Harkinnan jälkeen Janne ja Rasti-Vihti olivat päättäneet järjestää tarkkuussuunnistuskilpailut, ja tarkkuussuunnistajien keskustelupalstalla trailo.fi:ssä ehdotettiin, että kilpailut voisivat olla ennen toukokuussa 2020 Suomessa järjestettäviä EM-kilpailuja. Koronavirus kuitenkin siirsi EM-kilpailut ensin heinäkuulle 2020 ja sitten keväälle 2021. Epäviralliset esikisat päätettiin kuitenkin pitää harjoituksen vuoksi ja koska suunnitelmat olivat jo varsin pitkällä.

Niinpä eräänä äärettömän sateisena lauantai-aamuna ihmisiä ja autoja kerääntyi Palakosken virkistysalueen alaparkkipaikalle avaamaan tarkkuussuunnistuksen kilpailukauttaan.

Vaikka tiet ja polut paikoin lähes lainehtivat vettä, tunnelma oli innostunut, ja numerolapunkin saattoi laittaa vaikka letteihin kiinni.

Tarkkuussuunnistuksen tunnelmaa oli jo matkalla lähdön aikarastille, kun viitoitus oli toteutettu rastilipuin. Ehkäpä jokin näistä on jo C-lippu?

Lauantaina tarjolla oli entistä soranottoaluetta, tieltä kajastelevaa kalliota ja jonkin verran varsin tyhjää maastoa, jossa haasteet olivat hiukan toisenlaisia.

Sunnuntaina ei enää juurikaan satanut, mutta hiukan ensimmäisten lähtöjen jälkeen kuultiin kyllä komeita jyrähdyksiä, mikä tietysti teki korkealle kalliolle kiipeämisestä entistäkin turvallisemman oloista.

Korkeuserot ja paikoin rajallinen näkyvyys tekivät joistakin tehtävistä haasteellisia, mikä on tietysti hyväkin.

Korkeuserojen vuoksi rastien vieminen maastoon tuntui välillä näyttävän tasohyppelypeliltä. "Lehmäkepit" toimivat tehokkaasti myös kiipeilyapuna. Yksi kallioalueen lipuista valitettavasti kaatui kilpailun alkupuolella, joten kaksi tehtävää hylättiin sen vuoksi.

Tasapuolisuuden edistämiseksi sunnuntaina oli korkeuserojen vuoksi myös erikoinen one way -osuus, joka oli niin erikoinen, että se oli itse asiassa two way. Sillä sai siis vain edetä yhteen suuntaan kerrallaan, mutta ei peruuttaa eikä kääntyä.

Maaliintulijoita odotti Mercedeksen uumenissa ja päivänvarjon suojassa Excelitse toimiva tulospalvelu, jolla oli tulosten laskenta jotakuinkin hallussa, mutta tulosten julkaisemisessa oli vielä kehittämisen varaa.

Tarkkuussuunnistuksen (Trial-O) luonteeseen kuuluvalla tavalla sunnuntain ykkösrastista tehtiin myös kirjallinen valitus.

Valitus oli sinänsä aiheellinen, mutta virhe oli nollatoleranssin puitteissa hyväksyttävä, sillä rastilippu oli noin 148 cm väärässä paikassa.

Valitusten tultua käsitellyiksi olikin sitten palkintojenjaon ja juhlallisen valokuvauksen aika. Ensimmäisessä kuvassa 12-sarjan kakkonen Selma

toisessa E-sarjan kärkikolmikko Pinja Mäkinen (1), Mikko Heinonen (2) ja Lauri Mäkinen (3).

Sunnuntain kilpailun yhteydessä "juostiin" myös Uudenmaan aluemestaruuksista PreO:ssa. Henkilökohtaisen Am-mitalin pokkasivat Eero Hakanen (1), Martti Inkinen (2) ja Lauri Mäkinen (3)

Am-kilpailussa oli myös seurojen välinen joukkuekisa, jossa voittajaksi selviytyi Keravan Urheilijat 54 pisteellä, toiseksi sijoittui Rajamäen Rykmentti 53 pisteellä ja kolmanneksi Riihimäen Suunnistajat 48 pisteellä (edustajat kuvassa). Rasti-Vihdin ensikertalaisjoukkue sijoittui neljänneksi 34 pisteellä, ja osa sen osallistujista on jo haastanut toisensa osallistumaan lokakuussa FinTrailO-kilpailuun.

Hivenen nolosti kaikkien Am-kisojen ja muiden keskellä parasarjan palkitseminen oli unohtua, mutta palkintopöydäthän ovat aivan liikuteltavaa laatua...

Tapahtuman järjestämisestä jäi jonkin verran traumoja ja muutaman päivän nukutti tavallista enemmän, mutta...

Teksti Janne Seppälä, valokuvat pääosin Pirjo Moisander