Sekundäärien nimenosien tarkempi jaottelu puhtaisiin ja lisämerkityksisiin – Kulkine.net




C:2.2 Sekundäärien nimenosien tarkempi jaottelu puhtaisiin ja lisämerkityksisiin

Edellisessä alaluvussa nimet jaoteltiin primääreihin tai sekundääreihin sen mukaan, oliko niiden taustalla aiempi samantarkoitteinen nimi. Kun Ladaa kutsutaan Hapankaalihakkuriksi, kyse on primääristä kulkineen alkuperää ja käyntiääntä ilmentävästä nimestä. Samantarkoitteinen Latukka taas on selvästi sekundääri, eräänlainen kielellisen muuntelun neutraali tuotos. Samasta kannasta voidaan kuitenkin muotoilla myös Laatokka, jossa on nähtävissä paitsi automerkin itäinen alkuperä myös merkin virallinen merkkinimi. Edellisen alaluvun määritelmän mukaan Laatokka on siis sekundäärinimi. Sillä on kuitenkin primäärinimille tyypillisiä piirteitä, sillä se ilmaisee jotakin kulkineen ominaisuutta (toisin kuin Latukka). Kaikki sekundäärinimet eivät siis ole puhtaasti "vain" sekundäärejä, vaan niissä on lisäksi jotakin sellaista, jota olen päättänyt kutsua lisämerkitykseksi. Tämän lisämerkityksen muodostumiseen palataan tarkemmin lekseemihakuista muuntelua käsittelevässä luvussa D:5.

Em. Kosken (2004), Ainialan (2003) ja Paalasen (1992) tutkimusten (ja monien muiden) perusteella voidaan pitää tosiona, että primäärien ja [puhtaasti] sekundäärien nimien rajamailla on joukko nimiä. Tämän rajamaan, tai pikemminkin yhteisalueen, kartoituksesta ja sen osa-alueitten nimeämisestä nimistöntutkimuksessa ei sitä vastoin ole vielä saavutettu vakiintunutta yhteistä näkemystä. Ylimalkainen "nimet primäärin ja sekundäärin välimaastossa" (Ainiala 2003:211–217) ei välttämättä ole riittävä kuvaus tai termi. Mistä siis on kyse, kun Toyota Carinasta saadaan Narina ja Allis Chalmersista Kallis Jalmari?

Rajamaata voidaan jakaa osiin niin puhtaasti muodollisin perustein kuin tähän semantiikkaakin yhdistellen. McCluren kehittämä epävirallisten henkilönnimien luokitus jakaa virallisista etu- ja sukunimistä muodostetut sekundäärimuodosteet fonologisiin, morfologisiin ja leksikaalisiin muunnoksiin (alteration). Fonologinen taso (yksittäisten äänteiden vaihdokset) ja morfologinen taso (erilaisten päätteiden lisäys ja typisteiden käyttö) liittyvät usein toisiinsa. Leksikaalisen tason muuntelussa taas on kyse muuntelusta, jossa tavoitellaan jotain tuttua sanaa tai nimeä. Leksikaalisen tason muunnos voidaan saavuttaa eri menetelmin: fonologisten, morfologisten ja leksikaalisten korvaamisten (substitutions) kautta. McCluren mukaan enimmät leksikaaliset korvaamismenetelmät kuuluvat johonkin seuraavista neljästä ryhmästä: 1) vakiintuneitten kollokaatioiden hyödyntäminen, 2) synonymia, 3) antonymia ja 4) metonymia. (McClure 1981:65–67.) McCluren malli pohjautuu siis nimien muodostusmekanismeihin ja jättää nimeen sisältyvät merkitykset huomiotta. (McCluren malli on piirroksena alaluvussa D:2.4.)

Koska fonologisen ja morfologisen tason muuntelu erottuvat huonosti toisistaan, ne on yleensä niputettu suomalaisessa tutkimuksessa yhteen (Chevrolet Camaro → Samaro ja Mercedes-Benz → Mersu). Vastaavasti leksikaalisen tason muunnokset (siis Carina → Narina) tuottavat usein jonkin assosiaation, mikä piirre erottaa ne varsin selvästi fonologisen ja morfologisen tason muunnoksista. Tältä pohjalta Paalanen jakaa sekundäärinimet kahtia "sekundääreihin hypokoristisiin nimiin" ja "sekundääreihin leksikaalisesti muunneltuihin nimiin" (mts. 1992:48), Kemppainen taas (1981) "teknisiin hypokorismeihin" ja "assosiatiivisiin hypokorismeihin". Itse taas olen aiemmin (Seppälä 2009) käyttänyt vastaavista ryhmistä nimiä "puhtaat sekundäärinimet" ja "lisämerkityksiset sekundäärinimet".

Myös Koski (2004:66–69) tunnistaa rajamaan primäärien ja sekundäärien nimien välillä. Kosken ryhmittelyssä ilmauksen motivaatio (merkitys) on kuitenkin muodollisia perusteita tärkeämpi. Koski puhuu nimistä, jotka sisältävät elementin virallisesta nimestä (primäärinimen substanssi) ja henkilön luonnehdinnan (nimettävän deskriptio), ja toteaa, että tällaisilla nimillä voidaan katsoa olevan kaksoismotivaatio. Kaksoismotivaatiosta erillisenä ilmiönä Koski mainitsee lekseemihakuisen muuntelun. Lekseemihakuinen muuntelu tarkoittaa sitä, että muodostusmalliin valetulla epävirallisella nimellä on homonyymi, joka ei luonnehdi nimenkantajaa. Joskus on myös vain ikään kuin lainattu nimeksi jokin viralliseen nimeen sopiva konneksio, jota ei kuitenkaan voida pitää metaforisena (Kosken esimerkit Hilkka → Punahilkka ja Risto → Risto Reipas).

Kosken kaksoismotivoidut nimet ja lekseemihakuisen muuntelun tuotteet muodostavat ryhmän, joka muodostustekniikaltaan pitkälti vastaa McCluren leksikaalisen tason muunnosta. Koski on täysin oikeassa siinä, että virallisesta nimestä muuntamalla syntyvät leksikaalisen tason muunnokset eivät ole ikään kuin samanarvoisia tai samaan ryhmään kuuluvia. Toisaalta kaksoismotivoitujen nimienkin muodostusmenetelmässä on kyse nimenomaan lekseemihakuisesta muuntelusta, olkoonkin, että ne lekseemit, joita kohti pyritään, ovat kohdetta mielekkäästi kuvaavia. Olisikin siis luontevaa pitää lekseemihakuisuutta kattokäsitteenä riippumatta siinä, ovatko muuntelun kohteena olevat lekseemit nimen viittauskohteen ominaisuuksiin nähden mielekkäitä tai ei. Erityisesti rajanvedon vaikeus Kosken ryhmien välillä korostuu, kun uusimman nimistöntutkimuksen tapaan ryhdytään tunnustamaan se, että nimen merkitys ei synny kokonaan nimenantajassa, vaan merkitystä syntyy huomattavasti myös vastaanottajassa (ks. alalukua E:2.2.2). Nimen kohteeseen siis pyritään liittämään ominaisuuksia nimen sisältämien lekseemien mukaisesti: Mazdaa Maksalaatikoksi kutsuttaessa autoon kytkeytyy kaikesta huolimatta jotakin maksalaatikon semanttisesta kentästä. Täysin assosiaatioita tuottamatonta ja neutraalia leksikaalista muunnosta on kulkineennimiaineistosta hankala löytää.

Edellä esitetyn pohjalta jaan sekundäärit nimenosat seuraavasti:

  • 1. Puhtaasti sekundäärit nimenosat: Virallisesta tai epävirallisesta nimestä muodostetut nimet, jotka eivät merkitse sen enempää kuin niitä edeltäneet originaalinimet (esim. em. Latukka).
  • 2. Lisämerkityksiset sekundäärit nimenosat: Virallisesta tai epävirallisesta muodostetut nimet, joissa lekseemihakuista muuntelua käyttäen on päädytty niin lähelle toista tunnistettavaa lekseemiä ja toisaalta niin kauas originaalinimestä, että jonkinlainen uusi assosiatiivinen lisämerkitys syntyy (esim. em. Laatokka).
  • Ryhmän 2 nimet taas voidaan jakaa kahtia sen mukaan, kuvaako tämä assosiatiivinen lisämerkitys jotain kohteen ominaisuutta vai ei. Tämä oppositio ei kuitenkaan ole binäärinen vaan polaarinen: toisin sanoen ryhmien raja on liukuva ja jopa yksilöllinen henkilön maailmantiedon mukaan.
Tilanne 1. Esimerkkejä puhtaasti sekundääreistä nimenosista: