Vuosi 2019

Näetkö metsän puilta

Ajatus Kansallisen Sikasuunnistuksen palauttamisesta kansalliseen kisakalenteriin tuntui tärkeältä. Ihmiset kyselivät, milloin sikapossukisat taas tulevat. Kevättalvella eräs ratamestarin harjoitusopiskelija sai minut jo varsin vakuuttuneeksi siitä, että kisa olisi syytä järjestää.

Itse teema - metsämaaston kartoittaminen puu puulta - oli syntynyt jo aiemmin. Sprinttikartalla yhden puun leveys on siinä neljän metrin paikkeilla, ja suuri osa tukkikokoisista puista on oksistoltaan neljää metriä leveämpiä. Aivan normaalin näköistä metsää on siis teknisesti mahdollista piirtää sprinttikartalle puu kerrallaan, jos metsä on sopivan väljää.

Oulussa asuessamme olin juossut Ainolanpuistossa olevan koirapuiston lähellä talvisarjan rasteilla - paikka näyttää normaalilta vanhalta kuusimetsältä eikä metsänpohja ole hoidettua. Ihmettelin, kun kartalla oli vihreitä ympyröitä, joiden sisällä oli vaaleanvihreää. Ehkä kyseessä oli jokin uusi karttamerkki, joka vain Oulussa tunnettiin? Ehei, se oli puu, jonka päällä oli tiheikkö. Tässä tapauksessa tämä vihreä ympyrä oli puu ja vaaleanvihreä oli saman puun alaoksat, jotka roikkuivat noin metrin korkeudessa maasta. Pikkutarkkaa työtä, joskaan en tiedä, onko IOF:n karttanormien suunnittelijoilla ollut tarkoitus, että oksatkin piirretään kartalle erikseen.

Seuraava herätys nykytodellisuuteen oli, kun minua pyydettiin kartoittamaan entiselle pellolle istutettuun jokseenkin tasaiseen koivikkoon koivuja yksi kerrallaan tarkkuussuunnistuksen tarpeisiin. Olin piirtänyt koivikon puoliavoimen alueen merkillä, joka on siis se valkoinen pohja, jossa on keltaisia palleroita. Piirsin muutaman lisää ja protestoin hillitysti.

Kun sitten jonkin aikaa oli kulunut, tiesin, että kisa olisi pidettävä. Somerolta en viitsinyt kysyä, koska minulle oli tehty varsin selväksi, että kisaa ei olisi suotavaa järjestää ja oli oikeastaan näyttänyt myös siltä, ettei motivoituneita toimitsijoitakaan oikein ollut. Tämän jälkeen tiedustelin erään toisen seuran kiinnostusta toimia tapahtuman järjestäjänä niin, että me hoidamme kartoituksen, ratamestarityön, palkinnot ja osan viestinnästä. Seura kiinnostui ja kutsua alettiin jo suunnitella, mutta kun Kansallisen Sikasuunnistuksen peruskonsepti yllättävänä ja tottuneita käsityksiä haastavana tapahtumana kirkastui (miksi joku lupautuu sellaiseen mitä ei ymmärrä tai tunne ?), kiinnostus yllättäen lopahti. Myös Suunnistusliiton kilpailupäällikkö oli kuulemma katsonut, että tapahtuman järjestäminen kansallisena kilpailuna ei oikein olisi suotavaa. Vaihtoehtona oli myös oman seuran perustaminen, mutta sitä ei olisi enää saatu niin nopeasti yhdistysrekisteriin ja liiton jäseneksi, että kilpailun järjestäminen aiottuna päivänä olisi ollut mahdollista. Moninaisten vaiheiden ja keskustelujen jälkeen Raisu Lumous lupasi ottaa tapahtuman siipiensä, tai siis, sorkkiensa suojaan. Kilpailukutsu laadittiin pikavauhtia ja se solahti Uudenmaan alueelta ja Suunnistusliiton käsittelystä läpi muutamissa päivissä. Perinne oli palautettu eloon.

Esimerkkinä herttaisen pilkullisesta ja vihreästä kartasta kisakartta, jossa kuntosarja Isosian rata:

Kilpailu järjestettiin tuplasprinttinä, koska ihmisten raahaaminen vain yhden sprintin takia paikalle tuntui hiukan hassulta. Sunnuntain kiireisen aikataulun vuoksi kilpailujen väliaika puristettiin kuitenkin pieneksi. Maasto ei ollut oikein lapsille sopiva, joten heille tarjottiin vain yksi pinkaisu.

H21-sarjan kärkikolmikko yhteistuloksissa oli Konsta Vanhanen - Petri Laaksonen - Veli-Pekka Kuutti ja D21-sarjan vastaava Essi Kangasaho, Maiju Oksanen ja Elina Rauhala. Vaikka ratapituudet olivat 1 ja 2 km välillä ja maastokin enimmäkseen ihan juostavaa metsää, ohjeajoista solahdettiin monissa sarjoissa iloisesti yli. Eräs seniorimies hämmästeli kilometriaikaansa, kun oli käyttänyt kilometrin rataan tasan tunnin. Useimmilla toinen kierros sujui paremmin, vaikka toiseen kierrokseen olikin uusi yllätyksellinen maastoalue.

Lisää ihmisten seikkailuja näet reittihärvelistä: Ekan pinkaisun reittihärveli (radoittain) ja Tokan pinkaisun reittihärveli (radoittain). Samaa rataa juosseet sarjat on yhdistetty kokonaisuuksiksi, jotta voidaan vertailla, miten eri-ikäiset ja -sukupuoliset ovat suunnistaneet

Kilpailukeskus sijaitsi vanhassa maatilan pihapiirissä, jossa ihmisten liikkumista rajoitettiin voimakkaasti, sillä pihapiirissä oli myös haastavia suunnistustehtäviä ja joitakin alueita oli pidettävä suunnistajilta piilossa. Esimerkiksi lähtökynnys oli tällä kertaa varsin korkea, eikä korkealtakaan nähnyt mitään, sillä ikkunat oli peitetty:

Kaiken kaikkiaan kisapaikalla vallitsi säästä huolimatta hyvin lämmin tunnelma. Ravintolakin oli poikkeuksellisesti sisätiloissa, mistä erityisesti kiitämme talonomistajaa:

Tämän osan kronikkaa päätämme kahden juuri startanneen suunnistajan valokuvaan, jotka ovat juuri saaneet ensimmäistä kertaa käteensä tämänkertaisen kartan. On hienoa saada olla syypää hymyyn!

Seuraavaan vuoteen 2020