Hae kulkineennimiä:
Kognitivistisesti virittäytyneen nimistöntutkimuksen perinne on Suomessa vielä nuori ja ohuehko. Lisäksi myös suuri osa kognitivistisesti virittäytyneestä suomalaisesta kielentutkimuksesta ylipäätäänkin liittyy erilaisiin verbimuotoihin (kuten vaikkapa Jaakko Leinon tutkimus suomen kielen permissiivirakenteesta), eikä niistä ole sanottavaa hyötyä sana- tai nimisemanttiselle tutkimukselle. Kognitiivisen semantiikan perusajatuksista ja suomen tilanteesta on kirjoitettu lyhyesti tutkimuksen lähtökohtia esittelevässä luvussa A:3.2. Alan suomenkielinen terminologia ei ole vielä täysin kehittynyttä eivätkä käsitteiden rajat aina ole vakiintuneet tai selvät. Toisin kuin esimerkiksi edellä nimeämisperusteen käsitteestä esitetty katsaus, tämä teorialuku ei pohjaudu laajoihin selvityksiin, vaan on lähinnä lyhyt kuvaus siitä, miten tarpeellisia käsitteitä alkavassa osiossa tullaan käyttämään.
Merkitystä tutkivan osion teoreettisen katsauksen tulisi alkaa kielellisen merkin kuvauksesta. Lyhyt tällainen on luvussa A:1.2. Tässä osiossa näkökulma on siis semanttinen eli tutkitaan kielellisten merkkien semanttisia napoja ja oikeammin vielä niiden kytköksiä eri suuntiin.
Kognitiiviseen kielentutkimukseen kuuluu ensyklopedinen merkitysnäkemys, jonka mukaan on mahdotonta erottaa kielellistä merkitystä maailmantiedosta: ilmauksen merkitykseen kuuluu siis kaikki sitä koskeva tieto. (Langacker 1987: 154–158, Leino 1994: 11–12, taustatiedoista mm. Onikki 1994: 109.) Taustatiedon merkityksestä on jopa todettu, että kognitiivisen kielitieteen konferensseissa tulisi kielen lisäksi perehtyä myös kulttuuriin (Geeraerts 1999: 35).
Yleiset tietorakenteet toimivat merkityskehyksessä kognitiivisina alueina (domain), ja jokainen kielenilmaus on suhteessa yhteen tai useampaan alueeseen. Näistä alueista tilanteessa koostuvaa kokonaisuutta nimitetään matriisiksi (matrix). (Onikki 1994: 120–121, 137.) Taustan kognitiivisia alueita voidaan kuvata myös erilaisina tietokehyksinä ja kulttuurisina ajattelumalleina, mutta taustan kuvaamiseen ei ole mitään erityisen selvää tapaa. Ilmausten ymmärtäminen ja luokittelu edellyttää kuitenkin kulttuuriseen tietoon nojaavia tietokehityksiä. Näin merkityksen tarkastelu on väistämättä luonteeltaan ensyklopedista. (Onikki-Rantajääskö 2001: 31, 70.) Kognitiiviset alueet ovat semanttisen avaruuden osa-alueita. Osa kognitiivisista alueista on esikäsitteellisiä primitiivejä perusalueita (mm. spatiaalinen avaruus, aika, visuaaliset aistimukset, haju, maku, lämpötilan tunteminen, paine ja kipu), osa taas abstrakteja alueita, eräänlaisia mielikuvamalleja, kansanteorioita maailmasta. Symbolisen yksikön (ilmauksen) suhde kognitiivisiin alueisiin voi olla suora tai epäsuora, yksinkertainen tai kompleksinen. Sjöblom jakaa yritysnimien merkityssuhteet kognitiivisiin alueisiin tämän pohjalta suoriin (kuvaileva, informatiivinen), epäsuoriin (metafora, metonymia, symbolinen), pakattuihin tai katkaistuihin, mutta näiden skeemojen [yleistysten] rajat eivät ole selvät, sillä nimien tulkinta perustuu kielenpuhujan subjektiivisiin taustatietoihin, osaamiseen ja tiedoistaan. (Langacker 1987: 148–150, Onikki 1994: 121–127, Sjöblom 2004: 84, 86 ja 2006: 203–204, 218–219.) Esimerkkeinä kognitiivisista alueista voidaan mainita populaarimusiikin esittäjännimien taustalla nähdyt genre, esittäjä, esitettävän materiaalin sanoma ja teemat (Hongisto 2006: 58), lastenvaatenimissä taas mm. kuosikangas ja käyttötarkoitus (Ujainen 2007: 32) ja laivoissa mm. varustaja, kapteenit, omistajayritykset ja lasti (Schybergson 2009: 212). Merkkien suhteisiin kognitiivisiin alueisiin liittyy myös sanojen ja nimien jakaminen opaakkeihin ja läpikuultaviin. Läpikuultavien sanojen merkityksestä voidaan tehdä päätelmiä niistä tunnistettavien sanahahmojen perusteella, opaakeista taas ei erotu muita tunnistettavia sanoja (Kangasniemi 1997: 66–67). Opaakkien nimien suhde kognitiivisiin alueisiin on katkaistu (Sjöblom 2006: 204).
Edellä kuvatun perusteella kognitiivinen alue saattaa kuulostaa joltain perin epämääräiseltä käsitteeltä, ja toisaalta merkityssuhteiden luokittelu suoriin, epäsuoriin, pakattuihin tai katkaistuihin ehkä terminologisesti vieraalta, vaikka kyse onkin jo joitakin vuosia vanhasta tutkimuksesta ja termivalinnoista yritysnimistöä kuvaavassa väitöskirjassa. Selitän nyt lyhyesti, miten lähes vastaavantapaista tilannetta hahmotettiin edellä E-osiossa, ja mitä eroa siellä käytetyillä termeillä ja tässä mainituilla termeillä käsittääkseni on ja missä määrin nämä voidaan samastaa. E-osiossa määriteltiin termi nimeämisperuste siten, että nimeämisperuste oli kohteen eli nimen tarkoitteen ominaisuus, jota nimessä ilmennetään. Olen lisäksi tulkinnut, että myös kohteen omistajat ym. voivat olla nimeämisperusteita, sillä nimessähän voidaan hyvin ilmentää kulkineen, laivan, paikan tai vaikkapa yrityksen omistajaa.
Symbolisen yksikön suhde kognitiivisiin alueisiin taas on likipitäen sama asia kuin se, miten tätä nimeämisperustetta nimessä ilmennetään. Näistä suora merkityssuhde ja epäsuora merkityssuhde on edellisessä osiossa korvattu puhumalla nimeämisperusteen ilmentämisestä suorasanaisesti tai metaforisesti. (Metaforisuus kattaa tässä väitöskirjassa monissa yhteyksissä yleisterminä myös muuta kuvallista kielen käyttöä, esimerkiksi metonymioita. Suorasanaisuuden ja metaforisuuden välinen rajapinta on epätarkka kivettyneiden ja nukkuvien metaforien vuoksi.) Pakattu merkityssuhde taas on eräänlainen kontaminaation kaltainen tilanne, jossa nimeen sisällytetään kyllä nimeämisperusteita, mutta nimen rakenteellinen tiivistäminen on tehnyt nimeämisperusteesta tunnistamattoman henkilölle, joka sitä ei vielä tiedä. Katkaistussa suhteessa taas nimi ei näytä ilmentävän mitään nimeämisperustetta ja nimi on siis läpinäkymätön.
Tekemäni rinnastus tai samastus voisi toki ontua sellaisissa tapauksissa, joissa nimet olisivat vanhempia kuin kulkineennimistössä ja nimi olisi vaikkapa muuntunut aikain saatossa (esim. Kaarnejärvi → Kaarnajärvi). Näissä tapauksissa saatettaisiin tarvita kaksi eri termiä kuvaamaan alkuperäistä nimeämisperustetta ja nykyisin nimestä ilmenevää eräänlaista valenimeämisperustetta. Nimeämisperusteen ja kognitiivisten alueitten ero on kuitenkin nykynimistön tutkimuksessa hiuksenhieno ja lähinnä näkökulmakysymys ja terminologinen valinta, jolla halutaan kiinnittäytyä uudempaan tutkimusperinteeseen ja toki korostaa nimien käyttäjän ja tulkitsijan erillisyyttä nimenantajasta ja tämän alkuperäisistä motiiveista. Näkemykseni mukaan nimeämisperuste ja kognitiivinen alue ovat kuitenkin hyvin läheisiä käsitteitä keskenään, ainakin, kun ajatellaan sitä, että useimmissa nimistöntutkimuksissa nimeämisperuste-termillä on viitattu paitsi yksittäisten nimien nimeämisperusteisiin myös näistä luotuihin yleistyksiin (esim. "muoto"). Kaikki nimeämisperusteista abstrahoidut yleistykset ovat siis kognitiivisia alueita, mutta kognitiivisia alueita on toki muitakin. Näistä lähtökohdista käsin on kirjoitettu luku F:4 Kulkineennimistön muut kognitiiviset alueet.
Metaforasta olen kirjoittanut jo edellisen osion luvussa E:3. Metaforassa kohdealuetta (kulkinetta) kuvataan lähdealueen kautta, ja metaforan avulla voidaan tuoda esiin useitakin nimeämisperusteita. Esimerkiksi nimitettäessä tietynlaista sotilasajoneuvoa Roskalaatikoksi ilmennetään samalla sekä kulkineen väriä, muotoa että hiukan valmistusmateriaaliakin. Tämä 2–3 nimeämisperusteen eli ominaisuuden kimppu on yhteinen sekä tarkoitteelle että lähdealuetta edustavalle 'roskalaatikolle'. Jos edellä noteerattiin se, että nimeämisperuste-termillä on viitattu aiemmassa tutkimuksessa paitsi yksittäisen nimen nimeämisperusteisiin myös laajemman aineiston perusteella abstrahoituihin yleisemmän tason luokkiin, voidaan metaforasta terminä sanoa aivan samaa. Yksittäisten metaforien yläpuolelta löydetäänkin usein metaforisia skeemoja, samankaltaisista metaforista koostuvia kimppuja, ja näin metaforat tukevat toisiaan analogian avulla. Metaforan lähdealueet (kulkineennimistössä esimerkiksi eläimet ja astiat) ovat myös ainakin osittain sama asia kuin Sperberin aikaiset ekspansiokeskukset (ks. B:4.1). Lisäksi voidaan hyvin ajatella, että myös metaforien lähdealueet ovat kognitioon liittyviä ja alueina hahmotettavia eli siis niitäkin voisi hyvin kutsua kognitiivisiksi alueiksi. Tämän vuoksi luku F:4 onkin otsikoitu sanoin muut kognitiiviset alueet.
Skeema on kognitiivisessa kielentutkimuksessa paljon käytetty käsite, jota on käytetty monin eri tavoin eri yhteyksissä (Onikki 1994.) Skeema tarkoittaa toteutumien perusteella abstrahoitua yleistystä, kun taas prototyyppi viittaa kategorian mallijäseneen. Kategorian muodosta riippuen nämä voivat myös langeta yhteenkin. Skeeman yläpuolelta voidaan joissain tapauksissa erottaa myös superskeema, esimerkiksi . Prototyypit ja skeemat voidaan molemmat nähdä verkon kuvaamisen apuvälineinä: verkon kuvaamisessa voidaan korostaa niin konkreettisempia prototyyppejä kuin abstraktimpia skeemojakin. (Onikki 1994: 117–118 ja 2001: 43.) Apukäsitteinä eri tason yleistysten kanssa voidaan käyttää mm. termejä kattoskeema ja väliskeema (näin Onikki 2001). Termillä skeema voidaan viitata niin merkityksessä kuin rakenteessakin toistuviin ilmiöihin, joten puhun tarvittaessa täsmentämisen vuoksi merkitysskeemoista tai metaforisista skeemoista.
Alaluvussa F:3 analysoin kulkineennimistön sisältämien metaforien lähdealueita ja näistä useimmin toistuvista lähdealue–kohdealue-yhdistelmistä tiivistyviä metaforisia skeemoja. Analyysi on tehty yksittäisten nimien analyysien perusteella ja nimiin sisältyvien sanojen ja nimien pohjalta. Lähdealueiden analysoinnissa voidaan myös käyttää apuna usein toistuvia avainsanoja. Esimerkiksi skeema näkyy avainsanatasolla sanoina bad, nasty, naughty ja bastard (Androutsopoulos 2000:5).
Tämän osion kolmas tutkimuskysymys, mitä kulttuurisia ilmiöitä kulkineennimistössä heijastuu (F:5) on hiukan epätyypillistä nimistöntutkimusta eikä siihen liity mitään erityistä taustateoriaa. Luvussa pyritään vain peilaamaan nimistöstä tehtyjä poimintoja kulttuurihistoriaan.
Siirry seuraavaan päälukuun F:3 Kulkineennimistön metaforiset lähdealueet