Hae kulkineennimiä:
Voitaneen lähteä siitä, että nimi määritetään useimmiten murteelliseksi joko nimen sisältävän leimallisen murteellisuuden takia (esim. svaavokaali tai jokin ahdaslevikkinen murresana) tai nimen levikkitietojen perusteella. Murreasioita käsittelevässä johdantoluvussa (ks. A:1.6.5) olen tuonut esiin sen modernin näkemyksen, että murteen käsite on ongelmallinen ja että murteellisuuksia käytetään myös huumorin ja erilaisten sävyjen ilmaisemiseen puhujan kotipaikkakunnasta riippumatta. Nimen alueellisen tunnettuuden selvittäminen taas vaatisi toisen tyyppistä ja laajuista keruutyötä (vrt. Suomen murteiden sanakirjan aineskokoelmat, niiden keräämisestä ks. Tuomi 1989) ja menetelmiä kuin tässä tutkielmassa on käytetty. Murteiden tasoittumisen huomioiden tällainen selvittely saattaisi olla osin turhaakin. Pääpiirteittäin voisikin todeta, että epävirallisiin kulkineennimiin ei liity merkittävää ja selvästi rajautuvaa alueellista variaatioita. Niin kulkineet kuin epäviralliset kulkineennimetkin ovat yleissuomalaisia ja osa yleissuomalaista epävirallista kieltä. Useimpien tutkimusaineiston nimien levikki ei näytä murteittain jäsentyneeltä eivätkä informantit yleensä ole kyenneet esittämään nimille mitään alueellista levintää. Poikkeuksena tästä ovat pienen piirin käyttämät nimet ja informanttien maininnat siitä, missä paikassa nimeä on kuultu käytettävän tai siitä, että nimeä käytetään informantin koti- tai asuinseudulla.
Joillakin nimillä olen keruun puutteellisuudesta huolimatta havainnut mainitsemisen arvoista alueellista levikkiä. Esimerkiksi polkupyörää tarkoittavat pohjoissavolainen kispa ja kainuulainen kitka ovat tällaisia. Samoin esimerkiksi kaikki esiintymät nimestä Sijanpersausviiatti 'Fiat 850' ovat Päijänteen ympäristöstä. Kielenpiirteiden tasolla murteellisuutta voidaan analysoida esimerkisi d:n substituuttien perusteella (D:3.2). Kuten todettu (mp.), tämä substituutio tapahtuu usein myös tiedostamatta, ja näin sellaiset nimet, joiden kirjoitusasussa substituutti r tai t on tuotu esiin, eivät välttämättä kerro totuutta nimenkäytöstä. Skoorasta puhuva henkilö saattaa aivan hyvin kirjoittaa Skoda tai peräti Skooda. Substituution tai muun vastaavan äänteellisesti helpottavan muokkauksen esiin tuominen on joskus myös tietoinen akti, jossa joko liputetaan suomalaisuuden puolesta tai jossa irvaillaan osaamattomille kielenkäyttäjille (ks. B:2.4). Tyypillinen esimerkki irvailusta on Salon seudulta tulevan H72:n kertoma kasku siitä, että Forssassa on kolme r-kirjaimella alkavaa automerkkiä, Ratsun, Rotke ja Riiselimersu. Tulee siis muistaa, että murteellisuuden käyttö ei välttämättä tee nimestä murteeseen kuuluvaa, vaan on lähinnä viittaus murteeseen. Murteellista tai jopa hypermurteellista nimeä voidaan käyttää kielimuodon osana eri tarkoituksissa. Joitakin sellaisia aineiston nimiä, jotka ovat "erityisen epävirallisia" eli murteellisuudessaan tai slangillisuudessaan hyperkorrekteja jopa epäviralliseen kieleen nähden, esitellään luvussa D:3.6.
En ole systemaattisesti tutkinut sukupuolen ja sosiaalisen aseman vaikutusta nimenantoon ja nimenkäyttöön. Esitän tässä vain hajahavaintoja ja aavistuksia aiheesta.
Kuten personifikaatiofunktiota luvussa B:1 käsiteltäessä todettiin, kulkineisiin liittyvät sosiaaliset arvostukset ovat kulkineitten olemassaolon eli viimeisen runsaan sadan vuoden aikana muuttuneet. Auto on muuttunut harvojen herkusta ja työvälineestä ensin perheiden ja nuortenmiesten ylpeydenaiheeksi, sitten standardiksi ja nykyaikana ehkä kenties jo turhakkeeksi joillekuille. Moottoripyörä taas muuttui edullisesta ja kätevästä liikkumavälineestä ylellisyydeksi ja harrastukseksi. Tilakoon kasvaessa myös traktorin sosiaalinen asema on muuttunut. Kaupungeissa taas polkupyöriä varastetaan niin nopeasti, ettei niihin aina ehditä kiintyäkään. Kun tutkimusaineiston perspektiivi on satakunta vuotta ja tänä aikana on tapahtunut melkoisia mullistuksia, ei nimien perusteella voida sanoa juuri mitään nimiin liittyvästä sosiaalisesta variaatiosta. Vaikkapa nimeen Volkkari saatetaan liittää hyvin monenlaisia arvostuksia ja sama koskee myös sen käyttäjiä. Lisäksi lempinimityyppiset nimet koettaneen usein sympaattisiksi, ja niitä voidaankin käyttää lempinimifunktiossa jopa hyvinkin korkeissa sosiaaliluokissa. Epävirallisten kulkineennimien käyttäminen ei siis ole pelkästään slangia puhuvien nuorten tai autoharrastajien tapa, vaan nimityksiä käytetään kaikissa ikä- ja yhteiskuntaryhmissä.
Vanhan sanonnan mukaan joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu, ja näin on tietysti kulkineennimistössäkin. Näin siis nimiä luultavimmin osaavat eniten ne, jotka ovat kulkineitten kanssa eniten tekemisissä. Kulkineiden maailma on ensisijaisesti miehinen (ks. Hyvönen 1993: 109–110). Autot ovat miesten leluja, ja niihin liittyvä kielenkäyttö ovat ensisijaisesti poikien puheita, joskin naisetkin ovat antaneet jonkin verran kulkineennimiä. Virittäjässä julkaistun kirja-arvostelun (Tainio 1999: 330–331) mukaan Sisko Brunni on (1998) tutkinut esikouluikäisten tapaa määritellä sanoja ja todennut, että tyttöjen ja poikien kielenkäytöt eivät eroa toisistaan kehityksellisesti vaan tyypillisesti. Pojat ovat hyviä määrittelemään sanojen merkityksiä, kun taas tytöt ovat vahvoja kielenkäytön mekaanisissa osa-alueissa, kuten lukemisessa, kirjoittamisessa ja sanasujuvuudessa. Jos pojat todella ovat parempia määrittelemään sanojen merkityksiä, se voisi olla seurausta siitä, että pojat olisivat tyttöjä tarkempia ilmausten kuvaavuudesta, siis siitä, mikä käsite sopii kuvaamaan mitäkin tosielämän entiteettiä parhaiten ja on samalla mahdollisimman ekonominen. Tästä voitaisiin edelleen johtaa käsitys, että miehet loisivat uutta sanastoa ja nimistöä enemmän kuin naiset. Tämän tutkimuksen aineisto ei kuitenkaan aihepiirinsä vuoksi sovellu tällaiseen vertailuun, eikä sen perusteella voida tehdä päätelmiä, jotka koskisivat sukupuolen vaikutusta nimeämiseen. Jos kulkineitten maailma on miehinen, samaa voidaan osittain sanoa myös epävirallisen kielen maailmasta. Nykymittapuun mukaan vanhassa artikkelisaan Hämäläinen toteaa slangin liittyvän enemminkin miespuoleisiin henkilöihin (1946: 259) ja siteeraa Otto Jespersenin ajatuksen "– – miehet ovat parantumattomia sanoillaleikkijöitä, kun taas naiset ymmärtävät yleensä hitaammin sanaleikkiä ja harvoin siihen itse hairahtuvat". Miehiseen kielenkäyttöön liittyy siis variaatiota, olipa sitten kysymys missä määrin hairahtumisesta ja missä määrin nimien ja sanojen uudistamisesta loogisen määrittelyn tarkentamiseksi.
Tutkimusprosessin perusteella voin sanoa, että sekä miehet että naiset luovat ja käyttävät epävirallisia kulkineennimiä. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että naisten antamat nimet eivät yhtä tehokkaasti levittäydy ympäri maata kuin miesten antamat, vaan jäävät lähinnä perhepiirin käyttöön. Tämä tosin saattaa liittyä siihen, että naiset eivät ilmeisesti kodin ulkopuolella puhu kulkineista kovin paljon, ja mikäli puhuvat, he käyttävät niistä niiden virallisia nimiä tullakseen varmuudella ymmärretyiksi. Miesten suurempaa liikkuvuutta ja siihen liittyvää nimitaitoa, tosin paikannimien suhteen, on tähdentänyt aikanaan myös Viljo Nissilä (1962: 19). Nimien luominen ja käyttäminen ei ole ikäkysymyskään, sillä kaikenikäiset luovat ja käyttävät näitä nimityksiä. Lapset ja vanhukset eivät kuitenkaan liiku ja tapaa ihmisiä samassa määrin kuin nuoriso ja työikäiset, joten heidän käyttämänsä nimet eivät yhtä helposti lähde levittäytymään. Lisäksi ehkä ne ominaisuudet, joihin lapset ja vanhukset kiinnittävät huomiota niin, että ne päätyvät nimeämisperusteiksi, eivät välttämättä ole työikäisen tai nuoren näkökulmasta mielekkäitä. Voi myös käydä niin, että vanhuksen käyttämät nimeämismallit eivät välttämättä ole enää nuoremman mielestä luontevia. Jos sama ilmiö toistuu, nimen- tai sananmuodostusmalli (johdin) menettää produktiivisuutensa. Monesti myös lapsen tai kulkineita harrastamattoman henkilön antama nimitys on enemmän kulkineisiin vihkiytyneen näkökulmasta liian epätarkka toimiakseen jonkin mallin tai merkin nimenä.
Osa epävirallisesta kulkineennimistä on yhteistä ja vakiintunutta arki- ja mediakielen omaisuutta (Mersu), osa harvinaisempaa aiheeseen perehtyneitten kieltä. Osa nimistä taas toimii vain lähipiirin kesken. Erilaisten keskustelijoitten, lukijoitten ja kirjoittajien erilaiset lähtökohdat ja tietoisuus näistä vaikuttavatkin kielenkäyttöön. Murteiden tasoittumisessa onkin osittain kyse kommunikaation toimivuuden priorisoinnista. H63 on viettänyt elämänsä parikymppiseksi Urjalassa, missä linja-autoa nimitettiin linkaksi tai linkkariksi. H63 kokee edelleen linkka-sanan käytön luontevaksi, mutta toisinaan, etenkin Turussa, hän sanoo käyttävänsä bussi-sanaa, jotta turkulaiset ymmärtäisivät varmasti häntä. Jyväskyläläinen H4 taas on nimittänyt linja-autoa aiemmin linkiksi, mutta "koska kukaan ei enää ole käyttänyt" nimitystä missään, hänkin on siirtynyt käyttämään bussia. Koulutushakuiset nuoret joutuvat nykyisin väistämättä muuttamaan paikkakunnalta toiselle, jolloin pyrkimys paitsi sosiaaliseen menestykseen uusissa ympyröissä myös kommunikaation toimivuuteen edellyttää ahdasalaisimpien murteellisuuksien karsimista. Saman ongelman eteen joutuu myös nettifoorumille, lehteen tai kirjaan kirjoittava henkilö, joka tosin joutuu säätelemään tekstinsä tyyliä sen mukaan, mihin hän kirjoittaa. Kuten jo todettu, epävirallisiin kulkineennimiin sisältyy runsaasti tyyliarvoltaan erilaista nimistöä ja toisaalta suuri osa nimistä on siinä määrin neutraaleja, että niihin voidaan tekstin osana liittää monenkinlaisia sävyjä. Epävirallisille kulkineennimille on kuitenkin kehittynyt varsin asiatyylisessäkin viestinnässä yksi keskeinen tehtävä. Kun esimerkiksi lehdessä puhutaan uuden mallin lanseerauksesta, saatetaan aluksi todeta, että Volkswagen-konsernilta on tullut uusi tuote, ja tämän jälkeen jatkaa, että Volkkarin uutuus tai tämä uusi Volkkari tulee myyntiin kuukauden kuluttua. Vakiintuneita ja puolivakiintuneitakin epävirallisia kulkineennimiä käytetään siis usein toiston välttämiseksi ja ehkä rennompaa sävyä tavoiteltaessa. Vastaavasti "ykköspaikalla" tulee informaation välityksen onnistumiseksi käyttää virallisempaa ja sillä tavalla selvempää ilmausta. Seuraavassa esimerkki Ladafoorumin keskustelusta, mistä hyvin ilmenee "ykköspaikalla" ja "kakkospaikalla" esitettävän nimen ero:
Vanja-Eno, Kerava:
Työkaveri oli kypsynyt säilömään Ladaansa ja kaupat tuli. Asteekki-jumalasta oli leima päässyt vanhaksi ja oli eteen tullut miekkoselle 106 Pösö, joka viehätti enemmän. Lada jäi seisomaan maaliskuun lopussa. --.
JTM, Kotka:
Hienoa, että löytyy niitäkin urheita, jotka ostavat Asterix-Ladoja.
Asterixilla kun ajaa niin maailma pelastuu eikä elämästä puutu jännitysstä.
Siirry seuraavaan päälukuun B:4 Kulkineennimistön attraktiokeskukset