B. Hajahuomioita nimistä, nimenannosta ja -käytöstä

Osiolla B on kaksi tehtävää: se on yhtäältä eräänlainen taustoittava johdannon jatke, toisaalta taas muiden tutkimusosioiden tietoa täydentävää lisätietoa. Osiossa esitetään lyhyesti tutkimusprosessin aikana ilmenneitä hajahuomioita ja tutkijan käsityksiä nimenannosta ja nimien käytöstä , säilymisestä, funktioista, alueellisesta ja sosiaalisesta variaatiosta sekä kulkineennimistön attraktiokeskuksista. Näiden alustavien ja epätieteellisten huomioiden taustalla ovat toisaalta tutkijan omat havainnot tutkimusaineiston nimimassasta, toisaalta taas suuressa määrin aineistonkeruun yhteydessä kertynyt osin hiljainenkin tieto siitä, millaisia käsityksiä maallikoilla epävirallisista kulkineennimistä eli kansanomaisemmin lempi- ja haukkumanimistä on. Osio B on siis sosio- ja kansanlingvistinen raapaisu kulkineennimistöä koskevista asioista. Osion B pienet havainnot sopivat laajempien tutkimusten ja artikkelien alkuhypoteeseiksi, ja ne julkaistaan tässä yhteydessä siksi, että tarkempaakaan tietoa näistä asioista ja ilmiöistä ei kulkineennimistön osalta ole vielä olemassa.

Osion B tiedot:

• Teoreettinen tausta: sosio-onomastiikka ja kansanlingvistiikka
• Tutkimusaineisto: aineistoa kerätessä kansalta saatuja näkemyksiä ja selityksiä sekä tutkijan yleiskuva nimiaineistosta
• Menetelmä: poimintojen teko ja eläytyvä ymmärtäminen
• Tutkimuskysymykset:
  • Miksi kulkineennimiä annetaan ja mihin niitä tarvitaan? → B:1
  • Mitä funktioita nimillä saattaa olla? →B:1
  • Miten asenteet liittyvät nimiin? →B:1
  • Millaista alueellista, sosiaalista, sukupuolista ja pragmaattista variaatiota kulkineennimiin liittyy →B:3
  • Miten kulkineennimet säilyvät ja katoavat? Miten nimien merkitysala muuttuu ja niitä käytetään uudelleen? → B:2
  • Mitkä kulkineet saavat nimiä, mitkä eivät ja miksi? → B:4
• Lyhyt vastaus tutkimuskysymyksiin:
  • Kulkineennimien antamisen suhteen ihmiset vetoavat mm. käytännöllisyyteen, suuhun sopivuuteen, kuvaavuuteen ja leikkisyyteen. Nimiä saavat kulkineet, jotka ovat jollakin tavoin poikkeavia, erottuvia tai luonteikkaita tai joilla on erityisen hankala virallinen nimi. Attraktiokeskuksia ovat Lada, Ford ja Mazda. Osa kulkineennimistä on yhteistä kansallista omaisuutta (Mersu), osa taas alan harrastajien termejä tai perhepiirien nimistöä. Nimien yleisyydessä voi olla alueellista ja sosiaalista vaihtelua, mutta tämä on varsin vähäistä: kulkineennimet ovat yhtä kansallisia kuin kulkineetkin. Nimet katoavat noin sukupolvi "perävalojen jälkeen".

Tämän osion artikkelit, esseet tai alaluvut kuuluvat löyhästi sosio- tai kansanlingvistiikan alle näkökulmaltaan ja lähtökohdiltaan, minkä vuoksi näistä suuntauksista esitellään seuraavaksi lyhyet perustiedot.

Sosiolingvistiikka

Sosiolingvistiikka on kielitieteen osa-alue, joka tutkii kieltä ja sen käyttöä suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Se kuvaa kieltä sosiaalisena ilmiönä ja etsii yhteiskunnallisia syitä siihen, miksi kieli vaihtelee tai muuttuu. Sosiolingvistiikan keskeinen tausta-ajatus on, että kieli heijastaa yhteiskuntaa. Tyypillisiä sosiolingvistiikan tutkimuskohteita ovat kielen variaatio (ns. labovilainen variaatiotutkimus edelleenkehitelmineen), kielen muuttuminen (piirteiden säilyminen ja katoaminen), kielen osuus ryhmäidentiteetin muodostumisessa (ryhmien kieli, kieli ja identiteetti) ja monikielisyys (kielenvaihto, kielelliset konfliktit, kielikontaktien vaikutus kieleen). Tiivis katsaus suomalaisen sosiolingvistiikan keskeisistä vaiheista sisältyy mm. Heikki Paunosen katsaukseen Suomalaisen sosiolingvistiikan ja kielisosiologian näkymiä (2009: 557–570).

Sosio-onomastiikan tutkimuslinjat

Sosio-onomastiikka tarkoittaa sosiolingvistisesti virittäytynyttä nimistöntutkimusta. Sosio-onomastisessa tutkimuksessa nimien käyttö, variaatio ja muuttuminen ovat tärkeitä. Tässä pyritään ottamaan huomioon koko se sosiaalinen ja tilanteinen kenttä, jossa nimiä käytetään. Suomessa suuntaus sai alkunsa nimitaitoa tutkivasta Slotten, Zilliacuksen ja Harlingin yhteisjulkaisusta Sociologiska namnstudier (1973). Sosio-onomastinen tutkimus vahvistui Suomessa 1990-luvulla. Nimitaitoa ovat tutkineet myös Pitkänen (1996) ja Ainiala, Komppa, Mallat ja Pitkänen (2000). Miesten ja iäkkäiden on todettu tuntevan parhaiten perinnäisiä paikannimiä, joskin ammatilla ja harrastuksillakin oli huomattava vaikutus osaamiseen. Paikannimien muuttumista taas on tutkinut mm. Terhi Ainiala (1997); huomattava osa nimistä on kadonnut pitkällä aikavälillä. Seuraavaksi merkittäväksi tutkimuskohteeksi tuli kaupunkinimistö. (Ainiala ja Pitkänen 2002.) Lisäksi on tutkittu myös ihmisten asennoitumista mm. henkilönnimiin, kadunnimiin ja kaupunkien epävirallisiin paikannimiin.

Kansanlingvistiikka ja kansanonomastiikka

Kansanlingvistiikka on nuorehko kielentutkimuksen suuntaus, joka tarkastelee maallikoiden käsityksiä kielestä. Kansanlingvistiikan harjoitetuin osa-alue Suomessa on kansandialektologia, jossa tutkitaan ihmisten käsityksiä murteista, muun muassa niiden kauneudesta ja rumuudesta sekä aluerajauksista. Kun sosiolingvistisesti virittäytynyttä nimistöntutkimusta on kutsuttu sosio-onomastiikaksi, on vastaavasti kansanlingvistisesti virittäytynyttä nimistöntutkimusta ryhdytty kutsumaan kansanonomastiikaksi. Kansanonomastiikalla tarkoitetaan maallikoiden nimiä ja nimistönkäyttöä koskevien käsitysten ja havaintojen tutkimusta (Ainiala ja Halonen 2011: 193).

Tämän osion B suhde sosio- ja kansanonomastiikan kehykseen

Näkökulmaltaan osio B edustaa kansan- ja sosiolingvistiikkaa. Osiosta käy ilmi, miksi kansa sanoo antavansa ja muuntelevansa epävirallisia kulkineennimiä, mitä asenteita tuodaan esiin, miten nimet säilyvät ja millaista alueellista, sosiaalista, sukupuolista ja pragmaattista variaatiota kulkineennimiin sisältyy. Sitä vastoin näiden tutkimusalojen valtavirtaan kuuluvien tutkimusmenetelmien käytöstä ei ole kysymys. Lomakekyselyiden, kokeellisten menetelmien ja systemaattisten teemahaastatteluiden sijaan maallikoiden näkemyksiä nimistä, nimenannosta ynnä muusta on vain poimittu pääaineiston keruun yhteydessä eri lähteistä (haastattelut, verkkotekstit, lehdet). Tämän luvun aineistona on siis maallikoiden lähinnä spontaanisti antamia näkemyksiä, ei systemaattisen kyselyn tuloksia. Lisäksi pääaineistoa eli nimikokoelmaa käytetään toki täydentämässä maallikkonäkemystä. Neljännen alaluvun B:4 attraktiokeskustutkimuksessa lähdetään pelkän pääaineiston (nimien) pohjalta esitetään, mille kulkineille kansa on antanut eniten nimiä, ja pohditaan miksi. Tätä käsittelyä seuraa viidentoista yleisimmin nimetyn merkin brändin ja olemuksen analysoinnista niiden saamien epävirallisten nimien rakenteiden perusteella (B:4.2.4). Osion B näkökulma on siis sosio- ja kansanlingvistinen, menetelmät eivät. Tilannetta voitaisiin verrata lähinnä lomakekyselyn avokysymyslokeroissa saadun "tilastointikelvottoman" datan esittelyyn.

Siirry ensimmäiseen päälukuunB:1 Tarpeesta antaa ja muokata nimiä