Hae kulkineennimiä:
Tämän osion otsikko oli siis Hajahuomioita nimistä, nimenannosta ja -käytöstä ja osion tarkoituksena oli tuoda esiin tutkimusprosessin aikana kertynyttä taustatietoa kulkineennimistön synnyttämisestä ja käytöstä. Osion aineistona oli aineiston keruun yhteydessä tallennettuja kansan näkemyksiä sekä tutkijan havaintoja nimiaineistosta. Osion avulla oli tarkoitus taustoittaa ja täydentää muita tutkielman analyysiosioita C–F ja johdatella vähitellen itse aiheeseen sekä tuoda esiin sellaista uutta ja epävarmaa tietoa kulkineennimistöstä, jota myöhemmin tutkimuksin voidaan tarkentaa.
Näitä kysymyksiä käsittelevässä ensimmäisessä pääluvussa yhdistettiin nimenanto, nimien funktioiden tutkimus ja kansan lingvistiset havainnot. Perusajatus on se, että uusia ilmauksia, kuten nimiä, muodostetaan viestinnällisiin tarkoituksiin ja ne auttavat jäsentämään maailmaa. Tämä muodostaminen voi olla suunniteltua (esim. ristiminen) tai perustua hitaaseen kiteytymiseen tai satunnaiseen hetken oivallukseen. Nimenantajat ja käyttäjät pyrkivät antamaan ja käyttämään mahdollisimman hyviä nimiä ja sanoja. Tässä hyvyyden jatkuvassa arvioinnissa (joka toki nimen vakiinnuttua heikkenee) eli hyväksyttämiskierroksella otetaan huomioon erilaisia ominaisuuksia, kuten nimen vakiintuneisuus, monipuolinen kuvaavuus ja äännettävyys ja viestintätilanne.
Kulkineennimien alkuperäinen antaja on vain harvoin tiedossa, se tiedetään lähinnä vain pienen piirin käytössä olevilta nimiltä (esim. isä, kaveri, opettaja). Monet kulkineennimet (Volkkari) ovatkin enemmän tai vähemmän suomalaisille yhteistä omaisuutta. Nimenantajat ovat usein luovia ja verbaalisesti lahjakkaita, ja epävirallisten nimien antajat nähdään usein antinormatiivisina, koska virallisen nimen käyttö sellaisenaan olisi tietysti normin mukainen teko. Tämä antinormatiivisuus ei kuitenkaan välttämättä ole asenteellisuutta, vastahankaa, salakieltä tai muuta sellaista, vaan lienee seurausta tavallista suuremmasta tietoisuudesta kielen ja puheena olevan käsitepiirin suhteen, mikä myös johtaa uuden nimimateriaalin luomiseen ja vanhan uudistamiseen.
Nimien funktioiden osalta luvun pohjana olivat Anderssonin, Sjöblomin ja Kvillerudin näkemykset nimien funktioista, joita täydensin omilla näkemyksilläni ja kansanlingvistisellä tiedolla, sillä alalla ei toistaiseksi vallinne yksimielisyyttä siitä, millä ehdoin jonkin funktion olemassaolo voidaan todentaa. Ryhmittelin erilähtöiset funktiot seuraavasti:
Nämäkin funktiot ovat luonnollisesti limittyviä, eikä kaikilla nimillä ole välttämättä kaikkia funktioita. Nimien funktioissa onkin vielä paljon selviteltävää.
Yksittäisen nimenantajan annettua nimen ja käytettyä sitä nimi lähtee hyväksyttämiskierrokselle kieliyhteisöön. Hyväksyttämiskierroksella nimen kohtaavat henkilöt arvioivat nimeä, ja mikäli tarpeeksi moni hyväksyy nimen ja vie sitä itse kielenkäyttäjänä eteenpäin, nimi yleistyy. Kielen muutoksissa yksittäiset tiedostamattomat kielenkäyttäjät ovat avainasemassa, ja heidän yksittäisistä valinnoistaan seuraa laajempia muutoksia. Nimen levittäytymistä edistävät esimerkiksi kuvaavuus, nasevuus, sopiva kielellinen muoto, käyttö mediassa ja hallinnollinen virallistaminen. Kulkineennimien levittäytymisessä ei ole havaittu mitään sellaista, mikä ei sopisi nimien levittäytymiseen yleensäkin. Koska kulkineet ovat hyvin liikkuvia esineitä, myös niiden nimet ovat leviäväisiä. Erityisesti medioihin pääsy auttaa nimiä leviämään; toisinaan vaikuttaa jopa siltä, että jokin konneksio muistetaan, mutta sen tarkoitetta ei. Kulkineet saavat usein nimensä, kun niitä on tuotu riittävästi maahan, ja nimi puolestaan katoaa noin sukupolvi perävalojen viimeisen vilkahduksen jälkeen. Joissakin tapauksissa nimi on annettu esimerkiksi mallille vasta myöhemmin (esim. Pappa-Tunturi).
Varsinaisen katoamisen lisäksi nimeä voidaan muokata kieliyhteisössä. Joko nimen muotoa tai merkitysalaa voidaan muuttaa, ja syntynyt muunnelmakin etenee hyväksyttämiskierrokselle. Käytännössä nimistä vaeltaa samanaikaisesti rinnakkaismuotoja ja toisinaan nimen tarkoitteetkin saattavat rajautua eri henkilöillä eri tavoin (vrt. murremaantiedetutkimukset). Kulkineennimistössä on tyypillistä, että virallisen nimen pohjalta muodostetaan epävirallisia nimiä, jotka ovat jollakin tavalla kuvaavampia, hauskempia tai morfofonologisesti suomalaisempia kuin alkuperäiset viralliset tai epäviralliset nimet. Tämä nimien suomalaistaminen tai vääntely on usein tunnistettua, joskin joskus kielenkäyttäjät pitävät sitä omanaan, joskus taas toisten piirteenä. Nimen muuntamisen perusteena voi kuitenkin olla paitsi pyrkimys onnistuneempaan kielelliseen asuun myös tarkoitteen muuttuminen: koska Mustat Maijat eivät enää ole mustia, on yksiosainen Maija-nimi vallannut alaa.
Aineiston kulkineennimiin ei yleensä liity alueellista variaatiota, joskin joitakin ahtaammalla alueella tunnettuja nimiä (kispa, kitka) toki on olemassa ja toisaalta asiaa ei ole tarpeeksi laajalti tutkittukaan. Lisäksi joihinkin nimiin sisältyy tunnistettavia murrepiirteitä, mutta murteellisuudet nimessä eivät välttämättä tarkoita nimen kuulumista murteeseen. Sosiaalisenkaan variaation määrittäminen ei ole kovin helppoa. Kulkineennimet voidaan yhdistää miehuuteen ja alaluokkaisuuteenkin, mutta tällaiselle rajaukselle ei ole varsinaisesti todisteita. Tutkimusaineiston perusteella myös naiset ovat antaneet kulkineennimiä, mutta nämä ilmeisesti leviävät miesten antamia nimiä heikommin. Tästäkään ei tosin ole varmuutta. Osa kulkineennimistä on lisäksi hyvin yleisiä ja neutraaleja, ja niitä käytetään eri yhteiskuntaluokissa. Joillakin nimillä, esimerkiksi Folkkarilla saattaa olla jopa sympaattinen ja yläluokkainen status. Epävirallisia kulkineennimiä käytetään kuten nimiä yleensäkin, mutta erityisesti silloin, kun halutaan välttää toistoa teksteissä.
Nimiä saavat yleisimmin kulkineet, jotka ovat jollakin tavoin poikkeavia, erottuvia tai luonteikkaita (affektisia) tai joilla on erityisen hankala virallinen nimi. Lisäksi epävirallisen kulkineennimen päätyminen nimikokoelmiin edellyttää todennäköisesti tietynasteista nimen yleisyyttä, joka puolestaan edellyttää useimmiten tarkoitteen yleisyyttä ja näin ollen tarvetta ylipäänsä käyttää nimeä. Attraktiokeskusten arvioinnissa tulisikin ottaa huomioon myös tarkoitteina olevien kulkineitten rekisteröintilukumäärät, mitä en kuitenkaan ole tehnyt. Yleisimmin nimetyt kulkinelajit ovat polkupyörä ja henkilöauto. Nämä molemmat ovat ensiksikin erittäin yleisiä. Polkupyörä taas on edullinen ja huono kulkine, jolla eteneminen on vaivalloista vaikkapa autoiluun verrattuna. Yleisimmin nimetty kulkinemerkki taas on Lada, joka ainakin aiemmin oli hyvin affektinen neuvostoliittolaisuutensa takia. Ford-merkkisillä autoilla on kuitenkin enemmän nimiä, sillä erilaisia Ford-malleja on enemmän ja ne on nimetty myös useammin nimin kuin numeroin toisin kuin Ladat. Muutamat mallit ovat olleet erityisen yleisiä ja luonteikkaita ja näin suosittuja nimenannon kohteita (Saab 96, Volvo PV, Fiat 600, Datsun 100A, Citroën 2CV, Toyota Corolla, Ford Escort ym.). Tarkoitteen affektisuus näyttäytyy nimissä yleensä tarkoitteen ominaisuuksiin liittyvien nimien runsautena, kun taas virallisen merkkinimen (ja merkin brändin) vahvuus näyttäytyy sen esiintymisenä epävirallisen mallinimen osana. Nimeämättä jätetyt kulkineet ovat usein keskitasoisia tai hiukan keskitason yläpuolella ja ovat ulkonäöltään tavanomaisia ja huomiota herättämättömiä sekä tulevat mieluiten jostakin valmistusmaasta, johon ei liity vahvoja negatiivisia tuntemuksia.
Siirry seuraavaan osioon C: Nimien muodostusalkuperä ja rakennetyypit