Valvojan mietteitä - 2020

Vihdoinkin kilpailukausi alkaa. Ensimmäistä tarkkuussuunnistuskilpailuaan ovat järjestämässä sekä Rasti-Vihti että kartoittaja-ratamestari Janne Seppälä. Kartassa ja radoissa kokemattomuus ei näy ja olen varsin luottavainen myös muiden järjestelyjen suhteen.

Lauantaina on tarjolla vanhaa soranottoaluetta, kalliorinnettä, suota, pusikkoa eli varsin monipuolisesti kaikkea mahdollista. Reitillä muutama lyhyt nousu/lasku, mutta niistä ei tehtäviä tarvitse ratkoa lauantaina.

Sunnuntaina tarjolla on pääosin kunnon selkeää avokalliomaastoa. Kaikki tehtävät on ratkottavissa huolellisella kartanluvulla. Haasteen radalla tuo noin 200 m mäkiosuus, joka kuljetaan molempiin suuntiin yksisuuntaisena. Yksisuuntainen osuus pitää kulkea kerralla ylös/alas asti. Matkalla saa toki pysähtyä, mutta suunnan muutos ei ole sallittua. Muuten yksinkertaista, mutta matkalla pitää myös ratkoa muutama tehtävä kumpaankin suuntaan kuljettaessa. Kannattaa siis olla tarkkana ettei tule kuljettua ratkaisupaalujen ohi.

Molempina päivinä on muutama lippu hieman kauempana. Sääennusteen mukaan valaistusolosuhteet tulevat olemaan tasaisen harmaat, joten lippujen pitäisi erottua etäisyydestä huolimatta hyvin.

COVID-19 tuo luonnollisesti omat haasteensa kisajärjestelyihin. Tarkkuussuunnistus ei onneksi ole kontaktilaji, joten niiden välttäminen ja etäisyyksien pitäminen varmasti onnistuu.

Onnea matkaan!

Juha Hiirsalmi

Valvoja