Hae kulkineennimiä:
Nimeämisperustetta voidaan ilmaista nimessä käytännössä kahdella eri tavalla. Esimerkiksi alkuperää voidaan tuoda esiin niin suorasanaisesti (itäauto) kuin metaforisestikin (Makaroni, Paavinpulkka). Raja näiden kahden välillä ei tietenkään ole aina selvä, sillä metaforat voivat leksikaalistua tai muuttua nukkuviksi. Voimakkaasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että suorasanaisessa ilmaisemisessa asiaa nimitetään sen omalla, vakiintuneella nimellä, ja metaforisessa asiaa nimitetään joksikin muuksi, kuin mitä se "oikeasti" on. Nämä tavat ilmaista nimeämisperuste (suorasanaisuus ja metaforisuus) rinnastuvat Sjöblomin esittämiin merkityssuhteisiin (ks. F:2, ns. suora, epäsuora, pakattu ja katkaistu merkityssuhde). Alkuperän ilmaiseminen suorasanaisesti tarkoittaa siis Sjöblomin termein sitä, että ilmauksen merkityssuhde nimeämisperusteen määrittämään kognitiiviseen alueeseen on suora, kuvallisen kielen käyttö taas johtaa Sjöblomin termein epäsuoraan merkitysyhteyteen. Nimet, joiden suhde mahdolliseen kognitiiviseen alueeseen on katkaistu, rinnastunevat nimiin, joiden nimeämisperuste ei ole nimen perusteella selvitettävissä.
Näistä kahdesta suorasanainen ilmaiseminen ei tarvinne tarkempaa käsittelyä ja pohtimista, metaforisuus kyllä.
Metaforisuus on normaali arkikielen ja ihmisen käsitejärjestelmän ilmiö. Metaforan perusluonne on se, että ymmärrämme ja koemme asian jonkin toisenlaisen asian avulla. Metafora ei siis olekaan käytetyissä sanoissa itsessään vaan operoi käsitetasolla. (Leino 2002 [1983]: 498–504.) Metaforisuus tuli kognitiiviseen kielentutkimukseen Lakoffin–Johnsonin metaforateoriasta, mutta sitä on kehitelty edelleen, mm. blending-teoriaksi (ks. kehittelyistä esim. Geeraerts 2010: 204–213).
Metaforassa kuvattava asia kuvataan toisen avulla jotain perustetta, yhteistä piirrettä eli suhdetta hyväksi käyttäen. Nämä yhteiset piirteet voivat muodostaa kimppujakin: esimerkiksi nostokurki on paitsi muodoltaan kurkimainen esine se myös liikkuu samalla tavoin (Koski 1992: 12–14). Metaforaa on luonnehdittu merkityksen samankaltaisuuteen perustuvaksi ilmiöksi, metonymiaa taas jatkuvuuteen perustuvaksi (Feyaerts 2003: 64–65). Metaforan onnistumisen ehtona on se, että metaforan kohteen skeemasta löytyy tarpeeksi monta luontevaa analogiaa. Osa metaforioista konventionaalistuukin kulttuurissa. (Nikanne 1992: 63.) Haluttaessa siis muodostaa nimi, joka kuvaa monia kohteen piirteitä, joudutaan käyttämään metaforaa. Tällöin pitää etsiä jokin toinen käsite, joka sisältää tämän saman yhteisten samankaltaisten piirteiden kimpun. Kun siis italialaista Fiat-traktoria nimitetään Makaroniksi, hyödynnetään makaronille ja Fiatille yhteistä piirrettä italialaisuus.
Metafora yhdistää lähde- ja kohdealueen keskenään yhteensopimatonta semanttista rakennetta yhdeksi yhtenäiseksi monimutkaiseksi käsitteistykseksi (Onikki 1992: 36). Metafora syntyy kohdealueen (target domain tai recipient domain) ja lähdealueen (source domain tai donor domain) vuorovaikutuksessa, jossa kohdealue kuvataan lähdealueen käsitejärjestelmän avulla. Invarianssihypoteesin mukaan metafora ei voi vahingoittaa kohdealueen rakennetta. Metafora vaatii kuitenkin toimiakseen lähde- ja kohdealuetta toisiinsa sitovaa samankaltaisuutta ja vastaavuutta. Metaforan merkitys muodostuu, kun kohdealue kartoitetaan lähdealueen ominaisuuksien avulla. Ilman tietämystä metafora ei kielenkäyttäjälle avaudu. (Lakoffin ym. pohjalta Hongisto 2006: 18–19 ja Barcelona 2003: 3–4, ks. myös Nikanne 1992: 61–63.) Joskus lähde- ja kohdealue voivat olla samatkin (Koski 1992: 14). Puhutaan myös blending- ja binding-teoriasta, jossa useidenkin alueiden pohjalta abstrahoituu seka-alue tai fuusio-alue (Turner and Fauconnier 2003: 134–144, Geeraerts 2010: 210–213).
Äskeisessä Fiat-esimerkissä selvästi yhteisiä piirteitä oli vain yksi, siis italialaisuus. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pysäytä kuvittelua, vaan traktoriin voidaan kytkeä tätä kautta myös muita durumvehnävalmisteelle ominaisia piirteitä (ulkomaalaisuus yleensä, halpuus, yksinkertaisuus, arkisuus, kypsänä vetelyys). Lisäksi ilmauksen tulkinnassa tulee muistaa, että makaroni tunnetaan myös merkityksessä 'italialainen henkilö', mihin taas voidaan liittää italialaisuuteen liittyviä stereotypioita (esim. vaihteleva luonne, limaisuus, vetelyys, epäluotettavuus, kuumuus). Metafora ei siis välttämättä ole vain yksiulotteinen kahden alueen välinen rinnastussuhde.
Yksittäiset metaforat siis liittyvät toisiin metaforiin ja muodostavat edelleen hierarkioita (Feyaerts 2003: 66–67). Mitä useammmin samankaltainen metaforinen kuvio toistuu, sitä salientimpi metafora on (Geeraerts 1999: 40, 47–53). Vakiintuneita skeemoja tarkastelemalla taas voidaan tehdä päätelmiä kulttuurista. Muutamat metaforiset skeemat, esimerkiksi lienevät lähes universaaleja. Tällaisia metaforista koostuvia skeemoja käsitellään tarkemmin osiossa F. Mainittakoon tässä kuitenkin edelleen Fiat-esimerkistä, että Makaroni-nimi vertautuu moniin sellaisiin alalajinimiin, joissa kulkineesta käytetään alkuperänsä mukaan tämän maan asukkaan epävirallista nimeä (polakki, jenkki, japsi). Tällä taas on kaksi keskeistä liittymäpintaa: Ensiksikin suomen kielessä maan asukasta kuvaava substantiivi ja maasta olevaa esinettä tai asiaa kuvaileva adjektiivi ovat samannäköiset (ruotsalaiset syövät ruotsalaista jäätelöä; jenkit ajavat jenkkiautoilla). Toiseksi tämä on osa yleistä personifikaatiotaipumusta, pyrkimystä elottoman näkemiseen elollisena. Näin siis metaforat vaikuttavat ja liittyvät toisiinsa.
Metaforan ja suorasanaisen ilmaisemisen raja on siis liukuva. Metafora voi leksikaalistua (kuolla tai kivettyä) tai sitä voidaan luonnehtia lievemmin nukkuvaksi (dormant). Tällaista metaforaa käytettäessä metaforan lähdealue ei enää aktivoidu, tai se aktivoituu vain joissakin tilanteissa. Kivettymisen, nukkumisen ja tuoreuden väliset rajat ovat tosin epäselviä ja riippuvat tilanteesta ja kielenkäyttäjästä. (Geeraerts 2010: 243.) Esimerkiksi metafora kahvikupin korva lienee nukkuva: sitä voidaan käyttää konkreettista korvaa ajattelematta, mutta se voidaan joissain tilanteissa tiedostaakin (olen muun muassa kuullut jonkun sanoneen, että kahvikupista tuli kuuro, kun sen korva kolhun seurauksena irtosi). Kulkineitten kohdalla jonkin nimeen sisältyvän lekseemin määrittäminen suorasanaiseksi tai metaforiseksi ei aina myöskään ole itsestään selvää. Kun Benelux-maissa valmistettua Volvoa sanotaan Lentäväksi Hollantilaiseksi tai Hollannikkaaksi (vrt. Wagnerin ooppera ja puukenkä), ilmaus voidaan tulkita yhtä hyvin kumpaan hyvänsä ryhmään kuuluvaksi – tai oikeammin molempiin ryhmiin samanaikaisesti kuuluvaksi. Tällainen monikerroksellisuus ja monimielisyys onkin kulkineennimistölle ominaista, ja nukkuvien tai kivettyneitten metaforien uudelleenviritys (återupplivande) on eräs huumorin keino.
Metonymiallakin on ensi sijassa referentiaalinen tehtävä, ts. se sallii meidän käyttää toista yksikköä toisen sijaan. Nyös metonymia poimii referentin ominaisuuksista esiin tietyn piirteen, johon huomio kohdistuu ja jäsentää siten ajattelua. (Leino 2002 [1983]: 504.) Metaforassa tämä poiminta tehdään rinnastamalla kaksi toisilleen vierasta asiaa, kun taas metonymiassa jotain tiettyä piirrettä ikään kuin osoitetaan sormella. Kun siis Fiat-autoa nimitetään alkuperämaansa mukaisesti Paavinpulkaksi, on kysymys metonymiasta. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että paavi on osa Italiaa ja edustaa sitä; sitä vastoin kyse ei ole minkäänlaisesta vertailusta tai toisilleen vieraitten asioitten rinnastamisesta. Metonyymisesti käytetty käsite on kontekstissaan helpompi ymmärtää, muistaa ja tunnistaa kuin kohdekäsitteensä tai on muuten sitä käyttökelpoisempi. Metonymian käyttö voidaan kytkeä myös Gricen maksiimeihin (informaation riittävä määrä ja laatu). Metonymiankin tulkinta vaatii kontekstin kirvoittamaa päättelyä ja maailmantietoa. Metaforan ja metonymian vuorovaikutusta voidaan kutsua metaftonymiaksi (esim. likaiset sormet ikkunassa). Tässä metonymia ja metafora voivat mm. yhdistyä tai esiintyä peräkkäin. (Onikki 1992: 39–40, Feyaerts 2003: 69, Geeraerts 2010: 220, 230–233.) Metaforisuuden ja metonymian erottaminen toisistaan on joskus tulkinnanvaraista, sillä voi olla hankalaakin hahmottaa lähde- ja kohdealueen erillisyys tai samuus; näin ero voidaan ymmärtää enemmänkin polaariseksi kuin binääriseksi (Barcelona 2003: 8–9, Feyaerts 2003: 62–63, Radden 2003: 94–95, 105). Metonyymisyyttä on pidetty myös metaforisuuden pohjana (Barcelona mts. 31–56, rakenteista de Mendoza Ibanez 2003: 121–124).
Termiä metaforanimet ei ole käytetty Nimistöntutkimuksen terminologiassa (1974). Sen sijaan kattokäsitteen assosiaationimet (mts. 12) alla on erilaisia metaforisia, metonyymisiä ja muihin assosiaatioihin perustuvia nimiä. Nimen referenttiä metaforisesti kuvaavia nimiä kutsutaan vertailunimiksi (Katinhäntä). Vertailevassa siirrynnäisyydessä (jota voisi hyvin nimittää myös metaforiseksi siirrynnäisyydeksi) entuudestaan käytössä olevalla (tai ainakin saman näköisellä) nimellä ryhdytään viittaamaan toiseen kohteeseen. Alkuperäisen nimen (esim. Petsamo) ja siirrynnäisnimen kohteella tulee olla jokin yhteinen tekijä, siis yhteistä alaa merkityskentässä, jotta nimi voi siirtyä. Yhteisen tekijän ei tarvitse olla täysin totuudenmukainenkaan: Riihimäen Petsamon nimenantajan ei ole ollut välttämätöntä käydä "todellisessa" Petsamossa, vaan riittää, että hänellä on mielikuva siitä. Koska mikä tahansa nimi voi olla siirrynnäinen (tai olla olematta), asutushistoriallisten päätelmien teossa tulisikin olla varovainen (Kiviniemi 1977: 5). Metaforia esiintyy ilmeisesti ainakin lähes kaikissa nimilajeissa (epäviralliset henkilönnimet, tuotenimet jne.).
Metonyymisia paikannimiä ovat olleet kosketusassosiaation kautta paikalla olevaan kohteeseen viittaavat nimet, tyyppiesimerkkinä saarennimi Ykspihlaja. Lisäksi on tunnettu metonyymiset siirrynnäiset. Metonyyminen siirrynnäisyyskin on merkityksen laajentamista. Haukivuoren rinteellä oleva talo saattaa saada ajanoloon nimekseen Haukivuoren. Formatiivia vastaava merkitys on laajennut siis kattamaan sekä vuoren että talon ja usein myös läheisen kulmakunnan asujaimistoineen. Se, miksi suomalaisessa onomastiikassa edellä mainitut Haukivuoret on nähty eri niminä, perustuu paitsi nimistötieteilijöiden näkemyksiin myös haastattelumetodiikkaan. Nimestäjät keräsivät annettujen ohjeiden mukaisesti talojen, kylien, vesien, mäkien ja peltojen nimiä pyrkien täydelliseen nimestykseen. Tällaisen ehkä saivartelevankin menettelyn on kyseenalaistanut esimerkiksi Stefan Brink (1988: 135). Monesti nimien käyttäjät hahmottavatkin nimen tarkoitteen toisin kuin etymologisen analyysin taitava kielentutkija (vrt. Ainiala 1997: 82–83, 86). Nimien polyseemisyydestä ks. myös Sjöblom 2000: 145–146.
Kuten jo edellä on käynyt ilmi, metaforia on myös kulkineennimistössä. On varmasti kyse metaforasta, kun monilamppuista autoa nimitetään joulukuuseksi tai Mazdaa Maksalaatikoksi, mutta kaikki metaforat eivät kuitenkaan tunnu samanarvoisilta. Metaforisuus voi olla vahvaa (esimerkiksi muotoa ilmaisevassa nimessä Puhelinkioski) tai heikompaa, kuten muotoassosiatiivisessa nimessä Lemmenlaiva tai Mazdan nimessä Maksalaatikko. Tällaisen luokitteleminen ja metaforan vahvuuden arvioiminen numeerisesti on kuitenkin varsin hankalaa, ellei jopa mahdotonta, vaikka sitä aluksi yritinkin. Lisäksi ongelma on määritellä, mitä oikeastaan mitattaisiin: nimeämisperusteen onnistuneisuutta vai metaforisuutta? Lisäksi kulkineennimiaineistolle on tyypillistä eräänlaisten tekaistujen yhdyssanojen käyttö metaforavehicleinä (ilmaisuväline, metaforan kuva); esimerkiksi Ladaa voidaan nimittää Hapankaalihakkuriksi, vaikka hapankaalihakkuri ei olekaan yleisintä sanastoa. Erillistä hapankaalille tarkoitettua hakkuria ei välttämättä fyysisessä todellisuudessa edes ole olemassakaan.
Jos metonyymisyydellä tarkoitetaan sitä, että kulkinetta kutsutaan jonkin osansa mukaan, on metonyymisiä nimiä jonkin verran. Metonyymisyys vaikuttaa kuitenkin selvästi vähäisemmältä kuin metaforisuus. Paikannimistöntutkimukseen kuuluva termi metonyyminen siirrynnäisyys taas tarkoittaa kulkineennimistössä käytännössä saman nimen käyttöalan laajenemista. Kulkineennimeä voidaan ryhtyä käyttämään toisestakin kulkineesta, jolla on tarpeeksi samoja ominaisuuksia edellisen kanssa; esimerkiksi Rin-tin-tin tunnetaan niin Wartburgin, Ifan kuin kaksitahtimoottorisen Saabinkin nimenä. Aina ei vain voida varmasti tietää, mille merkille tai mallille jokin nimi on ensimmäisenä kuulunut. Tällaisia merkityksenmuutoksen avulla muodostettuja uusia nimiä käsitellään luvussa D:7.
Nyt metaforisuuden ja metonyymisyyden perusasiat on teoreettisesti esitetty. Seuraavassa alaluvussa katsotaan, miten merkitystä voidaan pakata nimirakenteisiin eli miten metaforia hyödynnetään tai mihin niitä tarvitaan.
Nimen tapauksessa voitaneen lähteä siitä, että yksi nimien tarkoituksista on kuvata tarkoitettaan. (Muitakin tarkoituksia voi toki olla, ja kaikki nimet eivät välttämättä kuvaa tarkoitettaan, ainakaan nykytilassa.) Tämä kuvaaminen on juuri sitä merkitystä, jota muodostettavaan sanaan tai nimeen pyritään pakkaamaan eri tavoin. Nimi on siis ikään kuin muotti, johon sijoitetaan jotain merkitseviä aineksia, ja syntyvällä uudella ilmauksella on näistä aineksista juontuva merkitys. Nimenmuodostaminen voidaan siis semanttisesta näkökulmasta nähdä muun muassa nimeämisperusteitten sijoittelemisena nimeen käytettävissä olevan tilan puitteissa, kuten tässä luvussa tehdään. Tätä sijoittelua ja nimeämisperusteen ilmaisukeinoja tarkastellaan tässä luvussa teoreettisesta näkökulmasta (käytännön havainnot nimeämisperusteen ilmaisemisesta aineistosta ovat luvussa E:5). Yksinkertaistetusti voidaan ajatella, että yksi suorasanainen nimenosa kykenee ilmaisemaan yhden kohteen ominaisuuden. Näin siis Haukijärvi-nimessä määriteosa viittaa haukien oleiluun paikalla ja edusosa määrittelee, että kyseessä on keskikokoinen vesialue. Tätä yhden nimenosan ja yhden nimeämisperusteen (piirteen) sääntöä voidaan kiertää käyttämällä metaforaa, joka kuvaa useita piirteitä samanaikaisesti. Samaan nimeen ja samaan nimenosankin mahtuu metaforaa hyödynnettäessä useitakin nimeämisperusteita, kuten edellä (E:2.2.3) Postiauton muna -esimerkin yhteydessä todettiin. Pienen keltaisen Fiat 600 -auton muotoilua, väriä ja kokoa voidaan siis kuvata metaforan avulla yhdessä. Ei sinänsä ole mitään rajoitusta sille, montaako nimeämisperustetta yhden metaforan avulla voidaan kuvata. Näin ollen voidaan lähteä teoreettisesti siitä, että suorasanaisen nimenosan semanttinen volyymi on 1 ja metaforisen nimenosan semanttinen volyymi on ääretön. Käytännössä näin ei toki ole, sillä metaforisellakin nimenosalla kuvataan yleensä 1–3 nimeämisperustetta.
Samassa nimessä voi toki olla useampia nimenosia, ja näin kokonainen nimi saattaa ilmentää useampaakin nimeämisperustetta. Sananmuodostusta käsittelevässä C-osion johdantoluvussa 1.3.3 Yhdyssana ja nimi merkkisyntagmana todettiinkin yhdyssanan olevan taloudellisimpia tapoja ilmaista varsin monimutkaisia ajatuksia ja että kaikkein kompakteimpia olivat niin sanotut "luovat yhdyssanat" (creative compounds) eli erilaiset metaforiset tai metonyymiset kompositiot. Erittäin kompleksiseen ilmaukseen saadaan siis mahtumaan hyvin paljon "merkitystä", ts. monia eri nimeämisperusteita eli viittauksia nimen taustalla oleviin moniin kognitiivisiin alueisiin. Tällaisen kompleksisen, kuvakieltä hyödyntävän nimen semanttinen volyymi on siis hyvin suuri. Näissä myös nimenosat ovat usein sekavia tai päällekkäisiä. Tätä nimenosien sekoittumista on kuvattu luvussa C:4.3.
Varsinaisten tosielämän asioita kuvaavien nimeämisperusteiden lisäksi nimenannossa tulee huomioida valmiiden nimien antaminen. Tämä ei kuitenkaan ole täysin yksiulotteista siten, että nimeämisperusteita olisi vain uusilla nimillä ja vanhoja "hyviä" nimiä käytettäessä tai uudelleen käytettäessä nimeämisperusteilla ei olisi merkitystä. Vesialusten nimiä eli nautonyymejä tutkinut Anita Schybergson (2009: 154) on jakanut alusten nimet miehennimen kaltaisiin nimiin tai miehennimen sisältäviin muodosteisiin, naisennimen kaltaisiin nimiin jne. ja tutkinut nimien yhteyttä todellisuuteen (nimeämisperusteita; grunder för namngivning) ryhmä kerrallaan. Tällaisessa tarkastelussa tulee erottaa kaksi eri tasoa, jolla nimiä voidaan lainata. Nimiä voidaan lainata nimilajin sisällä samanlajiselta kohteelta toiselle, jolloin kyse on joko mallinmukaisesta nimeämisestä tai olemassaolevan nimen merkitysalan laajentamisesta. Kun sen sijaan nimi lainataan toisesta nimilajista, eli laiva kastetaan Auroraksi ja auto nimetään Raisaksi, mekanismi on toisenlainen. Lada-merkkisen auton nimeäminen Raisaksi ilmentää nimittäin auton itäistä alkuperää. Ylipäätään henkilönnimeä voidaan käyttää kulkineen "luonteen" kuvailemiseen tai yleisemmin inhimillisyyden ja yksilöllisyyden kuvaajana, henkilönnimet kun ovat oikeastaan tunnetuin kohdemaisista entiteeteistä käytetty nimisysteemi. Henkilönnimillä on myös muita viittauksia, niillä on esimerkiksi viitattu kulkineen edellisiin omistajiin ja jopa nimipäiväkalenterin kautta kulkineen taloontulopäivään. Paikannimellä taas on saatettu ilmaista kulkineen alkuperää. Tällaisilla "lainatuillakin" nimillä on siis usein erotettavissa ainakin yksi jonkintasoinen nimeämisperuste.
Siirry seuraavaan päälukuunE:4 Epävirallisen kulkineennimistön nimeämisperusteiden yleisyys