Kognitiivisesti virittäytynyt semantiikka ja nimistöntutkimus – Kulkine.net


A:3.2 Kognitiivisesti virittäytynyt semantiikka ja nimistöntutkimus

Nimistöntutkimus tutkii ehkä keskeisimmin nimien muotoa ja merkitystä, ja erityisesti nimen merkitys lienee kiehtonut niin maallikoita kuin tutkijoitakin eniten. Sen vuoksi tässä on suotavaa ottaa esiin viime aikoina nimistöntutkimukseenkin levinnyt kognitiivisesti virittäytynyt semanttinen suuntaus. Muotoa ja merkitystä ei toki voida toisistaan erottaakaan (tästä ks. esim. Onikki-Rantajääskö 2001: 38).

Näkemykseni semantiikasta jossain määrin perustuu kognitiivisesti virittäytyneeseen näkemykseen (ns. kognitiivinen kielentutkimus), joka on voimistunut suomalaisessa kielitieteessä jo parinkymmenen vuoden ajan. Kognitiivinen kielitiede ei ole mikään yhtenäinen koulukunta, vaikka sillä omat klassikkonsa onkin (Langackerin kognitiivinen kielioppi, Lakoffin–Johnsonin kognitiivinen metaforateoria ja sitä seurannut blending-teoria, merkityksen muutoksen tutkiminen jne.). Suomessa kognitiivista kielentutkimusta on tyypillisesti käytetty muihin metodeihin yhdistettynä ja enemmänkin periaatteellisena lähtökohtana kuin yksityiskohtaisesti seurattavana metodina: esimerkiksi prototyyppisyyden käsite on otettu yleisemminkin käyttöön Suomessa. (Onikki-Rantajääskö 2010: 41–56, Geeraerts 2010: 182).

Kognitiivisen semantiikan keskeinen taustateoria on Eleanor Roschin tutkimuksiin (1973) peräytyvä prototyyppiteoria. Kaikkien kategorioiden ytimestä on erotettavissa prototyyppisin "luokkansa paras esimerkki", semanttisesti painavin eli salientein kategorian jäsen, jota kategorian vähemmän prototyyppiset jäsenet kukin jollain tapaa muistuttavat (vrt. perheyhtäläisyys). Tällaisia kategoriarakenteita on kuvattu mm. erilaisin verkko- ja kehyspiirroksin. Semanttinen kategoria rakentuu siis prototyypin ympärille ja sen rajat ovat sumeat. Kategoriaa ei voidakaan määritellä luettelemalla mitään välttämättömiä tai riittäviä ehtoja, eivätkä kaikki kategorian jäsenet ole yhtä tärkeitä tai edustavia. Kategoriat ja prototyypit varioivat kulttuurikohtaisesti ja jopa yksilöittäin. Prototyyppisenä kulkineena on pidetty autoa. Prototyyppiajattelua voidaan soveltaa myös polyseemisten sanojen merkityksiin. Prototyyppiteoriaan liittyy myös hypoteesi perustason ilmausten olemassaolosta. (Raukko 1994: 47–48, Kangasniemi 1997: 30–32, Onikki-Rantajääskö 2001: 32–33, Sjöblom 2004: 86–87, Hongisto 2006: 20–23, van Langendonck 2007: 79–81 ja Geeraerts 2010: 183–192, 199–203.) Prototyyppisistä kulkineennimistä esitetään näkemys luvussa G:1.8..

Prototyyppisyyden käsitteen lisäksi kognitiivinen kielentutkimus korostaa analogisuutta: myös kognitivistisen kielentutkimuksen kielinäkemystä voisi myös hyvin kutsua analogiseksi. Analogia edustaa kielen säännönmukaisuutta, ja tämä säännönmukaisuus on katkelmallista ja kerroksellista. (Onikki-Rantajääskö 2001: 34–38.) Tällä tarkoitetaan sitä, että muodostettaessa uutta tai käytettäessä vanhaa kielenilmausta kyseinen kielenilmaus vertautuu toisiin samantapaisiin ilmauksiin. Analogia on siis kielen sääntö, mutta nämä säännöt eivät ole täysin systemaattisia, vaan muodostavat monimutkaisen verkon.

Suomalaisessa nimistöntutkimuksessa kognitivistisia vaikutteita ovat omaksuneet mm. Paula Sjöblom, Anita Schybergson ja Antti Leino. Heidän lisäkseen olen tutustunut jossain määrin Pentti Leinon, Tiina Onikin ja Dirk Geeraertsin näkemyksiin. Erityisesti olen omaksunut tuoreita vaikutteita Paula Sjöblomin ja Anita Schybergsonin väitöskirjoista (Toiminimen toimenkuva 2006 ja Kognitiva system i namngivningen av finländska handelsfartyg 1838–1938, julk. 2009). Kognitiivinen näkemys kieleen ja merkityksen korostaminen ovat tämänkin väitöskirjan tärkeitä tausta-ajatuksia. En esimerkiksi usko jyrkkiin vastakkainasetteluihin (ks. Onikki-Rantajääskö 2010: 49), kuten nimen ja sanan, virallisen ja epävirallisen jne. tiukkaan rajanvetoon. Katson Sjöblomin tapaan myös, että nimiä voidaan hyvin analysoida myös sen mukaan, mikä merkitys vastaanottajassa (esim. tutkijassa) syntyy, etenkin kun "todellisten" nimeämisperusteiden etsintä on perinteisessä onomastiikassa toisinaan ollutkin hiukan yksinkertaistavaa. Todellista nimenantajaa ei yleensä ole tavoitettu, vaan nimen analyysi on tosiasiassa perustunut tietoon muista samantapaisista nimistä, nimetyn paikan ominaisuuksista (ainakin kartan perusteella) ja informanttien mahdollisista selityksistä. Näihin kolmeen keskeisimpään "lähteeseen" perustuvat myös tämänkin tutkielman analyysit nimeämisperusteista, tai kuten Sjöblom (2006: 22) niitä kutsuu, nimen viestinnällisistä tavoitteista. Myönnän siis päätelmieni perimmäisen subjektiivisuuden (ks. myös Onikki-Rantajääskö 2010: 42). Kognitivistisen lähestymistavan suomalaiseen onomastiikkaan tuoneen Sjöblomin ajatukset ovat myös rohkaisseet minua uskomaan siihen, että nimellä on monenlaisia merkityksiä ja että nimeen sisältyvät lekseemit vaikuttavat nimen tulkintaan. Schybergsonilta on peräisin nimien hahmottaminen niiden aihepiirien ja sisältämien metaforien mukaan eräänlaisina miellekarttoina. Schybergsonin ansioihin kuuluu lisäksi muistutus siitä, että myös valmiin nimen ottaminen voi ilmentää usein nimeämisperustetta. Myös jäsentelyltään tämä tutkielma muistuttaa Schybergsonin väitöskirjaa: molemmissa esitetään erilaisia poikkileikkauksia tutkimuksen keskiössä olevasta aiheesta.

On myös todettu, että kognitiivisella näkemyksellä on asenteellisia yhtymäkohtia historiallis-filologiseen tutkimustraditioon, vaikka diakronisuus ei nykyään olekaan niin keskeistä (Geeraerts 2010: 203). Suomessa historiallis-filologista traditiota ovat käytännössä edustaneet Viljo Nissilä ja tämän aikalaiset. Nimeämisperusteitten luokittelumallini onkin osittain Nissilän mallin inspiroima, samoin tuon ajan terminologista perinnettä edustavat esimerkiksi käyttämäni termit affekti, attraktio ja ekspansio.


Siirry seuraavaan alalukuunA:3.3 Tämän tutkimuksen filosofia ja metodi