E:7 Koonti nimeämisperusteista ja niiden ilmaisemisesta

Tässä osiossa tutkittiin siis sellaisia nimiä, joilla on jokin nimeämisperuste. Nimeämisperusteella tarkoitetaan jotain kohteen ominaisuutta, kun ominaisuus ymmärretään laajasti (esim. väri, alkuperä). Virallista nimeä ei kuitenkaan ole pidetty kohteen ominaisuutena, vaikka näinkin olisi voitu toimia. Virallisiin nimiin perustuvat nimet on kuitenkin käsitelty osiossa D (ja C) eikä niiden kaksinkertaiseen käsittelyyn liene tarvetta. Nimien yksityiskohtaiset tulkinnat ovat tietokannassa ja ne ilmenevät hakutuloksissa kunkin nimen kohdalla.

Aiemmasta tutkimuksesta poiketen nimeämisperustetta ei ole sidottu nimen rakenteeseen, vaan on tutkittu, mihin kulkineitten piirteisiin nimet ottavat kantaa riippumatta siitä, missä osassa nimeä tämä tehdään. Nimeämisperustetta voidaan ilmaista niin suorasanaisesti kuin metaforisesti ja niin määrite- kuin perusosassakin. Olen päätellyt, että kunkin suorasanaisen nimenosan semanttinen volyymi on 1, kun taas metaforisen nimenosan semanttinen volyymi on teoriassa ääretön (semanttisesta volyymistä ks. C:1.3.3). Käytännössä kuitenkin metaforisessa nimenosassa voidaan tuoda esiin yleensä 1–3 nimeämisperustetta, joskin tämä määrä riippuu tietysti käytössä olevan nimeämisperusteluokittelun yksityiskohtaisuudesta. Esimerkiksi Ford Ka:n metaforinen yksiosainen ja primääri nimitys Pölynimuri kuvaa sekä auton kokoa ja muotoa että sen pehmeä-äänistä, hurisevaa käyntiä. Esimerkkinä kaksiosaisesta nimestä, jonka molemmilla nimenosilla on oma nimeämisperuste, käy taas Hitlerin silitysrauta 'Volkswagen "Kupla"'. Viittaus Hitleriin tuo esille kulkineen alkuperämaan Saksan ja oikeastaan enemmänkin yksityiskohtia kulkineen valmistuksellisesta alkuperästä. Metaforinen edusosa taas kuvannee ensisijaisesti kulkineen muotoa. Nimeämisperusteet on tulkittu nimen käyttäjän tai tulkitsijan perspektiivistä, mutta niitä on siitä huolimatta nimitetty nimeämisperusteiksi (ks. perustelut luvusta E:2). Nimeämisperusteita on määritetty myös appellatiivisille ilmauksille eli alalaji- ja lajinimille.

Vaikka yhdellä nimellä voi siis olla useitakin nimeämisperusteita, useimmin aineiston nimillä on silti 0 (sekundäärinimet) tai 1 nimeämisperustetta, mikä käy ilmi tilastollisesta tarkastelusta luvussa E:4.1. Tämä johtuu siitä, että suuri osa aineiston nimistä on yksiosaisia (ks. C:5). Samoista tilastoista käy kuitenkin myös ilmi, että kahta ja kolmeakin nimeämisperustetta ilmentävien nimien määrä ei ole aivan vähäinen. Eri nimeämisperusteiden yleisyys aineistossa esiteltiin luvussa E:4.2, josta seuraava graafi on lainattu:

Kulkineennimistön yleisin nimeämisperuste runsaan 20 % osuudellaan on siis kulkineen koko ja muoto. Tämän jälkeen yleisimpinä ja varsin tasavahvoina nimeämisperusteina ovat käytettävyys, jokin kulkineen osa ja alkuperä. Muita vielä varsin yleisiä nimeämisperusteita ovat eksudaatit (lähinnä ääni), kulkineen käyttötarkoitus, käyttäjä ja väri. Muut luokituksen nimeämisperusteet (suhde, luonne, lentävä lause, tapahtuma ja ikä) ovat lähinnä marginaalisia.

Kulkineen kokoa ja muotoa kuvataan yleensä samanaikaisesti metaforan avulla (esim. Lahna). Kulkineen pyöreämuotoisuutta ilmaisevia nimiä on enemmän kuin kulkineen kulmikkuutta ilmaisevia, mikä kertoo siitä, että autot (ym.) ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna olleet prototyyppisesti kulmikkaita olentoja, huolimatta siitä, että auton muotoilu on vuosi vuodelta kehittynyt aerodynaamisempaan ja näin pyöreämuotoisempaan suuntaan. Jos pelkästään kulkineen kokoa ilmaistaan, ilmauksen kohteena on usein pieni kulkine. Tämä johtuu siitä, että suuruutta ilmaisevat metaforat ilmaisevat yleensä myös kulkineen muodon, siis sen, onko kulkine pitkänomaisesti suuri vai laveasti suuri. Koko ja muoto tulevat luultavasti säilyttämään asemansa nimeämisperusteina, joskin muotojen samankaltaistuminen tullee vähentämään niitten merkitystä.

Kulkineen käytettävyydessä keskeistä nimien määrän perusteella ovat kulkineen luotettavuus, hallittavuus, nopeus, vääntö, hinta ja sisätilan viihtyisyys. Perinteiset romut ja paskat tulevat pitämään vakiintuneet asemansa tottelemattomien kulkineitten niminä tai tilapäisempinä nimityksinä, mutta on myös mahdollista, että kulkineitten laadun paraneminen ja laatuerojen tasoittuminen tulevat vähentämään nimeämisperusteen painoarvoa. Autoja ei myöskään enää hankita ikuisiksi ajoiksi tai edes vuosikymmeniksi, joten niihin kohdistuvat laatuodotuksetkaan eivät enää ole niin suuria eikä komponenteilta vaadita samanlaista laatua ja kestävyyttä kuin 1900-luvulla.

Kulkineen osa on nimeämisperusteena moninainen ja sisältää kaikkea konepellin alla piilevistä virityksistä keulamerkkeihin ja ikkunoista penkinpäällisiin. (Esimerkkiniminä mainittakoon mm. Johtotähti ja Matkalaukku-Sisu.) Lisäksi aineistossa on kymmeniä rekisteritunnuksen perusteella annettuja yksilönnimiä, joita on luultavasti olemassa paljon enemmänkin. Kulkineen erilaisiin osiin liittyvät nimet säilyttänevät asemansa kulkineennimistössä, sillä kulkineitten samankaltaistuessa yhä pienempiin yksityiskohtiin joudutaan kiinnittämään huomiota, jos primäärinimiä edelleen halutaan antaa. Koska kulkineitten muodot ovat pitkälti vakiintuneita ja etenkin autojen osalta tuulitunnelissa testattuja, eri merkkien muotoilijoitten on saatava pienin koristeellisin yksityiskohdin ne eroamaan toisistaan.

Alkuperä on myös yleisimpiä nimeämisperusteita. Suurin osa alkuperään viittaavista nimistä on metaforisia, mikä viitannee siihen, ettei alkuperämaan nimeä haluta sanoa ääneen. Erityisesti Neuvostoliiton elinaikana käytetyissä nimissä (mm. Hapankaalihakkuri) voidaan nähdä pientä tabu-vaikutustakin, eräänlaista sanankieltoa. Globalisaation myötä on todennäköistä, että alkuperämaa nimeämisperusteena menettää merkitystään. Aineistossa näkyvät kuitenkin vielä selvästi kylmän sodan vastakkainasettelu ja Euroopan eri maiden voimakkaat, lähes topeliaaniset kansalaisstereotypiat (Makaroni, Tulppaanipuimuri). Kun kulkineita valmistavat yritykset nykyisin yhdistävät voimiaan, auton valmistusmaa saattaa olla aivan toinen kuin brändin kotimaa. Tämä hankaloittaa alkuperän mukaan nimeämistä, kun kulkine ei ole kotoisin juuri mistään. Eräänlainen esimerkki tästä on amerikkalaisen Chevrolet-brändin alla Aasiassa valmistettu automalli Chevrolet Evanda, joka on sekä tämän tarinan että virallisen nimensä pohjalta saanut nimekseen Huitsin Nevada.

Eksudaatteihin viittaavista nimistä valtaosa viittaa ääneen ja vain vähemmistö savuun ja hajuun. Eksudaatteja pidetään nimistä päätellen usein häiriöinä, sillä nimet liittyvät yleensä auton savuisuuteen, pahaan hajuun ja kovaan ääneen. Poikkeus tästä ovat kuitenkin Pölynimuri-tyyppiset nimet, jotka kertovat auton käyntiäänen olevan niin vaimea, että se ei enää vastaa prototyyppistä auton käyntiääntä vaan soveltuu nimeämisperusteeksi. Onkin mahdollista, että tulevaisuudessa autojen nimitteleminen *huristimiksi yleistyy.

Käyttäjään viittaavat nimet jakautuvat aineistossa käytännössä kahteen eri ryhmään, kulkineen geneeristä käyttäjäryhmää ilmentäviin ja konkreettista käyttäjää ilmentäviin nimiin. Tällaisia yleisluontoisia käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi nuoret, vanhukset, hipit, romanit, homoseksuaalit ja yleensä "b-luokan kansalaiset", tahot, jotka edustavat sosiaalista toiseutta. Merkille pantavaa kuitenkin on, että aineiston nimet vielä toistaiseksi liittyvät perinnäisiin suomalaisiin vähemmistöryhmiin. Vaikkapa maahanmuuttajien tai venäläisturistien kulkineille ei ole toistaiseksi vielä keksitty erityisiä ryhmä- tai yksilönnimiä. Konkreettista käyttäjää ilmaisevat nimet yleensä viittaavat joko todellisiin, konkreettisiin käyttäjiin, julkisuuden henkilöihin käyttäjinä tai liikenteenharjoittajiin. Tämän lisäksi arkipuheessa kulkineita, erityisesti polkupyöriä ja traktoreita, toki puhutellaan usein niitten omistajan nimen kautta (Markulan Valmetti; Sinin pyörä jne.), mutta näitä ilmauksia ei usein mielletä nimiksi. Usein ne ilmeisesti muodostetaankin kerta toisensa jälkeen uudelleen niitä tarvittaessa, toisin sanoen ne eivät ole kokonaisina mentaaliseen leksikkoon varastoituneita yksiköitä.

Käyttötarkoitus nimeämisperusteena tarkoittaa sitä, että kulkineennimessä tuodaan joko suoraan tai metaforisesti esiin jokin käyttötarkoitus, johon kulkinetta käytetään (esim. poliisiauton nimittäminen katiskaksi tai kala-autoksi ilmentää sen käyttämistä eräänlaiseen pyydystystoimintaan). Liikkumisen ja tavarankuljetuksen lisäksi kulkinetta voidaan käyttää esimerkiksi edustamiseen ja naisten houkutteluun, ja onpa joillakuilla erityinen vanhempi ja huonompi auto vaikkapa sienimetsällä käyntiä varten. Kulkineen käyttöä juhtana ja liikkumisvälineenä korostavat erilaiset vanhaan agraarikulttuuriin liittyvät metaforat, esimerkiksi metaforiset rinnastukset kulkine on hevoskauden kulkuväline (kuten kärry) ja kulkine on hevonen (lisää aiheesta F:3.1.5).

Väriin viittaa enää muutama prosentti kulkineennimistä. Monet väriä ilmaisevista nimistä ovat yksilönnimiä (mm. Hopeahulmu ja Kanarianlintu), sillä suurinta osaa kulkineista myydään nykyisin eri värisinä (merkin mukainen väritys on tosin edelleen tyypillistä traktoreille). Kaukana ovat siis ne ajat, jolloin Fordia myytiin vain mustana. Arkipuheessa autoja erotellaan värin mukaan useinkin, mutta näitä nimityksiä ei hahmoteta erisnimiksi eivätkä ne sellaisia tavallisesti olekaan. Autoille tyypillisiä värejä (musta, punainen, harmaa) ilmaistaan usein suorasanaisesti, erikoisempia värejä (keltainen, vihreä, ruskea) taas metaforisesti niitten erikoisuuden tähden. Lisäksi metaforat sopivat hyvin kuvaamaan erikoismaalausten tuloksina olevia väriyhdistelmiä.

Ikä on varsin harvinainen nimeämisperuste. Tämä on seurausta siitä, että ikä ei ilmeisesti ole kulkineen ensisijainen ominaisuus suhteessa käytettävyyteen. Kulkine saa siis olla vanhakin, kunhan se on luotettava ja sen ajettavuus on hyvä. Ikääntyminen ja kunnon heikkeneminen kuitenkin kulkevat monesti käsi kädessä, ja niinpä monet käytettävyyteen viittaavat nimet ilmaisevat ainakin implisiittisesti myös ikää. Toisaalta yksittäisen automallin elinkaarikaan ei ole kovin pitkä.

Luonne, lentävät lauseet, kerrallinen tapahtuma ja suhde ovat harvinaisia nimeämisperusteita. Osittain kysymys on yksilönnimistä, osittain pienryhmän käyttämistä nimistä ja osittain taas yksinkertaisesti harvinaisuudesta. Parhaan kuvan näitten nimeämisperusteitten dynamiikasta saa tutustumalla kyseistä nimeämisperustetta esittelevään lukuun E:6.10 Luonne, E:6.11 Lentävä lause, E:6.12 Tapahtuma ja E:6.13 Suhde toiseen kulkineeseen.

Primäärin nimenannon keskeisin tendenssi on, että sellaiset kohteet saavat herkimmin nimiä, jotka eroavat eniten keskimääräisestä lajinsa kohteesta. Kohde saa sitä enemmän nimiä kunkin nimeämisperusteen mukaisesti, mitä enemmän se eroaa keskimääräisestä lajinsa kohteesta (tarkoitteesta) tämän ominaisuuden suhteen. Ilmiö tunnetaan myös paikannimistössä.

Nimeämisperusteiden tarkastelu paljastaa proposition: kaikilla primääreillä nimillä on nimeämisperuste. Filosofista pohdintaa ansaitsisi myös kysymys siitä, voidaanko hyväksymiskierroksella muuntelun kohteeksi joutuneen eli siis sekundäärin nimen nimeämisperusteena pitää mahdollisesti nimessä edelleen näkyvillä olevien muiden nimeämisperusteiden lisäksi kulkineen edellistä nimeä. Voiko nimi siis olla kohteen ominaisuus? Joka tapauksessa voitaneen olla yhtä mieltä siitä, että nimeämisperusteetta syntynyttä nimeä ei ole olemassa. Erilaisten vaiheiden jälkeen nimen nimeämisperuste on voinut hämärtyä, mikä on lähinnä nimistöntutkijoiden haaste. Nimistöä käytettäessä läpinäkymättömiinkin nimiin liitetään merkitystä, konnotaatioita ja jopa nimistöntutkijan näkökulmasta virheellisiä denotaatioita.

Nimiä voitaisiin nimeämisperusteiden mukaan luokitella pidemmällekin kuin neljääntoista, kuten nyt on tehty. Enemmän luokkia sisältävä jaottelu tuskin on kuitenkaan tarpeen, sillä aineisto ja sen ilmiöt tulevat näinkin kuvatuksi. Ainiala ja Pitkänenkin toteavat (2002) yleisesityksessään Paikannimistöntutkimus Suomessa, että kaikkiin malleihin, joilla nimistöä pyritään kuvaamaan, liittyy se ongelma, että nimeämisperusteiden määrä on käytännössä rajaton. Katson, että mahdolliset nimeämisperusteet muodostavat avaruuden, jonka keskellä ovat selvät nimistöä luokiteltaessa usein käytetyt kategoriat. Tästä voidaan "zoomata" toisaalta yhä eksaktimpiin kategorioihin ja pienempiin luokkiin, joissa on yhä vähemmän nimiä – voidaan esimerkiksi erotella nimet, jotka on annettu auto-onnettomuuden tai moottoririkon perusteella. Vastakkaiseen suuntaan "etäännyttäessä" nimeämisperustekategoriat käyvät yhä laveammiksi ja epämääräisemmiksi. Jo tässä tutkimuksessa olevien luonne-, suhde- ja käyttötarkoitus-luokkien rajautuvuus on heikohko, ja tutkimustulosten tulkinnassa tulee niiden lukujen osalta olla varovainen.

Seuraavassa osiossa F tutkitaan, miten kulkineennimet kuvaavat kulttuuria. Tässä tarkastelussa tuodaan esille mm. metaforisten kulkineennimien lähdealueita ja kulkineennimistöön liittyviä kognitiivisia alueita, joten yhtymäkohtia tähän osioon riittää. Lisäksi esitetään, miten populäärikulttuuri ja historia peilautuvat kulkineennimistössä.

Siirry seuraavaan osioon F Kulkineennimet kulttuurin kuvaajina