Hae kulkineennimiä:
Vallitsevan käsityksen mukaan väitöskirja tulee aloittaa motivoinnilla: Tulee siis selvittää, miksi tehty tutkimus on tarpeellinen ja mitä annettavaa sillä on tiedeyhteisölle ja maailmalle. Toisinaan monimutkaistenkin selvitysten jälkeen pystytään osoittamaan, että aiemmassa tutkimusperinteessä on jonkinlainen aukko: joko tutkimuksen kohde, sovellettava menetelmä tai näkökulma on jollakin tavalla uusi. Tämän tutkimuksen kohdalla tuon aukon osoittaminen on opinalan aiemman tutkimuksen puutteellisuuden vuoksi hyvin helppoa ja käy sen vuoksi tavallista lyhyemmin.
Kun kyse on auton lempinimistä, kansalla on vilkas kielikuvitus. Tutkija löysi lähes kolmetuhatta kansanomaista nimitystä. Kajakki, Kupla, Rellu, Pösö – rakkailla autoilla on monta nimeä. Mutta tietääkö kukaan, kuinka monta? (HS 28.2.2010.)
Tutkimuksen kohteena oleva aihepiiri on lähes kokonaan uusi suomalaisessa nimistöntutkimuksessa: suomalaisia epävirallisia kulkineennimiä ei juuri ole tutkittu. Myös kansainvälisesti tutkimus on ollut vähäistä. Sama ilmeisesti koskee myös virallisten kulkineennimien (yleensä merkkien ja mallien nimiä) tutkimusta. Aiempaa tutkimusta käsiteltiin edellä luvussa A:3.1.2). Tutkimuksen vähyys yllättävää, sillä nimilajilla lienee Suomessakin ikää jo satakunta vuotta, yhtä kauan kuin itse kulkineillakin (ks. edeltä luvusta A:4 selvitys kulkineiden tulosta Suomeen). Voitaneen olettaa, että jo ensimmäisillä autoilla Venäjän vallan aikana on ollut yksilönnimiä, kun kerran saman ajan hevosilla, laivoilla ja vetureillakin sellaisia tunnetaan; laivojen nimenantotraditiohan taas on lähinnä ikiaikainen ilmiö (Schybergson 2009: 11). Varmasti tiedetään ainakin esimerkiksi se, että Hyrynsalmella Pontikka-Antti (Hn-kilpa 1972) ajoi taksia Pontiac-merkkisellä autolla jo maailmansotien välillä, ja monia muitakin Pontikan kanssa samanikäisiä kulkineennimiä on.
Aihepiirin uutuuteen on välttämättömästi sidoksissa myös tutkimusaineiston uutuus. Aineiston keruusta ja rajauksesta kerrottiin luvussa A:2 (tutkimusaineisto). Kansankulttuuria ja -kieltä edustavan nimiaineiston kerääminen on ollut itseni ja monien informanttien mielestä sekä mielenkiintoista että kansanperinteen tallennuksen kannalta merkittävää; kulkineennimet on koettu katoamisuhan alaisiksi (ks. A:2.5).
Tieteellinen tavoitteenasettelu onkin kahtalainen. Ensiksikin tavoitteenani on esitellä tutkimattoman nimilajin keskeisimmät piirteet. Vähemmän tutkittujen nimilajien typologian systemaattinen tutkiminen onkin mainittu tarpeelliseksi (NP 2008: 42). Nimilajin typologiassa otan kantaa sekä nimien muotoon että sisältöön. Alun alkaen nimiaineiston pohjalta nousseet tutkimuskysymykset esitellään tarkemmin seuraavassa alaluvussa.
Toinen osa tieteellistä tavoitetta on nimilajista saadun tiedon avulla täydentää nimistöstä syntyvää kokonaiskuvaa, kuten erityisesti NORNA-symposiumeissa 1991 ja 2000 on toivottu (julkaisut Övriga namn 1994 ja Avgränsning av namnkategorier 2002). Koska kulkineennimiä ei ole juuri aikaisemmin tutkittu ja koska nimistöntutkimuksen näkökulmat ja menetelmät on pitkälti kehitetty paikan- ja henkilönnimien tutkimiseen, on "tieteellinen aukko" ollut varsin laaja. Näin ollen olen joutunut hakemaan teoreettista taustatukea moniaalta, niin nimistön- kuin sanastontutkimuksenkin piiristä, ja yhdistelemään näitä palasia ja määrittelemään käsitteitä uudelleen. Eräänlaisena osatavoitteena onkin ollut nimistöntutkimuksen ja muun kielentutkimuksen välisen suhteen esiin tuominen (vrt. Sjöblom 2006: 17).
Myös tämän väitöskirjan formaatti on merkittävä uutuus: tutkielma on html-, css-, php- ja sql-tiedostoista koostuva sähköinen kokonaisuus. Työhön kuuluu siis nimiä ja niihin liittyvää tietoa sisältävä tietokanta sekä aihetta monipuolisesti esittelevä ja analysoiva verkkosivusto, sähköinen monografia. Tietooni ei ole tullut, että väitöstutkimuksia olisi Suomessa aiemmin julkaistu sähköisen ympäristön etuja näin laajasti hyödyntäen. Formaatin valinnalla on kaksi keskeistä etua. Sähköinen väitöskirja on verkossa kaikkien käytettävissä, avautuu helposti selainohjelmassa ja toteuttaa näin tieteen saatavuutta. Toisaalta väitöskirjan digitaalisuus tuo hyperlinkkien ja kuvakarttojen avulla uudenlaisen tavan jäsentää tutkimustietoa. Lineaarisesti etenevän tekstin sijasta tarjolla onkin hierarkkisesti jäsentynyttä tietoa, jossa asioiden ja ilmiöiden keskinäiset yhteydet kyetään tuomaan esiin toisella tavalla kuin tähän asti on totuttu. Joitakin piirteitä perinteisestä väitöskirjaformaatista on kuitenkin säilytetty akateemisen lukijan ohjaamiseksi, esimerkiksi lukujen numerointi. Tutkielman teknistä toteutusta pohditaan erillisessä luvussa H:3.
Formaatin myötä myös maallikoita kiinnostava tutkimusaineisto saadaan julkiseksi. Tutkimusaineisto on vanhanaikaisen nimilipuille kirjoittamisen sijasta tarjolla analysoidussa muodossa tietokantana, josta voi tehdä erilaisia hakuja hakutoimintojen (Perushakulomake ja Tieteellinen hakulomake) avulla. Tämä on tieteen julkisuusperiaatteen mukaista ja mahdollistaa kerätyn tiedon "palauttamisen" käyttäjilleen. Aineistotietokantaa käytetään myös muualla sivuston rakenteessa: kutakin piirrettä vastaavat esimerkkiluettelot generoituvat tietokannasta käyttäjän selatessa sivustoa. Tutkimustiedon esillepano tässä muodossa ei myöskään ole enää aivan tavatonta fennistiikassakaan (esim. VISK ja Termipankki).
Valitulla formaatilla on myös muita harvinaisia etuja: Tutkimustietoa sisältävän sivuston kehittämistä voidaan väitöskirjavaiheen jälkeen jatkaakin. Tietokantaan voidaan myöhemmin lisätä uutta nimikartuntaa ja analyysejä voidaan tarkentaa. Sähköisen lähteistön määrän kasvaessa yhä useampia linkkejä voidaan muuttaa suoriksi, toisiin tutkimuksiin johtaviksi linkeiksi. Mahdolliset lisätutkimuksetkin on helppo liittää kokonaisuuden osaksi myöhemmin. Samaa tietokantaa ja rakennetta hyödyntäen voidaan tehdä maallikon luettavaksi sopiva kevytversio, jossa teoreettisimmat työn luvut ohitetaan. Monet nyt tehdyistä rakenneratkaisuista liittyvät siis sivuston väitöksen jälkeiseen kehittymiseen tutkimusfoorumina.
Tutkimattoman alueen ja tutkielman laajuuteen sekä tutkielman asemaan uutuutena sisältyy aina kaksi puolta: toisaalta uuteen ryhtyminen on aina tieteellinen ansio, toisaalta sitä seuraa väistämättä arvostelua ja uusia tutkimuksia, jotka osoittavat osan väitteistäni, menetelmistäni ja tuloksistani vääriksi ja täsmentävät toisia. Tähän korjaavaan ja täydentävään työhön tarvitaan kuitenkin lähtökohtia, joita tässä raportissa pyrin tarjoamaan. Olenkin tyytyväinen, jos joku ryhtyy kehittämään suomalaista nimistöntutkimusta edelleen. Väitöskirjan ihanteisiin luetaan tavallisesti tiiviys, asiallisuus, ytimekkyys ja selkeä rajaus – puhutaan kristallisoitumisesta. Aiemman tutkimuksen vähäisyyden ja valmiiden aineistojen heikon saatavuuden vuoksi en ole kuitenkaan pitänyt tätä tiiviyttä tavoitteena, joka palvelisi tieteen kehittymistä parhaiten. Tätä tutkielmaa voisi kuvata asemakaavan sijasta paremmin yleisluontoiseksi maantiekartaksi aiemmin tuntemattomalta alueelta. Sen tiet johtavat eri suuntiin ja niiden leveys, mutkaisuus ja ruuhkaisuus vaihtelevat, mutta ne kaikki liittyvät silti toisiinsa. Tiekartta kaipaa täsmentämistä, uusia teitä pitää rakentaa ja jotkut vanhat tiet saattavat jäädä syrjään liikenteeltä. Yhtä kaikki se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin olla kokonaan teillä tietymättömillä. Toivon myös, että lukija ymmärtää karttani perusteella, mitkä ovat valtateitä, mitkä vähäisempiä polkuja ja mitkä keskeneräisiä väyliä tai umpikujia. Tämä nykyaikaiselle tieteelle epätyypillinen suuren aukon paikkausyritys on ohjannut myös kohti totutusta poikkeavaa tutkielmarakennetta.