Hae kulkineennimiä:
Motot.netin mukaan mopo on kaksi-, kolmi- tai nelipyöräinen ajoneuvo, jonka moottorin iskutilavuus on enintään 50 cm3 ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on pienempi kuin 45 km/t. Mopo, varhaisemmalta nimeltään moottoripolkupyörä tai mopedi, kehittyi apumoottorillisista polkupyöristä. Varsinaiset mopot tulivat Suomessa markkinoille vasta 1950-luvun lopulla. Seuraavan parinkymmenen vuoden aikana vaihteiden määrä kasvoi kahdesta neljään ja tekniikka kehittyi. 1970-luvun alussa Suomeen ryhdyttiin tuomaan pienikokoisia tossumopoja Japanista. Tossumopon käsite pohjautuu Helkaman myymään pienikokoiseen Tossu-mopoon. Lisäksi on olemassa muun muassa urheilu-, kyykky- ja enduromopoja.
Kansallisen lainsäädännön harmonisoituessa EU-lainsäädännöksi lain mukaista mopon määritelmää lievennettiin, ja skootterit alkoivat nopeasti yleistyä. Skootterit luokitellaan teknisten ominaisuuksiensa mukaan mopoiksi, kevytmoottoripyöriksi tai moottoripyöriksi. Mopoksi rekisteröityä skootterin muotoista kulkinetta nimitetään siis moposkootteriksi. (Motot.net 2008.)
Viime vuosina myös mopoautot ovat yleistyneet. Mopoauto tarkoittaa auton muotoista, mutta tätä hieman pienempää nelipyöräistä ja heikkotehoista (4 kW) ajoneuvoa (Wikipedia). Mopoautoja suosivat usein nuoret, joiden ikä ei vielä riitä "oikeaan" ajokorttiin ja vastaavasti myös ikäihmiset, joilla on syntymävuotensa perusteella rajoittamaton ajo-oikeus mopoihin. Kansankielessä invamopoksi nimitetty invalidiajoneuvo oli tietyssä mielessä mopoauton edeltäjä.