Vuosi 2013 - Kun maa oli autio ja tyhjä

Pienipiirteinen maasto

Seuraavanakin vuonna kilpailu pidettiin helatorstain aattona (8.5.), mutta paikalle tuli vain 94 osallistujaa. Sikasuunnistus oli ilmeisesti niin rankka, että se tuhosi menestymismahdollisuudet Prisma-rasteilla. III Kansallinen Sikasuunnistus ei ollut ehkä fyysisesti yhtä raskas kuin aikaisemmat, mutta henkisesti ehkä sitäkin enemmän. Lohjan, Salon ja Someron rajapisteen läheisyydessä Hossojankulmalla juostun kilpailun maastolle erityisen leimallista oli pienipiirteisyys ja hyväkulkuisuus. H21-sarjan ratapituus oli nytkin 6,2 km ja voittoaika 42 minuuttia, yllättävää kyllä.

Tiedättehän, että kaikki haluavat aina suunnistaa PIENIpiirteisessä maastossa. Sellaiseen maastoon tehdään yleensä paljon lyhyitä rastivälejä ja kartta on täynnä pieniä rastipisteitä, joita pienet suunnistajat etsivät pienessä vauhdissa, koska kartasta ei saa mitään selvää eikä maastossa pääse etenemään. Kauan sitten rastivälit olivat pitkiä, kartat selkeitä ja juoksuvauhdillakin oli vielä jotain merkitystä. Eipä sillä, myös kirjoittaja on kyllä itsekin ns. taitosuunnistaja ja vatsan suurenemisnopeudesta päätellen kehitys siihen suuntaan tulee syventymään. Joka tapauksessa oli tarkoitus näyttää, että suunnistustaitoon kuuluu monenlaisia osa-alueita ja niitä kaikkia voidaan koetella.

Tältä pohjalta III Kansallisen Sikasuunnistuksen järjestelypaikaksi valikoitui Someron ja Kiikalan rajoilla oleva nummialue, josta etsittiin mahdollisimman tasainen ja mitäänsanomaton alue. Toisin sanoen, erittäin pienipiirteinen maasto. Piirteet, esimerkiksi varvut, olivat niin pieniä, ettei niitä merkitty kartalle. Kilpailun teema ilmoitettiin salamyhkäisesti Raamatun kohdalla, jossa kerrottiin maan olevan aution ja tyhjän ja Herran hengen leijuvan vetten päällä. Myös isänmaallista luonnehdintaa "Ei laaksoa ei kukkulaa" käytettiin puheissa. Kuvassa järjestelytoimikunta on tutustumassa maastoon kartoittaja-ratamestarin johdolla:

Kuva Pekka Alitalo.

Parhaiten kisan teema käy ilmi kartasta. Oheinen rata oli käytössä sarjoilla H14, D65 ja D70 ja se uskoakseni oli kaikille näistä yhtä sopiva.

Aluksi tutustuttiin siis vihreään alueeseen ja sen jälkeen siirryttiin varsinaisen teeman pariin. Erityisesti harhailevia suunnistajia oli maastoa halkovalla maantiellä, jota jotkut seikkailivat rastilta toiselle.

Kaikkien rastien kartasta käy hyvin ilmi, miten tarkasti tienvarren pistekumpareet - jotka olivat siis syntyneet ojia kaivettaessa vuosikymmeniä sitten - oli piirretty ja miten monessa niistä oli rasti. Hyvän ratasuunnittelun periaatteen mukaisesti rastit olivat eri puolilla kumpareita ja joku taisi olla kumpareitten välissäkin. Muutamissa sarjoissa käytiin useammallakin kumpareella.

Erityisen hauska Pekka Alitalon keksintö oli eräälle rastille Emit-leimasimen paikalle laitettu taianomainen peili, josta näki sen, joka oli väärällä rastilla:

Miesten kärkikolmikon muodostivat Konsta Vanhanen, Tero Kopra ja Tuomas Hakkarainen, naisissa taas Alicia Cobo Caballero, Tatjana Eskolin ja Anni Liimatainen.

Seuraavaan vuoteen 2014