Hae kulkineennimiä:
D:8 Koonti nimien muodostamisesta toisista kulkineennimistä
Sekundääriyden rajausta
Tässä D-osiossa käsiteltiin siis pääasiassa sitä, miten nimistä saadaan toisia samantarkoitteisia nimiä nimen muotoa muuttamalla (Volkswagenista Volkkari ja Corollasta Gorilla). Tämä on juuri se, mistä sekundäärinimien muodostamisessa on kysymys. Nimen muotoa siis varioidaan hyväksyttämiskierroksella eri syistä (ks. B:2.2) ja tuloksena on erilaisia typisteitä, johdoksia ja muita mukaelmia osiossa esitettyyn tapaan.
Samaan osioon sisällytettiin jäsentelyn vuoksi myös luku D:7, jossa noteerattiin nimien muodostaminen myös merkityksenmuutosten kautta. Merkityksenmuutoksen yhteydessä syntyy samanmuotoisia nimiä, joilla on eri tarkoite (erilainen merkityskenttä). Tällaisia merkityksenmuutoksia ei ole tilastollisessa tarkastelussa pidetty sekundääriniminä. Näiden tässä osiossa esitettyjen tapojen lisäksi on myös kaksi muuta tapaa muodostaa uusia nimiä vanhoista nimistä. Toinen näistä on valmiiden nimien käyttö metaforina. Ladalle voidaan siis antaa nimeksi itäisyyttä ilmentävä paikannimi Käkisalmi. Nimeä voidaan myös käyttää toisen nimen osana liitynnäisen tapaan (Aurinko-Lada). Nämä tavat voidaan lisäksi yhdistää, eli toista nimeä voidaan käyttää myös metaforisesti nimenosana, esimerkiksi nimi Iso-Anglia 'Mercury Park Lane Breezeway' sisältää muotometaforana toisen auton mallinimen Anglia. Tämä johdattelu pyrki selventämään sitä, että sekundäärinimien muodostaminen ja nimien muodostaminen toisista nimistä ei kaikilta osin ole sama asia.
Sekundääriyden tavallisuudesta
Sekundäärinimet jaettiin jo luvussa C:2.2 "neutraalin" muuntelun kautta muodostettaviin puhtaisiin sekundäärinimiin ja lekseemihakuisen muuntelun kautta muodostettaviin lisämerkityksisiin sekundäärinimiin . Puhtaiden sekundäärien nimenosien ja lisämerkityksisten sekundäärien nimenosien yleisyys kulkineennimistössä oli analyysin kohteena luvussa C:5, josta lainaamme tähän nimen rakennetyyppejä yleensä esittävän graafin; mainitussa luvussa rakennetyypit on eritelty myös nimen viittaustason mukaan.
Kuten graafista ilmenee, sekä puhtaita että lisämerkityksisiä yksiosaisia sekundäärinimiä on aineistossa lähes yhtä runsaasti ja rajatapauksiakin varsin paljon. Sekundäärejä nimenosia esiintyy myös kaksiosaisten nimien komponentteina, mutta näissä puhtaat sekundäärinimenosat ovat yleisempiä kuin lisämerkityksiset. Tästä voitaneen vetää sellainen varovainen johtopäätös, että puhtaat sekundäärinimet ovat mahdollisesti itsenäisempiä ja leksikaalistuvat jossain määrin helpommin kuin tilapäisemmän luonteiset ja enemmän sanoilla leikittelyyn ja kaksiviitteisyyteen perustuvat lisämerkityksiset sekundäärinimet. Jo itsessään kompleksinen lisämerkityksinen sekundäärinimi toimii siis moniviitteisyydessään huonommin kaksiosaisen nimen osana, mikä viittaisi siihen, että liiallista kompleksisuutta vältetään tai että kompleksisuuteen liittyvä hauskuus ja monimielisyys jotenkin häiriintyisi toisen nimenosan tullessa mukaan. Tästä on kuitenkin hyvin hankalaa sanoa luotettavasti mitään, ja ero pr+sd ja pr+msd-rakenteiden yleisyydessä on varsin pieni. Joka tapauksessa sekä puhtaiden että lisämerkityksisten nimien muodostaminen on kulkineennimistölle selvästi ominainen piirre, ja kuten ketjuuntumista käsittelevässä luvussa D:6 on todettu, nämä saattavat ketjuuntua sekaisinkin.
Koonti muodostuskeinoista
Tämän D-osion aiheena olivat varsinaisesti sekundäärinimien muodostusmenetelmät. Puhtaiden sekundäärinimien muodostamista äänneasua suomalaistamalla käsiteltiin luvussa D:3 ja monimutkaisemmin menetelmin luvussa D:4, lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostamista taas luvussa D:5. Sitä, missä määrin sekundäärinimen kantana toimiva nimi on epävirallista tai virallista lähtöä, on pohdittu luvussa D:6; kuten sieltä lainatusta graafista ilmenee, valtaosin sekundäärinimet on tehty virallisesta nimestä eli kyseessä ovat "ensimmäisen polven" sekundäärinimet:
Tätä kantana toimivaa virallista tai epävirallista nimeä on kannan kielestä riippumatta voitu muokata hyvin eri tavoin. Motiiveja tähän muokkaamiseen on käsitelty jo luvussa B:2.4, niitä voivat olla esimerkiksi pyrkimys suomalaistamiseen, parempaan kuvaamiseen tai jopa hauskuuteen. Kaikki nämä ovat hyväksyttämiskierroksella tehtäviä muutoksia kohti parasta mahdollista nimeä.
Koonti puhtaiden sekundäärinimien muodostusmenetelmistä sisältyi lukuun D:4.7 ja lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostusmenetelmistä lukuun D:5.4. Puhtaiden sekundäärinimien muodostusmenetelmiksi todettiin yleisemmät foneettinen suomalaistaminen ja muottiin sijoittaminen sekä harvinaisemmat typistäminen, numeroilmauksen lukeminen, sitaatti- tai erikoislainat, lyhenteen täydentäminen sanaksi, proprikontaminaatio, sekaus ja hypersuomalaistaminen (usein slangi- ja murresävytteiseksi). Lisämerkityksisiä sekundäärinimiä muodostettaessa käytetyn lekseemihakuisen muuntelun päätyypit taas ovat morfofonologiset operaatiot (vääntäminen), leksikaaliset korvaamiset sekä bakronymisaatio. Seuraavassa vielä mainituista koontiluvuista lainatut yleisyysgraafit:
Epäviralliset kulkineennimet kertovat myös vierasperäisten nimien ja lyhenteiden mukauttamisesta suomen ja viron puhekieleen. Sekä nimien fonotaksia että ortografiaa on kotoistettu. Kotoistamistarve on tietysti seurausta aiemman ilmauksen kompleksisuudesta suomensukuisen kielenkäyttäjän näkökulmasta; esimerkiksi Volvo kelpaa käytettäväksi sellaisenaan, Chevrolet Biscayne ei. Tehtyjen muutosten perusteella on pystytty koostamaan luvussa D:3.1.2 esitetty vieraskielisten nimien suomeenkotoistamissäännöstö, josta seuraavassa tiivistys: Monimutkaiset äänneyhtymät sievennetään sanan alussa yhtymän viimeinen konsonantti säilyttäen, mutta sanan sisällä yhtymän ensikonsonantti säilyttäen. Vieraskielinen vokaaliaines lainataan useimmiten ääntämyksen mukaisesti. c korvataan etuvokaalin edellä s:llä ja takavokaalin edellä k:lla. Konsonantit b, g, d ja f säilyttämällä kielenkäyttäjä voi tietoisesti korostaa nimen vieraslähtöisyyttä, mutta erityisesti b ja g ovat alttiita menettämään soinnillisuutensa. h katoaa usein, paitsi sanan alussa tai vokaalien välissä. z korvataan yleensä ts:llä, joskus myös s:llä. Konsonanttiloppuisten sanojen loppuun lisätään i, ja tätä edeltävä konsonantti kahdennetaan, jos se on obstruentti. Virolaistaminen taas voidaan tehdä vähemmin muutoksin, sillä viron konsonantisto on suomen konsonantistoa laajempi eikä fonotaksi vaadi sanojen lähes säännönmukaista vokaaliloppuisuutta. Esimerkkeinä mainittakoon loppukonsonantin kahdentuminen taivutuksen vuoksi.
Mainitsemisen arvoinen erikoistapaus ovat lyhenteet, jotka sekä suomessa että virossa luetaan tavallisesti kirjaimittain omakielisten aakkosten nimien mukaisesti. Tämä merkinnee sitä, että lyhenteet lainataan yleensä kirjoitetussa eikä suullisessa muodossa. Monista lyhenteistä on myös muodostettu suffiksilla pidempiä muodosteita, esim. GMC → Kemsu.
Jos kielenkäyttäjä haluaa leikitellä, hän voi myös soveltaa näitä sääntöjä tietoisesti väärin tai jättää soveltamatta. Nykykielessä (nimistön ulkopuolellakin) varsin käytetty leikittelykeino on esimerkiksi c:n korvaaminen tai lausuminen k:na myös etuvokaalin edellä ja vastaavasti s:nä takavokaalin edellä. 63 nimeä olenkin katsonut hyperkorrekteiksi.
Sekä puhtaille että lisämerkityksisille sekundäärinimille on tunnusomaista eräänlainen epäitsenäisyys suhteessa kantasanana toimivaan edelliseen nimeen. Edelleenkehitelty nimiasu toimii siis samalla linkkinä aiempaan nimeen, lisämerkityksisissä sekundäärinimissä vielä samanaikaisesti toisaallekin. Tästä pääsäännöstä seuraa, että sekundäärinimeen tulee sisältyä edellisestä nimestä eli kannasta niin paljon, että se on tunnistettavissa ainakin esiintymiskontekstissaan. Edellisen nimen aineksen ei ole välttämätöntä sisältyä nimeen muuttumattomana, vaan sitä voidaan säilyttää muunnettunakin. Kuten luvussa D:5.1.2 tarkemmin kuvataan, tässä muuntamisessa voidaan pyrkiä säilyttämään esimerkiksi sanahahmo tai vaihtamaan foneettisesti läheisiä äänteitä toisiinsa. Edellistä nimeä voidaan siis säilyttää muillakin tavoin kuin käyttämällä toisen tavun alusta katkaistua kantaa.
Tässä osiossa esitetyn perusteella uskon, että sanaleikkien tutkimusta tulisi lisätä. Lisäksi tulee noteerata, että sekundäärimuodosteiden muodostamisen kannalta samat mekanismit ovat mitä todennäköisimmin mahdollisia sekä sanastossa että nimistössä, mutta nimistössä näitten (erityisesti lekseemihakuisen muuntelun) käyttämiseen on matalampi kynnys. Tämä johtunee siitä, että nimen, sen merkityksen ja referentin suhde on jossakin määrin yksinkertaisempi kuin sanaston puolella ja näin ollen kielellä leikittely ei aiheuta samassa määrin sekaantumisia keskustelutilanteissa.
Lekseemihakuisen muuntelun keinoista yleisin on ilman muuta morfofonologiset operaatiot eli kansankielellä vääntäminen. Yleisyys viittaa siihen, että se koetaan teknisenä keinona kevyeksi ja helppokäyttöiseksi. Toisaalta on niinkin, että kääntäminen tai leksikaalinen korvaaminen ylipäätään edellyttää, että muokattavalla tai ainakin lähes tämän näköisellä lekseemillä ylipäätään olisi jokin merkitys suomen kielellä tai jollain muulla Suomessa yleisesti tunnetulla kielellä. Morfofonologisia operaatioita voidaan tehdä mille tahansa merkkijonolle, kunhan se edes jotenkin assosioituu johonkin tunnettuun lekseemiin; merkkijonon merkityksen tunteminen ei siis ole lainkaan välttämätöntä. Leksikaalisen korvaamisen suhteen tulee huomata, että kääntäminen on suomessa merkittävin osa ja muiden assosiaatioiden osuus on vähäisempi. Näin McCluren mallin täydentäminen käännöksellä onkin tärkeää. Se, että leksikaalinen korvaaminen ja kääntäminen ylipäätään ovat mahdollisia, todistaa osaltaan sitä, että erisnimilläkin on merkitys. Uskoisin myös, että termit morfofonologinen operaatio, leksikaalinen korvaaminen, lähtölekseemi, harhalekseemi ja tuloslekseemi tulevat tarpeeseen ja että McCluren mallia Suomessa täydennetään jatkossa esittämälläni tavalla mm. kääntämisellä ja bakronymisaatiolla, vaikka kaikki bakronyymit eivät varsinaisesti välttämättä nimiä olekaan.
Merkityksenmuutoksista kulkineennimistössä
Merkityksenmuutokset ovat kulkineennimistön sisällä varsin vähäisiä. Aineistossa tavanomaiseksi luettavaa on lähinnä joittenkin erityisten yleisten merkkien merkkinimien appellatiivistuminen (jeeppi, jopo, katepillari, mopo, fordson), mutta uusia appellatiivistumia tuskin syntyy. Missään kulkinelajissa ei tällä hetkellä nimittäin vallitse yhden merkin oligopolia, jota merkkinimen appellativisaatio edellyttäisi. Kulkineitten yksilönnimille (ja eläintennimille) on ominaista, että joskus sama nimi säilyy, vaikka tarkoite vaihtuisikin. Kaikkiin merkki- ja mallinimiin taas liittyy se ongelma, että valmistajan "kierrättäessä" virallisia merkki- ja mallinimiä eri vuosikymmenten malleilta toisille myös niitä seuraavat puhtaat sekundäärinimet yleensä pysyvät käytössä. Mersut ja Kadetit ovat eri vuosikymmeninä viitanneet tosiasiassa hyvinkin eri näköisiin autoihin. Tätäkin voidaan jossain määrin pitää merkityksen muutoksena.
Nyt nimien muodosta ja rakenteesta on pitkälti kerrottu kaikki olennainen osioissa C ja D, ja on aika siirtyä osioon E katsomaan sitä, mitä kulkineitten ominaisuuksia nimissä tuodaan esiin.
Siirry seuraavaan osioon E Mistä ominaisuuksista nimet kertovat ja miten