Minkä ominaisuuksien mukaan nimiä on annettu? – Kulkineennimiväitöskirjan kansanversio – Kulkine.net


Kansanversion osio E: Minkä ominaisuuksien mukaan nimiä on annettu?

Minkä ominaisuuksien mukaan nimiä voidaan antaa?

Tässä luvussa kerron, mitkä "vehkeitten" ominaisuudet ovat päätyneet nimien aiheiksi. Olen luokitellut nämä 13 pääryhmään, jotka ovat koko ja muoto, käytettävyys, alkuperä, osa, eksudaatit (ääni, savu ja haju), käyttäjä, käyttötarkoitus, väri, ikä, luonne, lentävä lause, tapahtuma ja suhde toiseen kulkineeseen. Lisäksi on ryhmä ei tietoa. Muoto ja koko ovat yksi luokka, sillä etenkin metaforiset nimet viittaavat usein molempiin samanaikaisesti (esim. Kirppu). Muodon ja koon yhdistäminen samaksi luokaksi lienee sikälikin järkevää, että ilmaiseehan esimerkiksi sana pitkä- paitsi kokoa myös muotoa. Neljä viimeksi mainittua nimeämisperustetta luonteesta alkaen taas ovat varsin marginaalisia ryhmiä.

Osa 13:sta nimeämisperustepääryhmästä jakautuu edelleen alaryhmiin. Pitää tosin muistaa, että nimeämisperusteet ovat maailman asioita ja niitä voi luokitella ihan miten tarkasti haluaa. Tämä tarkempikaan luokittelu ei siis ole tyhjentävä:

Näitä nimeämisperusteita voidaan sitten ilmaista suorasanaisesti (Saksan-Hävittäjä tai metaforisesti eli kielikuvan kautta (Helmut). (Tosin se, onko jokin metaforinen tai suorasanainen, on joskus veteen piirretty viiva. Onko siis persikka väri vai väriä kuvaava kielikuva...?) Vaikuttaisi siltä, että osaa nimeämisperusteista ilmaistaan selvästi useammin metaforan avulla kuin toisia. Kokoa ja muotoa ilmaistaan tyypillisimmin metaforisesti. Tämä ehkä johtuu siitä, että erilaiset esineitten muodot ovat paremmin kuvattavissa metaforien avulla kuin suorasanaisesti (lahna pro liereänpyöreä). Erilaiset laatikot, matikanpäät, kananmunat, kirput, lutikat ja ruumisarkut kertovat siis helpommin, millaisesta muodosta on kysymys, kuin suorasanaiset kuvaukset. Suorasanaisesti kokoa tai muotoa ilmaisevat vain muutamat lekseemit, esim. iso, pikku ja pitkä. Väriä ilmaistaan nimeämisperusteena sekä suorasanaisesti (Pikkuharmaa) että metaforisesti (Homenokka), mutta metaforisuus on välttämätöntä tai ainakin ekonomisinta, kun halutaan kuvata esimerkiksi erikoisia väriyhdistelmiä (Leppäkerttu, Panda). Myös ääneen viittaavissa nimissä metaforisuutta on paljon. Kulkineita verrataan mm. erilaisiin ääntä tuottaviin esineisiin (rumpu, leikkuri, rosma, hävittäjä, hiustenkuivaaja) mutta myös ääntä tuottaviin eliöihin (ampiainen, päkätti). Ääninimissä on toki jonkin verran myös onomatopoieettisuutta (prutku, hyrysysy, pärrä, Putputin, Mopodopoulos, Römpötti). Osaan perustuvissa (ja näin tavallaan metonyymisissä) nimissä suorasanaisuutta on ehkä enemmän kuin monissa muissa nimeämisperusteryhmissä (Pystylyhty, haitaribussi, Pahviauto, Rättisitikka, Siipicadillacci, Nahkasaappi), mutta metaforisuus on tässäkin ryhmässä hyvin tyypillistä (Sätkäkone, näkötorni, piiska, Nappisilmä). Rekisteritunnuksista muodostettujen nimen arviointi asteikolla suorasanainen–metaforinen ei oikeastaan onnistu, koska nimet ovat rakenteeltaan sekundäärejä. Alkuperän ilmaiseminen onnistuu myös suorasanaisesti maannimellä (Saksanajokki), mutta myös metaforisesti erilaisia tuotteita, henkilönnimiä ja kansallisia stereotypioita hyödyntäen (Makaroni, Sergei, Sirppi ja Samara, Hinttipulkka ja Hapankaalihakkuri). Väljästi tulkiten metaforisena voitaneen pitää myös vieraan alkuperän ilmaisemista vieraan kielen piirteen kautta (Samarushka, Der Panzerwagen, Ljada Njiva). Muunlaiseen alkuperään viittaavien nimien erikoisuudet käsitellään seuraavassa luvussa. Käyttäjään tai omistajaan viittavissa nimissä käyttäjä tuodaan lähes aina suoraan esiin, mutta usein kysymyksessä on toki geneerinen käyttäjäryhmä (Teinikorolla, Manne-Taunus, Pappa-Tunturi). Käytettävyyteen viittaavat nimet ovat usein metaforisia (Aikapommi, Aasi, Maantietraktori), mutta myös erilaiset yleishuonoutta kuvaavat enemmän tai vähemmän leksikaalistuneet metaforat ovat käytössä (Romu, Ritsa, Paska, Mopo). Muutamia suorasanaisiakin lekseemejä on, kuten nopeutta kuvaava vauhti-. Käyttötarkoitukseen viittaavissa nimissä on myös paljon metaforisuutta, erityisesti hevos- ja kärryteemojen ympäriltä. Mainoslauseisiin, tapahtumiin ja tokaisuihin perustuvien nimien metaforisuutta ei ole mielekästä edes määritellä, ja luonnetta kuvaavat nimet taas eivät kovin usein voi suorasanaisia ollakaan. Tiivistyksenä voisin arvioida, että kulkineennimissä kulkineen ominaisuuksia eli nimeämisperusteita tuotaisiin esiin useammin metaforisesti kuin suorasanaisesti. Tätä ei kuitenkaan ole tilastollisesti tarkistettu, vaan sanottu perustuu yleisvaikutelmaan aineistosta.

Minkä ominaisuuksien mukaan nimiä on useimmin annettu?

Seuraavassa esitetään, mistä kulkineen ominaisuuksista epäviralliset kulkineennimet tyypillisimmin kertovat eli mitkä nimeämisperusteet ovat yleisimpiä koko aineistossa:

Kulkineennimistön yleisin nimeämisperuste runsaan 20 % osuudellaan on siis kulkineen koko ja muoto. Tämän jälkeen yleisimpinä ja varsin tasavahvoina nimeämisperusteina ovat käytettävyys, jokin kulkineen osa ja alkuperä. Muita vielä varsin yleisiä nimeämisperusteita ovat eksudaatit (lähinnä ääni), kulkineen käyttötarkoitus, käyttäjä ja väri. Muut luokituksen nimeämisperusteet (suhde, luonne, lentävä lause, tapahtuma ja ikä) ovat lähinnä marginaalisia.

Kulkineen kokoa ja muotoa kuvataan yleensä samanaikaisesti metaforan avulla (esim. Lahna). Kulkineen pyöreämuotoisuutta ilmaisevia nimiä on enemmän kuin kulkineen kulmikkuutta ilmaisevia, mikä kertoo siitä, että autot (ym.) ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna olleet prototyyppisesti kulmikkaita olentoja, huolimatta siitä, että auton muotoilu on vuosi vuodelta kehittynyt aerodynaamisempaan ja näin pyöreämuotoisempaan suuntaan. Jos pelkästään kulkineen kokoa ilmaistaan, ilmauksen kohteena on usein pieni kulkine. Tämä johtuu siitä, että suuruutta ilmaisevat metaforat ilmaisevat yleensä myös kulkineen muodon, siis sen, onko kulkine pitkänomaisesti suuri vai laveasti suuri. Koko ja muoto tulevat luultavasti säilyttämään asemansa nimeämisperusteina, joskin muotojen samankaltaistuminen tullee vähentämään niitten merkitystä.

Kulkineen käytettävyydessä keskeistä nimien määrän perusteella ovat kulkineen luotettavuus, hallittavuus, nopeus, vääntö, hinta ja sisätilan viihtyisyys. Perinteiset romut ja paskat tulevat pitämään vakiintuneet asemansa tottelemattomien kulkineitten niminä tai tilapäisempinä nimityksinä, mutta on myös mahdollista, että kulkineitten laadun paraneminen ja laatuerojen tasoittuminen tulevat vähentämään nimeämisperusteen painoarvoa. Autoja ei myöskään enää hankita ikuisiksi ajoiksi tai edes vuosikymmeniksi, joten niihin kohdistuvat laatuodotuksetkaan eivät enää ole niin suuria eikä komponenteilta vaadita samanlaista laatua ja kestävyyttä kuin 1900-luvulla.

Kulkineen osa on nimeämisperusteena moninainen ja sisältää kaikkea konepellin alla piilevistä virityksistä keulamerkkeihin ja ikkunoista penkinpäällisiin. (Esimerkkiniminä mainittakoon mm. Johtotähti ja Matkalaukku-Sisu.) Lisäksi aineistossa on kymmeniä rekisteritunnuksen perusteella annettuja yksilönnimiä, joita on luultavasti olemassa paljon enemmänkin. Kulkineen erilaisiin osiin liittyvät nimet säilyttänevät asemansa kulkineennimistössä, sillä kulkineitten samankaltaistuessa yhä pienempiin yksityiskohtiin joudutaan kiinnittämään huomiota, jos primäärinimiä edelleen halutaan antaa. Koska kulkineitten muodot ovat pitkälti vakiintuneita ja etenkin autojen osalta tuulitunnelissa testattuja, eri merkkien muotoilijoitten on saatava pienin koristeellisin yksityiskohdin ne eroamaan toisistaan.

Alkuperä on myös yleisimpiä nimeämisperusteita. Suurin osa alkuperään viittaavista nimistä on metaforisia, mikä viitannee siihen, ettei alkuperämaan nimeä haluta sanoa ääneen. Erityisesti Neuvostoliiton elinaikana käytetyissä nimissä (mm. Hapankaalihakkuri) voidaan nähdä pientä tabu-vaikutustakin, eräänlaista sanankieltoa. Globalisaation myötä on todennäköistä, että alkuperämaa nimeämisperusteena menettää merkitystään. Aineistossa näkyvät kuitenkin vielä selvästi kylmän sodan vastakkainasettelu ja Euroopan eri maiden voimakkaat, lähes topeliaaniset kansalaisstereotypiat (Makaroni, Tulppaanipuimuri). Kun kulkineita valmistavat yritykset nykyisin yhdistävät voimiaan, auton valmistusmaa saattaa olla aivan toinen kuin brändin kotimaa. Tämä hankaloittaa alkuperän mukaan nimeämistä, kun kulkine ei ole kotoisin juuri mistään. Eräänlainen esimerkki tästä on amerikkalaisen Chevrolet-brändin alla Aasiassa valmistettu automalli Chevrolet Evanda, joka on sekä tämän tarinan että virallisen nimensä pohjalta saanut nimekseen Huitsin Nevada.

Eksudaatteihin viittaavista nimistä valtaosa viittaa ääneen ja vain vähemmistö savuun ja hajuun. Eksudaatteja pidetään nimistä päätellen usein häiriöinä, sillä nimet liittyvät yleensä auton savuisuuteen, pahaan hajuun ja kovaan ääneen. Poikkeus tästä ovat kuitenkin Pölynimuri-tyyppiset nimet, jotka kertovat auton käyntiäänen olevan niin vaimea, että se ei enää vastaa prototyyppistä auton käyntiääntä vaan soveltuu nimeämisperusteeksi. Onkin mahdollista, että tulevaisuudessa autojen nimitteleminen *huristimiksi yleistyy.

Käyttäjään viittaavat nimet jakautuvat aineistossa käytännössä kahteen eri ryhmään, kulkineen geneeristä käyttäjäryhmää ilmentäviin ja konkreettista käyttäjää ilmentäviin nimiin. Tällaisia yleisluontoisia käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi nuoret, vanhukset, hipit, romanit, homoseksuaalit ja yleensä "b-luokan kansalaiset", tahot, jotka edustavat sosiaalista toiseutta. Merkille pantavaa kuitenkin on, että aineiston nimet vielä toistaiseksi liittyvät perinnäisiin suomalaisiin vähemmistöryhmiin. Vaikkapa maahanmuuttajien tai venäläisturistien kulkineille ei ole toistaiseksi vielä keksitty erityisiä ryhmä- tai yksilönnimiä. Konkreettista käyttäjää ilmaisevat nimet yleensä viittaavat joko todellisiin, konkreettisiin käyttäjiin, julkisuuden henkilöihin käyttäjinä tai liikenteenharjoittajiin. Tämän lisäksi arkipuheessa kulkineita, erityisesti polkupyöriä ja traktoreita, toki puhutellaan usein niitten omistajan nimen kautta (Markulan Valmetti; Sinin pyörä jne.), mutta näitä ilmauksia ei usein mielletä nimiksi. Usein ne ilmeisesti muodostetaankin kerta toisensa jälkeen uudelleen niitä tarvittaessa, toisin sanoen ne eivät ole kokonaisina mentaaliseen leksikkoon varastoituneita yksiköitä.

Käyttötarkoitus nimeämisperusteena tarkoittaa sitä, että kulkineennimessä tuodaan joko suoraan tai metaforisesti esiin jokin käyttötarkoitus, johon kulkinetta käytetään (esim. poliisiauton nimittäminen katiskaksi tai kala-autoksi ilmentää sen käyttämistä eräänlaiseen pyydystystoimintaan). Liikkumisen ja tavarankuljetuksen lisäksi kulkinetta voidaan käyttää esimerkiksi edustamiseen ja naisten houkutteluun, ja onpa joillakuilla erityinen vanhempi ja huonompi auto vaikkapa sienimetsällä käyntiä varten. Kulkineen käyttöä juhtana ja liikkumisvälineenä korostavat erilaiset vanhaan agraarikulttuuriin liittyvät metaforat, esimerkiksi metaforiset rinnastukset kulkine on hevoskauden kulkuväline (kuten kärry) ja kulkine on hevonen (lisää aiheesta F:3.1.5).

Väriin viittaa enää muutama prosentti kulkineennimistä. Monet väriä ilmaisevista nimistä ovat yksilönnimiä (mm. Hopeahulmu ja Kanarianlintu), sillä suurinta osaa kulkineista myydään nykyisin eri värisinä (merkin mukainen väritys on tosin edelleen tyypillistä traktoreille). Kaukana ovat siis ne ajat, jolloin Fordia myytiin vain mustana. Arkipuheessa autoja erotellaan värin mukaan useinkin, mutta näitä nimityksiä ei hahmoteta erisnimiksi eivätkä ne sellaisia tavallisesti olekaan. Autoille tyypillisiä värejä (musta, punainen, harmaa) ilmaistaan usein suorasanaisesti, erikoisempia värejä (keltainen, vihreä, ruskea) taas metaforisesti niitten erikoisuuden tähden. Lisäksi metaforat sopivat hyvin kuvaamaan erikoismaalausten tuloksina olevia väriyhdistelmiä.

Ikä on varsin harvinainen nimeämisperuste. Tämä on seurausta siitä, että ikä ei ilmeisesti ole kulkineen ensisijainen ominaisuus suhteessa käytettävyyteen. Kulkine saa siis olla vanhakin, kunhan se on luotettava ja sen ajettavuus on hyvä. Ikääntyminen ja kunnon heikkeneminen kuitenkin kulkevat monesti käsi kädessä, ja niinpä monet käytettävyyteen viittaavat nimet ilmaisevat ainakin implisiittisesti myös ikää. Toisaalta yksittäisen automallin elinkaarikaan ei ole kovin pitkä.

Luonne, lentävät lauseet, kerrallinen tapahtuma ja suhde ovat harvinaisia nimeämisperusteita. Osittain kysymys on yksilönnimistä, osittain pienryhmän käyttämistä nimistä ja osittain taas yksinkertaisesti harvinaisuudesta. Parhaan kuvan näitten nimeämisperusteitten dynamiikasta saa tutustumalla kyseistä nimeämisperustetta esittelevään lukuun E:6.10 Luonne, E:6.11 Lentävä lause, E:6.12 Tapahtuma ja E:6.13 Suhde toiseen kulkineeseen.

Seuraavassa taulukossa ilmaistaan edellisen graafin tiedot taulukon muodossa. Mainitut korjauskertoimet liittyvät siihen, että jotkut nimet saattavat ilmaista jotain perustetta hatarammin kuin toista. Esimerkiksi Fiat-traktoreista käytetyssä nimessä Makaroni tuodaan varmimmin esiin alkuperämaa eli italialaisuus. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pysäytä kuvittelua, vaan traktoriin voidaan kytkeä tätä kautta myös muita durumvehnävalmisteelle ominaisia piirteitä (ulkomaalaisuus yleensä, halpuus, yksinkertaisuus, arkisuus, kypsänä vetelyys). Lisäksi ilmauksen tulkinnassa tulee muistaa, että makaroni tunnetaan myös merkityksessä 'italialainen henkilö', mihin taas voidaan liittää italialaisuuteen liittyviä stereotypioita (esim. vaihteleva luonne, limaisuus, vetelyys, epäluotettavuus, kuumuus). Sanomattakin on selvää, että kaikkia näitä ominaisuuksia ei voida pitää yhtä merkittävinä.