Vuosi 2018

Talviuni

Vuonna 2018 Kansallista Sikasuunnistusta ei järjestetty, koska vuonna 2017 järjestäjien ydinryhmä oli todennut, että ehkä se oli sitten siinä. Sikasuunnistusviikonloppu oli kulunut yhteensä 3 tunnin yöunilla ja paluumatkalla Ouluun oli ajettu unenpöpperössä pyörätietä Urjalan keskustassa ja lopulta jätetty auto Kauhavalle parkkiin ja menty yöjunalla töihin. Toimitsijoiden vähäisyyden vuoksi sämpylöitä täyteltiin kisaa edeltävänä yönä kahdesta neljään eikä kaikkea sokkelonauhaa saatukaan lauantaina maastoon kuten oli tarkoitus, joten hommaa jatkettiin aamukuudelta. Siihen nähden oli varsin inhimillistä, että sokkeloon tuli 10 metriä liikaa nauhaa yhteen kohtaan, joka oli kuitenkin vakava järjestelyvirhe, joka harmitti pitkään.

Kaikesta huolimatta possut valtasi suuri suru siitä, ettei Sikasuunnistusta pystytty pitämäään. Katse oli myös harjaantunut etsimään kaupoista kaikenlaisia sikatuotteita, ja loppuvuodesta niitä jo alkoi tarttumaan taskuihin, ihan vaan siltä varalta, jos joskus vielä olisi jokin Sikasuunnistus tai jotain sellaista...

possukuva

Seuraavaan vuoteen 2019