Hae kulkineennimiä:
Seuraavissa alaluvuissa rajataan kulkineennimen käsitettä erittelemällä, mikä nimi on. Nimistöntutkimuksessa on keskusteltu paljonkin erisnimen (proprin) ja yleisnimen (appellatiivi) erosta. Ennen erisnimi-yleisnimi -pohdintaa pitää kuitenkin peräytyä siihen, mistä kielellisessä merkissä (esimerkiksi sanassa tai nimessä) ylipäätään on kyse.
Perinteisen semantiikan näkökulmasta merkitystä voidaan ajatella viittaussuhteena. Merkillä, johon kuuluu sekä äänteellinen ilmiasu (formatiivi) että kielellinen merkitys (semeemi), viitataan tiettyihin kielenulkoisiin tarkoitteisiin eli referentteihin (Häkkinen 1997: 42–46, 76; kolmiomallin ja Saussuren dyadin rinnastamisesta ks. Larjavaara 2007: 58–59). Referentin sijasta puhun tuonnempana suomenkielisemmin nimien tarkoitteista. Merkitys koostuu varsinaisesta denotatiivisesta eli viittaavasta merkityksestä ja liitännäisistä assosiaatioista, joita voidaan luokitella ja joista käytetään erilaisia termejä (konnotaatiot, affektiiviset ja sosiaaliset merkitykset jne.). Merkityksen ja referentin väliltä voidaan vielä erottaa kielenulkoinen käsite, johon merkki viittaa, mutta yleisissä kolmiomalleissa tätä ei erikseen eroteta. (Kuiri 2004: 12, 20, Sjöblom 2006: 57–59, denotaation ongelmista terminä ks. kuitenkin Sjöblom 2000: 144 ja 2006: 24.) Merkityksen kolmiomalleja on pyritty laajentamaan; erityisen kiinnostava on Larjavaaran (2007: 66–82) malli, jota en kuitenkaan ole pystynyt käyttämään hyväkseni. Kolmiomalleja on myös sovellettu nimiin (mm. Falck-Kjällquist 1988: 19–21 ja Andersson 1988: 33–36) ja tällöin on yleensä korostettu proprin eroa appellatiivista.
Kognitiivinen kielioppi puolestaan kuvaa kielelliset ilmaukset konventionaalisina symbolisina yksiköinä, joilla on fonologinen ja semanttinen napa. Yksikkö määritellään valmiiksi kokonaisuudeksi, jota puhuja käyttää automaattisesti ilman konstruktion rakentamiseen liittyvää ponnistelua. (Langacker 1987: 57–63, 76–82, Leino 1989: 167.) Myös erisnimet ovat kielenilmauksia ja symbolisia yksiköitä, joissa fonologinen muoto yhdistyy joustavaan merkitykseen (Sjöblom 2006: 74). Konventionaalinen symbolinen yksikkö voidaan varoen rinnastaa merkin käsitteeseen, formatiivi fonologiseen napaan ja semeemi semanttiseen napaan, kunhan muistetaan kognitiivisen kieliopin perusfilosofia. Sanojen merkitysrakenteissa on prototyyppinen, kognitiivisesti salientti ydin, jota ympäröi vähemmän salienttien merkitysten periferia. (Raukko 1994: 43, Kangasniemi 1997: 59–65, Sjöblom 2006: 63.) Merkeillä tai konventionaalisilla symbolisilla yksiköillä on siis moniaalle haarovia merkityksiä, jotka eivät ole toisistaan irrallisia. Merkin merkitys kuitenkin vaihtelee eri tilanteissa ja eri puhujilla. Kielellisten yksiköiden merkitykset ovat kielenpuhujan oman intuition tulosta ja eri yksilöiden merkitysverkot ovat ainakin osittain erilaisia. Käytännön kommunikaatiossa merkitys on kuitenkin intersubjektiivista, sillä tavoitteena on mahdollisimman ongelmaton kommunikointi. Kieltä käyttäessämme sukkuloimme intersubjektiivisten konventioiden ja oman semantiikkamme väliä. Kielellinen merkitys ei ole pelkästään puhujan asia (lähtömerkitys); vasta kuulijan tulkinta antaa ilmaukselle lopullisen merkityksen (tulosmerkitys). (Raukko 1994: 36–37, 68, Kuiri 2004: 48–52, Larjavaara 2007: 48–49.) Merkityksen rakentuminen kuulijassa on keskeinen asia mm. nimeämisperusteen käsitteen hahmottamisen kannalta, ks. tästä myöhemmin lukua E:2.2.2.
Näin on siis tullut todetuksi, että kielellinen merkki on jokin kielenkäyttäjän hahmottama yksittäinen yksikkö, jolla on muodon (kirjoitus- tai äänneasu) ja merkityksen ulottuvuus ja jolla viitataan tosielämän kohteisiin. Merkin rakennetta tärkeämpää epävirallisen kulkineennimen käsitteen määrittelyssä ovat kuitenkin merkin käsitteen rajat. Merkityksellisen yksikön alarajana voidaan nähdä johtimet, päätteet ja muut morfeemit, mutta niihin ei ole tässä tarpeen syventyä, sillä niitten erottaminen kulkineennimistön yksiköistä on varsin helppoa. Ongelmallisempi kysymys on sen sijaan, miten laaja yksittäinen merkki eli vakiintunut konventionaalinen symbolinen yksikkö, nimi tai sana voi olla. Merkin merkityssisällön maksimilaajuutta ei ehkä olekaan olemassa (esimerkiksi sanat ja, avaruus), mutta muodon maksimilaajuudesta lienee enemmänkin tarvetta keskustella.
Pentti Leino esittää itsenäisinä yksiköinä perussanat, kivettymät, johdokset ja yhdyssanat, useasta sanasta koostuvina yksikköinä taas fraasit, idiomit, vertaukset, sananlaskut ja sitaatit (2008: 156). Periaatteessa voidaan jo kysyä, onko esimerkiksi yhdyssana yksi kielellinen merkki vai kenties kahdesta merkistä koostuva merkityksellinen syntagma. Tähän kysymykseen kognitivistinen merkin määritelmä (konventionaalinen symbolinen yksikkö) ehkä helpommin vastaa: merkki on siis itsenäinen, kun se on vakiintunut omaksi yksikökseen. Lähellä tätä "vakiintumista" lienee myös termi leksikaalistuminen. Leinokin kuitenkin päätyy siihen, että vakiintuneen yksikön ja useista merkeistä kootun tilapäisen ilmauksen raja on sumea. Ainakin vakiintuneet (monesta sanasta koostuvat) sanonnat ja vaikkapa moniosaiset kirjojen nimet ovat Leinon mielestä itsenäisiä kielen yksiköitä. (mts. 156–157.) Edellä mainittu konstruktion rakentamiseen liittyvä ponnistelu on joka tapauksessa jotakin sellaista, jonka mittaamiseen tarvittaisiin teknisiä laitteita ja koehenkilöitä. On oletettavaa, että niin nimet kuin kulkineisiin liittyvät hokematkin ovat valtaosiltaan konventionaalistuneita symbolisia yksikköjä (Fiat, petojen sukua; Osta Opel, ympyrä ja nuoli, siin' on sulle loputon huoli; Datsun 100A se hetkessä lahoaa; OrpoPojan EnsiLelu, Galvanoidut Listat Sivuilla; Hitlerin kosto). Leino esittää näkemyksen, jonka mukaan yksikön yksikköyttä eli konventionaalistumista voisi arvioida siihen perustuvien muunnelmien perusteella. Leino (mp.) käyttää esimerkkinä pakinoitsija Bisquitin otsikoita (Älystä alkaen, Kutunhäntä kainalossa, Suoran koivun edestä), joiden takaa riittävällä yleissivistyksellä varustettu henkilö voi tunnistaa vakiintuneen kielen yksikön. Tällaisia muunnelmia sisältyy kulkineennimistöönkin: Daihatsusta on saatu Thaihutsu, Hitlerin kostosta Degoullen kosto ihmiskunnalle, Listoista Sivuilla edelleen Galvanoidut listat sivuilla (LS- ja GLS-mallit) ja Fiatin mainoslausekin on muuntunut muotoon Fiat. Matojen sukua. Muunnelmien olemassaolon perusteella ilmaukset ovat siis konventionaalistuneita symbolisia yksiköitä. Käytön vakiintuneisuutta ja ilmausten leksikaalistuneisuusastetta ei kuitenkaan ole ollut mahdollista nimi nimeltä arvioida tutkimusaineiston perusteella.
Siirry seuraavaan alalukuunA:1.3 Nimi vs. määritelmä