperuste) voi myös hakea erikseen tieteellisen haun hakulomakkeella 4.

Aineistossa on kuitenkin paljon myös lisämerkityksisiä sekundäärinimiä, joilla ei vaikuttaisi olevan mitään tekemistä autojen konkreettisten ominaisuuksien kanssa, kuten Maksalaatikko ← Mazda, Tolusiitin ← Seat Toledo ja Kaarina ← Toyota Carina. Tulee kuitenkin muistaa, että myös kuulijalla on vastuunsa merkityksen muodostumisessa. Maksalaatikko saattaa aiheuttaa monille negatiivisia väreitä, ja ainakin autoon yhdistettynä mielikuva kypsennetystä, hieman epämääräisen näköisestä ruoasta tuskin tuottaa ainakaan mielikuvaa nopeasta urheiluautosta. Varsin yleinen tapa vääntää malli- ja merkkinimistä henkilönnimiä taas saattaa liittyä pyrkimykseen inhimillistää kulkineet. Lisämerkityksisillä kulkineitten sekundäärinimillä näyttää jostakin syystä olevan tiettyjä yleisiä aihepiirejä, jotka vetävät uusia nimityksiä puoleensa. Tällaisia aihepiirejä käsitellään osiossa F.

Lekseemihakuinen muuntelu

Lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostamisessa on ex definitione kysymys aina lekseemihakuisesta muuntelusta. Lekseemihakuisen muuntelun perusidea voidaan havainnollistaa seuraavasti:

Lekseemihakuiseen muunteluun ja näin lisämerkityksisiin sekundäärinimiin kytkeytyy muutamia kiinnostavia kysymyksiä: 1) millaiset nimet päätyvät muuntelun kohteiksi, 2) millaiset harhalekseemit ovat suosittuja ja 3) mitä muutoksia voidaan tehdä, jotta lekseemihakuisessa muuntelussa päästään harhalekseemin näköiseen tai sitä riittävästi muistuttavaan tuloslekseemiin.

Teorian kannalta voisi olla myös kiinnostavaa pohtia sitä, missä määrin tällaiset sekundäärimuodosteet ovat itsenäisiä ja miten kielenkäyttäjät niitä tulkitsevat maailmantietonsa ja kielitietonsa perusteella. Tämä ei kuitenkaan ole tämän tutkimuksen tehtävä vaan vaatisi pikemminkin kokeellista tutkimusta psykolingvistiikan ja sosiolingvistiikan metodein.

Edellisessä kuvassa nostettiin esiin kolme keskeistä lekseemihakuiseen muunteluun liittyvää kysymystä. Vastaukset näihin kysymyksiin on hajautettu eri paikkoihin Kulkine.netissä, eikä kaikkien vastauksia edes ole etsitty perusteellisesti. Ensimmäiseen näistä (Millaisia nimiä muunnellaan ja miksi) on pyritty alustavasti vastaamaan luvussa D:2.6, eikä sen tarkempaa tutkimusta aiheesta ole olemassa. Tässä luvussa keskitytään toiseen kysymykseen eli siihen, miten lähtölekseemistä päästään tuloslekseemiin. Kansankielellä tämä voitaisiin tiivistää sanoiksi "Miten sanoja väännellään", vaikka ilmauksen tarkkuus ei tieteellisellä tasolla olekaan riittävä. Kolmas kysymys (valitut harhalekseemit) sitä vastoin käsitellään vasta osion F luvussa F:3, sillä valitut kohdelekseemit kertovat kulttuurista, mikä taas on mainitun osion teema. Siltä osin kuin lisämerkityksisillä sekundäärinimillä on myös jokin uskottava ja mielekäs nimeämisperuste, ne on käsitelty osiossa E. Tämän luvun näkökulmaa voisi siis luonnehtia tekniseksi, erityisesti muodostustekniseksi.

Asiaa koskeva teoriatausta on valtaosin tuotu esille jo aiemmin tässä luvussa. Ensimmäisissä alaluvussa eritellään ne muuntelukeinot, joilla lisämerkityksisiä sekundäärinimiä tuotetaan: "vääntäminen" eli morfofonologiset operaatiot → D:5.1, "kääntäminen" eli leksikaalinen korvaaminen → D:5.2 ja bakronymisaatio → D:5.3. Leksikaalisen korvaamisen piiriin on luettu myös mm. vastakohtaistaminen ja muiden assosiaatioitten hyväksi käyttäminen sekä assosiatiivinen täydentäminen, joka tuottaa parhaimmillaan pitkiäkin loruja, joiden nimeydestä voidaan toki olla monta mieltä. Seuraava piirros kertaa McCluren mallin edelleenkehitelmän kohdan, jossa nämä muuntelukeinot tuodaan esiin alajaotteluineen.

Näiden kolmen muuntelukeinon yleisyyssuhteet kuvataan tilastollisesti koontiluvussa D:5.4. Sen tarkemmin käytetyistä muodostuskeinoista ei ole tämän aineiston pohjalta mielekästä tuottaa kvantitatiivista dataa. Koska leksikaalisessa muuntelussa hyödynnettävien fonologisten ja morfologisten keinojen käyttö ei ole säännöllistä, lisämerkityksisiä sekundäärinimiä ei ole mielekästä jäsennellä ryhmiksi kunkin keinon käyttämisen tai käyttämättä jättämisen perusteella. Mikään originaalisanan kielellinen ominaisuus, tavuluku tai muu, ei määritä, tuleeko virallisesta nimestä Lada kenties Laturi vai Laardi (erään Ladan yksilönnimi). Esimerkiksi suffiksaatio, fonologinen substituutio ja kontaminaatio ovat hyvin yleisiä muokkauskeinoja, mutta niitä käytetään tarkoitushakuisesti haluttuun määrämuotoon pyrittäessä. Lekseemihakuisessa muuntelussa on samanaikaisesti läsnä monta vaikuttavaa tekijää (lähtölekseemin ominaisuudet, harhalekseemin valinta ja ominaisuudet, tieto tarkoitteesta, tieto kielestä ja variaatiomahdollisuuksista) ja kysymys on pikemminkin eräänlaisesta "neuvottelusta" tai vuorovaikutuksesta eri suuntien välillä kuin yksisuuntaisesta a → b -reaktiosta. Lopuksi alaluvussa D:5.5 esitellään vielä sellaista esimerkistöä, joka osoittaa, että kysymys on nimenomaan lekseemihakuisesta muuntelusta. Viimeisen alaluvun nimissä muuntelu on siis "jäänyt kesken".

Siirry ensimmäiseen alalukuun D:5.1 Morfofonologiset operaatiot