A:1.5 Viittaustasot ja hyponymia

A:1.5.1 Viisi eri viittaustasoa

Edellisessä alaluvussa päästiin siihen, että ilmauksen proprisuuden ja appellatiivin välinen oppositio ei ole binääri vaan polaari. Ilmaukset jakaantuvat siis prototyyppisen erisnimen ja prototyyppisen yleisnimen välille (prototyyppisyydestä ks. A:3.2). Jaan tämän skaalan kulkineennimistössä viiteen ryhmään nimien viittaustason perusteella.

• kulkinelajien nimet (auto 'auto')
• kulkinealalajiennimet (hinttipulkka 'ruotsalaisvalmisteinen auto')
• kulkinemerkkien nimet (Saappi, Saapikas, Jalkine 'Saab-autojen merkkinimiä')
• kulkinemallien nimet (Kyrpäjyrä, Pommisaappi 'Saab-malleista käytettyjä nimiä')
• kulkineyksilöiden nimet (Ministeriauto 'erään Saab-yksilön nimi')

Jaan siis nimet lajinimiin, alalajinimiin, merkkinimiin, mallinimiin ja yksittäisten autojen erisnimiin eli yksilönnimiin. Näistä kirjoitan isolla alkukirjaimella merkki- ja mallinimet sekä yksilönnimet, pienellä taas lajinimet ja alalajinimet. Tällä luokittelulla yksittäisten kulkineitten nimet ovat vielä prototyyppisten proprien ryhmään kuuluvia, mutta merkki- ja mallinimet epäprototyyppisiä propreja (vrt. van Langendonck 2007: 220, 235–238). Laji- ja alalajinimet taas ovat enimmäkseen appellatiivisesti käytettyjä. Ryhmiä voisi erottaa enemmänkin, sillä jotkin sanat ovat viittausalaltaan kulkinelajiakin laajempia (esimerkiksi itse kulkine). Toisaalta taas esimerkiksi alalajinimien ja mallinimien välillä on toisin ryhmittyviä ilmauksia (esim. *farmari-Volvo, joka toki kattaa useiden eri mallien tietynmuotoiset Volvo-autot). Tämä viisiportainen ryhmittely ei siis ole aukoton, vaan ryhmät ovat syntyneet lähinnä prototyyppien ympärille.

Appellatiivisten ja propristen nimien yhdistyminen samaan luokitukseen ei ole mitenkään tavatonta, sillä tarkoitteiden mukaisessa luokittelussa näin voi hyvin käydä (ks. myös Sjöblom 2004: 83). Jos ja kun nimiä lähdetään luokittelemaan nimien tarkoitteiden mukaan, samanlaisia päällekkäisiä ryhmäkerrostumia voidaan erottaa myös muissa nimilajeissa. Seuraavat luomani esimerkit on tarkoitettu lähinnä keskustelunavaukseksi, eikä niiden psykologis-kognitiivista paikkansapitävyyttä ole testattu.

• — korkeamman abstraktiotason käsite (elintarvike)
• — elintarvikelaji (juusto)
• — elintarvikealalaji (tuorejuusto, kypsytetty juusto, kutunjuusto)
• — elintarvikemerkkien nimet (Valio(n) juusto)
• — elintarvike"mallien" nimet (Oltermanni, Mustapekka)
• — elintarvikeyksilöiden nimet → elintarvikeyksilöt ovat yleensä lyhytikäisiä ja epäyksilöllisiä eikä niitä tarvitse nimetä; poikkeuksiakin voidaan toki kuvitella

• — asumolaji (taajama)
• — asumoalalaji (pääkaupunki)
• — asumo"merkki" (Helsinki)
• — asumo"malli" (Vallila, Katajanokka, Vuosaari)
• — asumonnimet (Mäntyniemi, Villa Tallmo, Tuomi); kaikkia asumoja ei nimetä, koska asumoon voidaan viitata myös omistajan kautta.

• — ihmislaji (ihminen, mies, nainen)
• — ihmisalalaji (kommunisti, suomalainen, kansanedustaja, työnjohtaja, professori)
• — ihmis"merkin" sukunimi (Virtanen)
• — ihmisyksilönnimi (Jussi)

Mitä tahansa asioita voidaan siis luokitella tällaisin kulttuurisin perustein toistensa ylä- ja alakäsitteiksi. Koska erisnimien denotatiivinen viittausala on useimmiten pienempi kuin appellatiivien, erisnimet muodostuvat eräänlaiseksi appellatiivien alapuolella olevaksi käsiteluokaksi. Vastaavasti erisnimissä on nimiryhmiä, jotka asettuvat toistensa ylä- tai alapuolelle. (Vastaavanlaisista luokitteluista ks. Geeraerts 2010: 199–203; kategoriointihan sinänsä on hyvin inhimillistä (Rosch 1978)). Olennaista näissä luokitteluissa ei ole jako juuri viiteen – muitakin vaihtoehtoja varmasti on – vaan se, että erisnimet ja yleisnimet voisivat ehkä todellakin muodostaa yhdessä ryhmiä. Seuraavissa luvuissa teemme ekskursion kulkineennimistön viittaustasojen nimien tyypillisiin piirteisiin, minkä jälkeen siirrymme hyponymian ongelmaan.

A:1.5.2 Lajinimet ja alalajinimet

Kulkineista käytetään monenlaisia yleisnimiä. Yleisnimiä kutsutaan joskus myös lajinimiksi (VISK § 553), mikä onkin luonteva termi. Olen jakanut kuitenkin yleisnimet kahtia kulkuneuvolajia ilmaiseviin lajinimiin ja jonkinlaista kulkinelajin alalajia määrittäviin alalajinimiin. Tämä jako on osin keinotekoinen, sillä yleisnimistä rakentuva hierarkia on toki useampiportainen. Kulkinelajeiksi olen laskenut mm. henkilöauton, traktorin, kuorma-auton, linja-auton, moottoripyörän ja johdinauton. Selvästi erillisiä lienevät myös paloauto, poliisiauto ja taksi. Luettelo mahdollisista tarkoitelajeista on luvussa A:2.2.4.3. Lajinimi kuvaa koko lajia ja tällaisia ovat esimerkiksi linjuri, kuorkki ja kispa 'polkupyörä'. Alalajinimiä taas ovat esimerkiksi kanttiauto '1910–30-lukujen autot, jotka ovat yhtä korkeita kuin pitkiä', laikka-cabriolet 'kotitekoinen avoauto' ja japsi 'japanilaisvalmisteinen kulkine'. Ne ovat siis lajinimeä suppeampia mutta malli- tai merkkinimeä laajempia käsitteitä.

A:1.5.3 Merkki- ja mallinimet

Huomattava osa kulkineennimistä on sellaisia, joilla viitataan tietynmerkkisiin tai tietynmallisiin kulkineisiin. Edellä esitetyn perusteella viralliset merkki- ja mallinimet ovat propreja eli siis erisnimiä, joskin ns. epäprototyyppisiä, koska ne viittaavat johonkin abstraktiin kategoriaan. Epäviralliset merkki- ja mallinimet, joita on pidetty appellatiiveinakin (esim. Sivula 1989a: 184-185, Andersson 1994: 244, Naert 1994: 245), ovat ilmeisimmin virallisten merkki- ja mallinimien lailla objektikategorioiden nimiä: virallisen ja epävirallisen nimen denotaatio lienee useimmiten sama. Erityisesti sellaiset sekundäärinimet, joista virallinen nimi on selvästi tunnistettavissa, assosioituvat helpostikin vastaaviin tuotenimiin. Tässä tutkimuksessa epäviralliset merkki- ja mallinimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja käsitetään propreiksi, riippumatta siitä, pohjautuvatko ne kulkineen ominaisuuksiin (Pahnapuhallin), numeroilmauksiin (Ysikuutonen ← 96) tai varsinaisen nimen näköisiin mallinimiin (Rolla ← Corolla). Näin syntyy myös mukavasti ero vuosimallia ilmaisevan seitenseiskan ja mallia ilmaisevan Ysikuutosen välille. (Vuosimallia ilmaisevan seitenseiskan tulkitsen yleisnimeksi.)

Merkki- ja mallinimen suhde hahmottunee mielessä samoin kuin etu- ja sukunimen tai eliön suku- ja lajinimen suhde: toinen täydentää tarvittaessa toista. Epäviralliset merkki- ja mallinimet ovat rakenteiltaan ja sisällöiltään hyvin samantyyppisiä, eikä niitten erottelu ole kielitieteen kannalta erityisen merkittävää. Molempia muodostetaan samojen mekanismien mukaan eli nimiä muodostetaan joko kulkineen ominaisuuksien perusteella tai virallisesta nimestä muunnellen. Näihin rakennetyyppeihin tullaan aikanaan luvussa C:5. Koska viralliset merkki- ja mallinimet muodostavat eräänlaisen parin, jossa mallinimi täydentää merkkinimen antamaa informaatiota ja on eräällä tavoin alisteinen sille, samanlaista alisteisuutta on myös epävirallisissa nimissä. Tämä näkyy merkkinimen sisällyttämisessä mallinimen rakenteeseen joko epiteettinä (Ford Fiesta → Ford Fiasko) tai edusosana (Pikku-Mersu). Tällaisen sisällyttämisen yleisyydestä voitaneen tehdä myös päätelmiä brändin vahvuudesta, ks. lukua B:4.2.4

Primäärinimien muodostamiseen malli- tai merkkinimeys ei sanottavasti vaikuta. Primäärinimi on toki helpompi keksiä mallille, sillä jonkin merkin alla valmistetut tuotteet eivät välttämättä ole kovinkaan samanlaisia ominaisuuksiltaan (vrt. Karlgrenin Philips-esimerkkiin; 1994: 66). Sekundäärien mallinimien syntyyn ja merkkinimien käyttöön taas vaikuttaa keskeisesti se, nimeääkö valmistaja mallinsa numeroin vai nimin. Tutkimusaineiston perusteella näyttää siltä, että mallinumeroista on hankalampi muokata epävirallisia nimityksiä kuin mallinimistä. Tästä seuraa, että ne automerkit, jotka nimeävät mallinsa numeroin (esim. Peugeot ja Mercedes-Benz), saavat vähemmän mallinimiä. Vastaavasti näyttäisi siltä, että näiden merkkien merkkinimiä käytettäisiin useammin kuin sellaisten merkkien merkkinimiä, joilla mallinimet ovat käytössä. Ilmeisesti numeroina ilmaistua mallia ei aivan yhtä luontevasti mielletä nimeksi. Jos taas mallinimi on, se tarjoutuu luontevasti kulkineen tai kulkinelajin nimeksi, mitä H34:n lausunto todistaa: [Renault Meganesta keskusteltaessa] Harvoin kukaa sanoo et mul on Renaultti tai Voortti, vaan et mul on Mekane tai Fokus tai Kaa tai jotain sellasta (H34). Tästä voidaan edelleen johtaa, että mallinumeroita käyttävän automerkin autot ovat ensisijaisesti tämän automerkin autoja, kun taas mallinimiä käyttävän merkin autot ovat ensisijaisesti mallinsa edustajia.

Joissakin tapauksissa myös aineiston luokittelu merkki- ja mallinimiin on ollut ongelmallista. Autotalojen fuusiot ovat siirtäneet vanhoja merkkinimiä mallinimiksi; esimerkiksi Rambler-merkistä tuli aikanaan AMC:n Rambler-malli. Edellä mainitussa tapauksessa samannäköistä autoa on tuotettu siis molemmilla nimillä. Ongelmatilanteissa olen pitänyt ohjenuoranani suomalaista Autowiki-tietokantaa ja harvinaisista merkeistä Wikipediaa. Samoja autoja on tosin usein markkinoitu eri maissa, eri nimillä ja eri aikana, joten nykyinen internettietokaan ei ole täysin luotettavaa. Tämä ei ole kielitieteen kannalta ongelma, aiheesta kiinnostuneitten kansalaisten näkökulmasta kylläkin.

Etenkin virolaisten nimien luokittelu merkki- ja mallinimiin on ollut hankalaa, koska neuvostoliittolainen merkki- ja mallinimikulttuuri on ollut erilainen kuin länsimaissa. Kaikki kulkineet on valmistettu kansallisissa tehtaissa, joiden nimet ovat olleet pitkiä ja ehkä hiukan epäkäytännöllisiä ainakin saman ajan amerikkalaisiin brändikkäisiin nimiin verrattuna (esim. Ford Thunderbird). Neuvostoliitossa ZIM-merkkisiä autoja valmistaneen tehtaan virallinen nimi oli aikoinaan Gorkovsky avtomobilny zavod imeni V.M. Molotova (vapaa suom. Gorkilainen autotehdas V.M. Molotovin nimeen). Varsin läpinäkyvää ja yritysnimenä primitiivistä tehtaan nimeä oli siis täydennetty tuon ajan ulkoministeriä kunnioittavalla epiteetillä. Tehtaiden nimistä yleisesti käytetyt lyhenteet (esim. MTZ, GAZ ja ZIM) ovat sitten toimittaneet merkkinimien tehtäviä. Mallit taas on säännönmukaisesti ilmaistu numeroin. Toisaalta aivan samaa mallia on saatettu joskus valmistaa useammassakin tehtaassa, jolloin länsimainen merkki- ja mallinimiajattelu ei rinnastu täydellisesti tehdas + mallinumero -ajatteluun.

A:1.5.4 Yksilönnimet

Merkki- ja mallinimien lisäksi on olemassa proprisia yksittäisten autojen "etunimiä", kuten Raisa ja Emma, ja joskus jopa kokonaisia nimiyhdistelmiä: Lauri Olavi Ruplahymy. Nämä on nähtävä osana autojen, lemmikkieläinten, tavaroiden ja luonnonilmiöiden personifikaatiotaipumusta suomensukuisissa kielissä; Kalevalassakin Olut tykki tynnyrissä ja kalja keikkui kellarissa. Monet muutkin asiat viittaavat haluun nähdä epäinhimillisiä asioita inhimillisinä, esimerkiksi ukkosen näkeminen jumalallisena ilmiönä, kuten ukonjumalan kävelynä tai vaunujen jyrinänä, lemmikkieläinten hautausmaa- ja vaatetuskulttuuri ja hän-pronominin käyttäminen lemmikeistä ja autoista. Personifikaatioon palataan tarkemmin luvussa B:1.3.1. Aineiston yksilönnimet, siis nimet, jotka viittaavat vain yhteen tiettyyn ajoneuvoyksilöön, eivät kuitenkaan läheskään aina ole etunimen muotoisia. Esimerkiksi eräästä Iitistä ostetusta traktorista käytetään yksilönnimeä Iittiläinen sen alkuperän perusteella. Yksilönnimen määrittäminen on kuitenkin hyvin ongelmallista, sillä usein yksilönnimenä käytetään jotakin ylemmän viittaustason nimeä. Tähän ongelmaan palataan tuota pikaa luvussa A:1.5.6.

A:1.5.5 Aineiston nimien jakautuminen viittaustasoittain

Aineistossa on siis nimiä kaikista edellä mainituista luokista, eli kuten niitä tässä tutkielmassa kutsutaan, viittaustasoilta tai lyhyemmin tasoilta. Seuraava taulukko kertoo kunkin viittaustason nimien määrät:

taso	nimien lukumäärä tasolla
laji	391
alalaji	369
merkki	1138
malli	1607
yksilö	610
muu	11
yhteensä	4126

Kaikkia näitä viiden eri viittaustason nimiä käsitellään tässä tutkimuksessa pitkälti yhtenä aineistokokonaisuutena ja niitä nimitetään kulkineennimiksi – ovathan myös yleisnimet eli appellatiivit nimeltään juuri nimiä. Eri viittaustason nimillä voi olla nimeämisperusteita ja eri viittaustason nimissä on usein samanlaisia rakenteita. Aiemmasta lisensiaatintutkielmastani (2009) poiketen näiden eri viittaustasojen nimien ominaisuuksia vertaillaan nyt myös toisiinsa. Kaikkien viittaustasojen kulkineennimissä on samoja ominaisuuksia, mutta näitten yleisyys vaihtelee ryhmittäin.

A:1.5.6 Hyponymia ja kielen käyttö

Edellä luvussa A:1.5.1 kuvattu viisitasoinen luokitus ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton. Tällaisia tasoluokitteluja sotkee mm. ilmauksen täydentäminen tarvittaessa. Voidaan puhua Hollolan Lahdesta, Virtasen Jussista, Suomen Iffistä ja Norlyn Satin Millenniumista. Esimerkiksi tuotenimien ja yritysnimien onkin mainittu sekaantuvaan toisiinsa, koska tuotteiden nimiin useimmiten sisältyvä ns. päätavaramerkki on tavallisesti myös yhtiön toiminimen olennainen osa (esim. Fazer) (Sjöblom 2000: 150).

Toinen ongelma on se, että samasta tarkoitteesta puhuttaessa nimitys voidaan siis valita eri tasoilta, ts. hyperonyymin sijasta voidaan käyttää hyponyymiä (Sivula 1989a: 184). Tämä on tyypillistä kulkineille, mutta ilmiötä esiintyy muuallakin. Yleisimmin yläkäsitettä käytetään luontevasti alakäsitteen asemasta kun selkeys ei muuta vaadi (Volkswagen pro Golf, auto pro Volkswagen, Virtanen pro Jussi Virtanen, juusto pro Oltermanni, Hämeenperä pro Mattila jne.) Joskus voidaan jopa sanoa mentävän maalta Helsinkiin, vaikka määränpäänä olisikin Espoo. Myös päinvastaista käyttöä – alakäsite yläkäsitteen asemesta – ilmenee, joko metaforisluonteista tai geneeristymistä ennakoivaa (vaikkapa minkä tahansa auton kutsuminen mosseksi). Tarkkuusasteeltaan sopivan sanan olemassaolo yleensä estää alemman käsitteen (hyponyymin) käytön, mitä kutsutaan leksikaaliseksi tukkimiseksi (Kangasniemi 1997: 59). Äsken mainittua metaforista käyttöä tämä ei tietenkään estä.

Erityisen silmiinpistävää nimen lainaaminen toiselta viittaustasolta on yksilönnimissä. Mitä tahansa merkki- tai mallinimeä voidaan nimittäin käyttää yksilönnimen omaisesti esimerkiksi oman perheen kesken. Informantit ovat luovuttaneet samanasuisia nimiä niin yksilön- kuin ryhmänniminäkin. Jopa oma kokemukseni Amppeerista kuuluu tähän ryhmään. Perheessämme periytynyt Amppeeri on ollut koko olemassaolonsa ajan lähipiirin ainoa Datsun 100A, ja arkipuheessamme nimi on käytännössä yksiviitteinen. Joskus muistakin samanlaisista autoista tulee kuitenkin tarvetta puhua. Tällöin kielenkäyttö on vaihtelevaa. On hiuksenhieno ero, sanotaanko Mustialassa tuli tänään vastaan amppeeri, Mustialassa tuli tänään vastaan toinen Amppeeri, Jollakin muullakin näkyi olevan Amppeeri jne. Vastaavasti taas lause Amppeerikin oli liikenteessä tuntuisi viittaavan juuri tiettyyn yksilöön ilman ilmauksen tarkentamista. Ilmiön selvittäminen vaatisikin tarkempia tutkimuksia nimien käytöstä ja siitä, miten aidot koehenkilöt kokevat proprien, appellatiivien ja välimuotojen viittausalat eri tilanteissa.

Lisäksi tulee huomata, että yläkäsite–alakäsite-korvaus voi joskus ilmentää ironiaa: voidaanko Volvoa kutsua autoksi? Tällöin taksonomia kyseenalaistetaan vanhan Pikku Kalle -vitsin tapaan:

Pikku-Kallen isä oli opettanut, että Lada ei ole auto. Risteyksessä isä kysyi Kallelta, tuliko autoja. Kalle vastasi, ettei tullut, ja hetkeä myöhemmin Lada törmäsi isän auton kylkeen. "Mutta isä, sinähän sanoit, että Lada ei ole auto", puolustautui Pikku Kalle.

Kulkineennimitysten heterogeeninen ryhmä voidaan nähdä joko kokonaisuutena tai jakaa sanastontutkimuksen menetelmin käsiteltäviin appellatiiveihin, tuotenimistä muokattuihin nimiin ja yksilöllisiin erisnimiin eli yksilönnimiin. Ryhmä olisi kuitenkin ainakin jossakin suhteessa hyvä nähdä kokonaisuutena, sillä nimissä on samoja rakennetyyppejä ja ne ottavat kantaa samoihin kulkineitten ominaisuuksiin (esim. valot). Lisäksi eri viittaustasojen nimiä käytetään usein ristiinkin.

Nyt olemme siis käyneet läpi luvuissa A:1.2–A:1.4 tutkimuskohdetta kuvaavan kuution viittaustason ulottuvuuden. Jokin lemma voidaan siis sijoittaa erisnimestä yleisnimeen liukuvalle asteikolle sen mukaan, miten usein sitä käytetään yleisnimenä tai erisnimenä. Tämä asteikko on kulkineennimien tutkimuksessa ollut mielekästä jakaa ainakin laji-, alalaji-, merkki-, malli- ja yksilönnimiin. Viittaustasoja ei tule sekoittaa kolmatta ulottuvuutta edustaviin tarkoitteisiin, joihin palataan luvussa A:1.7. Seuraavaksi vaihdamme tahkoa ja siirrymme pohtimaan nimen (ja sanan) virallisuuden määrittämistä.

Siirry seuraavaan alalukuunA:1.6 Epävirallisuus vs. virallisuus