Pekan alkuidea

Sikasuunnistuksen tausta

Sikasuunnistus oli alun alkaen Suppakuurin kolumnistina tunnetun Pekka Alitalon idea. Parhaansakin tehnyt ratamestari joutui kuuntelemaan tavan takaa valituksia siitä, että maastossa oli ollut tiheikköjä, suota tai jotain muuta moitittavaa. Milloin valitettiin bingorastista ja milloin rastien sijoittelusta tai ratamestarityöskentelystä ylipäätään. Kyllästyneitä marinoihin olivat lähinnä parastaan yrittäneet ratamestarit, joilla ei ole vuosituhansia sitten valitettavasti ollut osuutta maaston ”rakentamisessa”. Luojan kiitos. Sikasuunnistuksia järjestettiin muutamia erilaisissa maastoissa ja niillä oli valtava terapeuttinen vaikutus somerolaisiin suunnistajiin - kuten oli tarkoituskin.

Seuransisäisestä terapiatapahtumasta kansalliseksi kilpailuksi

Ajatus sikasuunnistuksen nostamisesta uudelle tasolle syntyi Janne Seppälän päässä, kun erästä vanhaa maailmanmestaria haastateltiin Someron Esan järjestämän Am-erikoispitkän yhteydessä kymmenkunta vuotta sitten paikallislehteen. Maailmanmestarin ja toimittajan mukaan maasto oli kivikkoista ja risuista - vaikka parasta tietysti oli haettu.

Pekan perusidea - Pekan omin sanoin

"Turhautuneisuus synnytti ajatuksen siitä, että näytetään sitten oikein raskaimman mukaan, mihin niin maaston kuin ratamestarinkin nurjat puolet yhdistettyinä saattavat johtaa; kenties se osaltaan jatkossa edes jossain määrin hillitsisi turhanaikaista narinaa. Tapahtumaan sopikin mainiosti juuri sellainen maasto, jota ratamestarit normaalisti kaikin konstein pyrkivät välttämään ja hylkimään. Ratamestarina lähdin sellaisesta ajatuksesta, että hänelle ei mikään ole pyhää (turvallisuudesta ei tietenkään saanut tinkiä). Reittejä ja rastipisteitä eivät suunnistuksen lajisäännöt juurikaan hetkauttaneet. Pikemminkin päinvastoin. Paremminkin liikuttiin tumman harmaan ja mustan välimain. Lähdön, maalin ja rastien sinällään piti olla oikeilla, karttaan merkityillä paikoilla ja tunnusten asianmukaiset. Hämyrasteja sopivine pahoittelevine teksteineen esiintyi tietysti paikoin. Näitten sijoittelu pihkaniskan loveen langettamiseksi oli haastavaa ja siinä psygologiset taipumukset olivat eduksi."

Nyt

Sikasuunnistuksen perusidea on pyritty säilyttämään, vaikka ratojen määrän onkin moninkertaistunut ja Sikamaisuutta pitää hiukan säännöstellä sarjan mukaan. Lapsetkin pitävät jännittävistä tiheiköistä, puunrunkojen yli kömpimisestä, suosta ja kontattavista ylämäistä, mutta hiukan pienemmissä määrin kuin aikuiset. Lajisääntöjäkin joudutaan kunnioittamaan sen verran, että kenenkään tekemä protesti ei menesty, mutta juristin koulutuksella niistä löytää yleensä hyvin reikiä. Sikasuunnistuksessa ei ole kuitenkaan kyse pelkästään ratamestarin kostosta, vaikka niin saattaisi luulla, vaan hauskasta mahdollisuudesta haastaa oma itsensä, hermonsa, kuntonsa ja ennakkoluulonsa.

Voit selata kisan lyhyttä historiikkia alkaen vuodesta 2011