Hae kulkineennimiä:
Tutkimuksen kohteena ovat siis epäviralliset kulkineennimet. Nimen epävirallisuuden ja virallisuuden määrittämistä ruodittiin luvussa A:1.6, eikä siihen ole enää tarpeen palata. Epävirallisia nimiä voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, ja eräs käyttökelpoinen tapa ryhmitellä niitä perustuu nimen muodostusalkuperään, siis siihen, mistä nimen osat ovat muodostuksellisessa mielessä peräisin.
Epävirallisten paikannimien tutkimuksessa 2000-luvulla on vakiinnutettu jako primääreihin ja sekundääreihin nimiin (esim. Ainiala 2003:211–217), minkä esikuvana on ollut epävirallisten henkilönnimien analyysiin käytetty McCluren malli (ks. McClure 1981: 65–67 ja Paalanen 1992:22–24). McCluren malli esitellään tarkemmin vasta alaluvussa D:2.4. Ainiala (mp.) jakaa epäviralliset paikannimet kahtia: paikan virallisesta nimestä muodostettuja nimiä kutsutaan sekundäärinimiksi ja muita, paikan viralliseen nimeen liittymättömiä nimiä primäärinimiksi. Koska primäärin ja sekundäärin käsitteitä on käytetty näin kahden eri nimilajin nimien tutkimuksessa (sekä epävirallisten paikannimien että epävirallisten henkilönnimien), on myös varsin järkevää turvautua samantapaiseen jakoon epävirallisten kulkineennimien tutkimuksessa.
Epävirallisten paikannimien tutkimuksessa käytetty tapa käyttää primäärin ja sekundäärin käsiteittä ei ole kuitenkaan ainoa nimistöntutkimuksessa. Terminologiselle pohdiskelulle on siis tarvetta. Pohdiskelun jälkeen esitän, millä tavoin tässä tutkimuksessa termejä primääri ja sekundääri käytetään toisin kuin aiemmin.
Nimistöntutkimuksen terminologia (1974 s.v. primaari ja sekundaari) määrittelee primäärin sanoin "synnyltään varhemmasta nimestä tai nimiasusta, myös nimirypään kantanimestä" ja sekundäärin "kronologisesti myöhemmästä nimestä tai nimiasusta". Vältettäväksi on merkitty termin sekundääri käyttö "nimestä, joka on muodostettu aiemmin olemassa olleesta nimestä". Suositeltavan ja vältettävän määritelmän lähiluku saattaa tuottaa vaikutelman paradoksista: aiemman nimen pohjalta muodostetut nimet kun väistämättä ovat myös ajallisesti tätä "kantanimeä" myöhempiä. Näin ollen kaikki vältettävän määritelmän mukaiset nimet oikeastaan täyttävät suositeltavan määritelmän asettamat ehdot. Käytännössä NT on ilmeisesti lähinnä halunnut irtisanoutua Nissilän (1962: 96–99) käyttämästä toisin rajatusta sekundääriyden käsitteestä, jossa sekundääreihin nimiin luetaan myös sellaisia ryhmiä, joita nykyisin kutsutaan liitynnäisiksi ja siirrynnäisiksi, huolimatta siitä, että NT:n määritelmä ei ole onnistunut. Nimistöntutkimuksen perusteet -teoksessa (2008) primääriyttä ja sekundääriyttä ei täsmällisesti määritellä ja sen eri kirjoittajat käyttävät näitä käsitteitä eri tavoin eri yhteyksissä. Kritiikistä primääri- ja sekundääri-sanojen inkonsekventista käytöstä ks. myös Zilliacus 1966: 63–64.
Kronologisen primääri–sekundääri-näkemyksen – erosi se sitten nimenmuodostusteknisestä primääriydestä ja sekundääriydestä tai ei – lisäksi on kolmaskin peruste jakaa nimet primääreiksi ja sekundääreiksi. Epävirallisia henkilönnimiä tutkinut Koski (2004: 40) nimittäin määrittelee virallisen nimen primäärinimeksi ja pitää kaikkia muita toissijaisia henkilöstä käytettyjä nimiä sekundääreinä perustaen jaottelunsa [henkilön]nimijärjestelmän statusasetelmiin. Koskenkin valitsemalla käytöllä on toki omat luontevat perusteensa, mutta varaisin silti termit primääri ja sekundääri muuhun käyttöön. Kosken luokittelu voidaan nimittäin aivan yhtä hyvin kielentää termeillä virallinen nimi vs epävirallinen nimi.
Nimenmuodostustekninen näkökulma primääriyteen ja sekundääriyteen on toisaalta hyvin luonteva, toisaalta johtaa loputtomiin ketjuihin ja ongelmiin. Nimi on siis sekundääri, jos se on muodostettu toisesta nimestä. Wartburgista Warren ja Varpusen kautta Pihalintuun johtavan ketjun jokainen jäsen on siis tavallaan sekundääri (toissijainen tai toisarvoinen) edelliseen nähden. Näiden erilaisten johdosten lisäksi myös yhdistämällä ja kontaminoimalla muodostettuja nimiä, joissa toinen nimi on osasena, tulisi nimenmuodostusteknisestä näkökulmasta pitää sekundääriniminä tai ainakin sekundääriosan sisältävinä niminä. Sekundäärinimien lisäksi pitäisi oikeastaan puhua myös tertiääri-, kvartääri- jne. nimistä. Tämä ei kuitenkaan yleensä ole välttämätöntä, sillä esimerkiksi tertiäärinimi on sekundääri kantanimeensä nähden ja kantanimi vain sattuu olemaan sekundääri. Termi, joka korostaisi nimen sijaa ("plaseerausta") muodostusketjussa voisi olla tarpeellinen, jos voitaisiin osoittaa, että jollain tietyllä sijalla olevat muodostusketjun jäsenet olisivat säännöllisesti tietynlaisia. Käytössäni olleessa kulkineennimimateriaalissa en juuri ole moista johdonmukaisuutta havainnut. Lisäksi ketjumuodostelmat ovat käytännössä usein haarautuvia, johtosuhteet epäselviä ja epeksegeettisten, elliptisten ja vapaassa vaihtelussa olevien nimimuotojen ensisijaisuuden todistaminen on usein kyseenalaista. Määrittelyongelmaan kytkeytyy myös se, että sekundäärimuodosteita voidaan muodostaa myös epävirallisista nimistä ja että virallisten nimien pohjalta voidaan toisaalta muodostaa myös toisia virallisia nimiä. Vielä monimutkaisemmaksi tilanne tulee, jos sen lisäksi, että nimestä tehdään johdos tai typiste tai sitä käytetään kontaminaation komponenttina tai useampiosaisen nimen osana, otetaan vielä huomioon muut tavat muodostaa nimiä toisien nimien avulla, esimerkiksi vertailunimet ja nimimallit.
Synteesinä edellä sanotusta väitän, että yhtäältä primääriyttä ja sekundäärisyyttä ei ole ekonomista ainakaan suoraan sitoa nimen virallisuuteen ja toisaalta kronologista ja nimenmuodostusteknistä sekundääriyttä ei voida erottaa toisistaan luontevasti. Primääriyden ja sekundääriyden yleiskielisen merkityksen huomioon ottaen esittäisin, että sekundääriys ja primääriys olisi syytä nähdä lähinnä kattokäsitteinä.
Tässä tutkimuksessa nimenosat (ja myöhemmin luvussa C:2.4 esitettävällä tavalla kokonaiset nimet) jaotellaan primääreihin ja sekundääreihin pääpiirteittäin samoin kuin epävirallisen kaupunkinimistön tutkimuksessa. Kuten äsken todettiin, jako ei ole lainkaan ongelmaton, ei täysin onnistunut eikä termivalinta välttämättä palvele yleisen onomastisen teorian muodostamista. Koska tässä tutkitaan epävirallista nimistöä, tuohon jaotteluun voidaan silti turvautua. Erona kaupunkinimistön tutkimuksessa käytettyyn jakoon on kuitenkin se, että pidän myös sellaisia nimiä sekundääreinä, jotka pohjautuvat toiseen epäviralliseen nimeen. Sekundäärejä ovat nimet tai nimenosat, jotka on saatu toisista samantarkoitteisista nimistä muotoa muuttamalla. Näitä erilaisia muodon muuttamismenetelmiä käsitellään laajasti osiossa D.
Havainnollistan tätä jakoa vielä muutamalla esimerkillä tutkimusaineistosta. Erilaisten Volkswagenien primäärinimiä ovat esimerkiksi Natsipaise ja Hippipaku, sillä näissä virallinen nimi ei ole näkyvissä eikä aineistossa ole toista nimeä, josta nämä olisi selvästi johdettu. Tyypillisesti primäärinimet kuvaavat kulkineitten ominaisuuksia. Sekundäärinimiä taas ovat mm. Volkkari, Volsu, Kansanauto ja Kupletti (← Kupla). Kolme ensimmäistä pohjautuvat eri tavoin mallin viralliseen nimeen, ja neljännen taustalla on vakiintunut epävirallinen nimi Kupla. Tämä luokittelu on varsin helppokäyttöinen, muttei aivan ongelmaton.
Joskus voi olla hankala sanoa, milloin kyse on sekundäärinimestä eli milloin nimi pohjautuu toiseen samantarkoitteiseen nimeen. Virallisesta nimestä voi nimittäin jäädä jäljelle vain hyvin vähän. Paalasen (1992: 39) oopperajuhlakuoro-aineistoa ovat mm. Jukka-Pekka Mäki-Luopa → Bobibobi (vain neliosainen rakenne jäljellä) ja Sari Salmenkivi → Siiri Savimuki. Kulkineaineistossa hyvä ongelmatapaus on BMW:n nimitys Buimuri. Ilmaukseen on toki vaikuttanut myös vakiintunut merkin epävirallinen nimi Bemari, mutta voisi lähes sanoa, että tässä tapauksessa primääriä nimeä on pyritty sitomaan paremmin kohteeseensa poimimalla siihen virallisen nimen elementtejä eikä päinvastoin.
Seuraavassa luvussa sekundäärit nimet jaetaan kahteen eri ryhmään.
Siirry seuraavaan alalukuunC:2.2 Sekundäärien nimenosien tarkempi jaottelu puhtaisiin ja lisämerkityksisiin