C:1 Sanojen ja nimien rakenne ja muodostus

Ensimmäisessä alaluvussa C:1.1 käydään läpi sanan- ja nimenmuodostukseen liittyviä yleisemmän tason ongelmia. Tällaisia ovat muodostuksen ja rakenneanalyysin samastaminen, muodosteiden vakiintuneisuus ja nimistöntutkimukseen kuuluvat näkemykset nimistöstä analogioihin perustuvana systeeminä.

Seuraavissa alaluvuissa esitellään tyypilliset sanojen ja nimien muodostuskeinot. Uusia sanoja saadaan suomen kieleen viidellä eri tavalla: johtamalla, yhdistämällä, lainaamalla, merkitysalaa muuttamalla ja sepittämällä. Lainaa ovat myös käännöslainat, ja sepittämällä syntyneisiin lainoihin voidaan Tuomen mukaan lukea erilaiset kirjainsanat (mm. ufo). (Tuomi 1989b: 277–281, ks. myös Nahkola 1999b: 619–623). Näitä menetelmiä käsitellään vastaavissa alaluvuissa johtaminen (C:1.2), yhdistäminen (C:1.3), kontaminaatio (C:1.4), lainaaminen (C:1.5) ja merkitysalan muuttaminen (C:1.6). Lainaaminen ja siihen liittyvät ilmiöt taas ovat epäviralliset kulkineennimistön kannalta erityisen tärkeä viitekehys, koska viralliset kulkineennimet ovat valtaosin vierasperäisiä (poikkeuksena esim. Vanaja ja Sisu). Sepittäminen taas on on hyvin harvinaista (VISK § 146, Kulonen 1996: 27), mutta sen kanssa voidaan liittää yhteen äännesymboliikka ja deskriptiivisyys (C:1.7). Lopuksi esitellään vielä nimistöntutkimuksessa nimien rakenteen kuvaamisessa käytettyjä termejä nimenosa ja nimielementti (C:1.8).

Siirry ensimmäiseen alalukuunC:1.1 Yleistä sanan- ja nimenmuodostuksesta