Hae kulkineennimiä:
Yhdistäminen on nykysuomen produktiivisin sananmuodostuskeino (Häkkinen 1997: 144). Yhdyssanoja syntyy ja kuolee suomenkielisessä viestinnässä runsaasti jopa päivittäin: "Enimmät syntyvät tilapäistarpeesta ja elävät vain sen kerran. Vain harvat kiteytyvät termeiksi ja nekin edustamansa merkityssisällön vuoksi. Vanhoista sana-aineksista koostunut yhdysuudissana ei juuri herätä huomiota uutuudellaan. Jonkin verran huomiotaherättävämpi se on, jos siihen sisältyy uusi johdos tai muu kielessä ennestään esiintymätön elementti." (Tuomi 1989b: 281.) Tuomen ajatus on myös lähellä nimistöntutkija Thorsten Anderssonin näkemyksiä (1997:47–.): tilapäismuodosteita syntyy eri tahoilla päivittäin, mutta suurin osa "tehtaan" tuotteista menee hylkyyn eri syistä, mm. tarpeettomina.
Yhdyssana koostuu vähintään kahdesta sanavartaloesiintymästä. Lisäksi yhdyssanaan voi sisältyä johdinaineksia sekä toisia yhdyssanoja. Determinatiivissa yhdyssanoissa sananosat ovat eriarvoiset, jolloin voidaan erottaa perusosa ja tätä täsmentävä määriteosa (kivitalo), kopulatiivisissa taas samanarvoiset (viritin-vahvistin). (Häkkinen 1995: 142–143 ja 1997: 150–152.) Termi determinatiivinen yhdyssana on nyttemmin korvattu termillä määritysyhdyssana ja kopulatiivinen termillä summayhdyssana. Termi perusosa taas on korvattu termillä edusosa. Nimistöntutkimuksessa termiä perusosa ei toistaiseksi ole vaihdettu. (VISK § 398, § 403, § 404, § 408, § 432, NP 2008: 96.) Tässä tutkielmassa termi edusosa on kuitenkin otettu käyttöön, sillä eroa sanastoon ei ole tarpeen tehdä. Erityinen määritysyhdyssanojen laji ovat bahuvriihit (tuppisuu, kovanaama), joissa perusosa ei ilmaisekaan sitä luokkaa, johon yhdyssana merkitykseltään kuuluu (VISK § 424).
Yhdistäessä syntyvän sanan merkitys on sidoksissa yhdysosien merkitykseen, mutta ei ole johdettavissa minkään yleispätevän säännön mukaan. Merkityksen muodostus on varsin vapaata erityisesti määriteosan ollessa nominatiivimuotoinen substantiivi (VISK § 409 – § 413). Tämä vertautuu kaksi- ja useampiosaisten nimien osien suhteeseen, joka voi olla oikeastaan mikä tahansa.
Yhdyssanojen lisäksi on olemassa löyhempiä erilleen kirjoitettavia kahden tai useamman sanan konneksioita, joista käytetyt termit ja käsitteet vaihtelevat (ks. esim. Häkkinen 1997: 147–148 ja VISK § 401 ja 402, esim. sanaliitto, idiomi, liittosana jne.); tällaisia pitempiäkin konstruktioita tutkitaan kuitenkin esim. slangintutkimuksen yhteydessä (mm. Nahkola 1999b: 619–623). Sivula (1989a: 185) mainitsee esimerkkinä "laveammista, kaskun- tai määritelmänluontoisista ilmauksista" konstruktion nelipyöräinen varattomuustodistus 'Moskvits'. Tällaisten määritelmien ja konneksioiden kuulumisesta tutkimusaineistoon on kirjoitettu johdantoluvussa A:1.3.
Uuden yhdyssanan muodostaminen vastaa pitkälti kaksi- tai useampiosaisen nimen muodostamista. Paikannimet Haukijärvi ja Kylä-Kossa sekä kulkineennimet Maantietraktori, Kultamaha ja Sämpyläsaappi on muodostettu yhdistämällä aivan samoin kuin yhdyssanatkin. Myös toiset nimet voivat siis esiintyä nimenosina. Nimiainesten yhdistäminen useampiosaiseksi nimeksi – olipa se sitten yhteen tai erilleen kirjoitettavaa tyyppiä – on aina jonkinlaista yhdistämistä, konneksion muodostamista; näin voidaan nähdä myös virallisten yritysnimien muoto. Joissain tilanteissa voitaisiinkin luontevasti käyttää myös vanhoja termejä yhdistämättömät nimet ja yhdysperäiset nimet eli yhdysnimet (Nissilä 1962: 57). Rakenteltaan määritysyhdyssanaa vastaavat nimet ovat yleisempiä (Kiviniemi, Renttu-Jooseppi), mutta myös summayhdyssanan kaltaisia nimiä on (Anna-Kaisa, Nummi-Pusula). Yhdysnimiä voidaan usein tarkastella periaatteellisesti samalla tavoin kuin yhdyssanojakin. Yhdyssanojen sananosien suhteet voivat tosin ilmeisesti olla millaisia hyvänsä (Kiviniemi 1987: 7, 15–20, Kiviniemi 1990: 88, vrt. VISK § 409 – § 413). Syntaktissemanttisen nimen rakennetta ja sisältöä samanaikaisesti tutkivan metodin käyttäminen vaatiikin siis tietoa nimimalleista ja nimetystä paikasta tai kohteesta määrite- ja edusosan suhteen ymmärtämiseksi. Niin nimille kuin sanoillekin on ominaista, että yhdisteitä voidaan edelleen laajentaa yhdistämällä niihin lisää osia. Nimianalyysissä edeltäviä, "valmiita" yhdistyksiä ei kuitenkaan pureta (esim. Zilliacus 2002: 185–193, 248–250), ts. Iso Haukijärvi ei syntaktissemanttisen mallin mukaan lainkaan kuvaa paikan kalaisuutta.
Kun kielellisiä merkkejä yhdistetään toisiinsa, saadaan ilmauksen kiteytyneisyydestä ja valitusta näkökulmasta riippuen joko uusia merkkejä tai toisiinsa nähden vuorovaikutussuhteessa olevia merkkejä. Paradigmasta poimittuja merkkejä syntagmaan sijoitettaessa tulee ottaa huomioon merkkeihin liittyvät syntaktis-semanttiset ehdot (tietty vaadittava rakenne) ja leksikaalis-semanttiset ehdot (konneksion mielekkyys) (Larjavaara 2007: 65). Eräs merkitysrakenteen jäsentymistä ilmentävä ulottuvuus on semanttinen valenssi, jota voi käyttää mm. lausekkeiden ja lausumien analyysiin. Merkin merkitysrakenteessa on paikkoja, jotka määrittävät, miten toiset merkit voivat liittyä siihen. (Vapaasti Onikki-Rantajääskön 2001: 32 pohjalta.) Semanttisen valenssin käsitettä voisikin hyödyntää useampiosaisten nimien analyysissä havainnollistamassa nimenosien liittymistä toisiinsa. Vielä kiinnostavampi termi olisi tämän pohjalta analogisesti muodostamani semanttinen volyymi, jolla voitaisiin kuvata sitä, minkä verran merkitystä yksittäiseen nimenosaan tai kokonaiseen nimeen voidaan eri keinoin sijoittaa.
Yhdyssana on taloudellisimpia tapoja ilmaista varsin monimutkaisia ajatuksia. Onkin esitetty, että puhuja pyrkii minimoimaan ilmauksen kompleksisuuden ja maksimoimaan kuulijalle välittyvän tiedon. Pidemmän ilmauksen sijasta yhdyssana on tiivis ja vaikuttava. Benczesin "luoviksi yhdyssanoiksi" (creative compounds) nimittämät metaforiset tai metonyymiset kompositiot (substantiivi + substantiivi) taas ovat kompakteja vielä toisessakin mielessä. Metaforisuuskin on tiivis tapa ilmaista joskus monimielisiäkin merkityksiä. Luomisen motiiveihin kuuluvat tiiviys, eloisuus, viestintätilanteen, kulttuurin tai muun kontekstin vaatimukset, mieleenjäävyys (esim. alkusoinnun tavoittelu), analogia (yhteisiä osia) ja monimielisyyden hakeminen. On myös arveltu, että sanasta tulee sitä suositumpi, mitä useammat näistä motiiveista ovat läsnä. Luovista yhdyssanoista semanttisesti vähemmän kompleksisia ovat ne, joissa vain edusosa on suorasanainen, ja enemmän kompleksisia taas ne, joissa vain määriteosa on suorasanainen. Kompleksisimpia ovat monimotivoidut kompositiot. Kompleksisuuden lisäksi merkitystä on kuitenkin myös ilmauksen käyttötaajuudella, kontekstilla ja leksikaalistumisen asteella. (Benczes 2010: 219–237.) Yhteen nimeen sisältyvää monimielisyyttä (multiple references) on esitellyt myös Androutsopoulos (2000: 4).
Yhdyssana on siis ikään kuin muotti, johon sijoitetaan jotakin merkitseviä aineksia, ja syntyvällä uudella ilmauksella on jokin näistä jollain tapaa juontuva merkitys. Sijoitettavat ainekset taas voivat olla "tavallisia", metaforis-metonyymisiä tai kontaminaatiomaisia itsessään. Erittäin kompleksiseen ilmaukseen saadaan siis mahtumaan hyvin paljon "merkitystä": erilaisia viittauksia eri suuntiin ja eri kognitiivisiin alueisiin.
Siirry seuraavaan alalukuunC:1.4 Kontaminaatio