A:5.2 Tutkimustulokset

A:5.2.1 Tutkimusprosessin ja -raportin tavoitteet

Kahdeksisen vuotta kestäneen tutkimusprosessin aikana mielessäni on ollut yksi ainoa suuri tutkimuskysymys tai tavoite. Tavoitteena on varsinaisesti ollut selvittää, millaisia epäviralliset kulkineennimet ovat ja mitä erityistä tai kiinnostavaa niissä on. Tämä voidaan muotoilla myös sanoin "selvittää kulkineennimistössä vallitseva nimisysteemi ja nimimallit" tai voidaan todeta, että tavoitteena on tutkimusaineiston pohjalta esitellä suomalaisten epävirallisten kulkineennimien keskeiset ryhmät ja niiden piirteet. Kohta esitettävät tarkemmat tutkimuskysymykset on lähinnä abstrahoitu jälkikäteen väitöskirjan muotovaatimusten täyttämiseksi ja toisaalta tutkielman rakenteen selventämiseksi. Työn rakenne jäsentyy pitkälti tutkimuskysymysten mukaan (tai toisin päin).

Kulkineennimistön kuvaamisen lisäksi tällä väitöskirjalla on muitakin tavoitteita, jotka eivät ole sillä tavalla tieteellisiä, että niitä voisi pitää tutkimuskysymysten pohjana. Ensiksikin pelkän kulkineennimistön kuvaaminen ei oikeastaan edes ole mahdollista. Kutakin kulkineennimistöstä havaitsemaani piirrettä on verrattava muuhun kielestä ja nimistöstä jo tiedettyyn. Näin kulkineennimistön tutkiminen täydentää nimistöstä ja kielestä syntyvää kokonaiskuvaa.

Kulkineennimistön nimisysteemin kuvaamisen ja kielitieteen ja erityisesti nimistöntutkimuksen kehittämisen lisäksi tällä tutkimuksella on myös paljon maanläheisempiä tavoitteita. Kolmas laajempi tavoite on ollut selvittää ja esittää kaikkien tutkimusaineiston nimitysten alkuperä ja näin mahdollistaa väitöskirjaan sisältyvän tietokannan käyttö eräänlaisena etymologisena nimi- ja sanakirjana "kulkineennimistön alalta". Näin myös yksittäisen nimityksen taustasta kiinnostuneet, niin kielitieteilijät kuin maallikot, löytävät etsimänsä. Tarkoitus on, että keräämäni laaja aineisto on näin myös tulevien tutkijoitten käytettävissä. Yksittäisten nimien analyysit ovat siis löydettävissä yläpalkin hakutoiminnon kautta.

Neljäs laajemman tason tavoite on todistaa, että myös verkkosivuston muodossa voidaan julkaista vakavasti otettavaa tiedettä, ja että tällä julkaisuformaatilla on myös annettavaa tieteelle (mm. hyperteksti ja hakuominaisuudet). Tämän väitöskirjan tapauksessa – ja toivottavasti tulevaisuudessa monien muidenkin – formaatti mahdollistaa useampia merkittäviä asioita, jotka eivät paperimuotoisessa väitöskirjassa olisi mahdollisia. Ensiksikin edellisessä kohdassa mainittu koko tutkimusaineiston ja sen analyysin sisällyttäminen väitöskirjaan ei olisi ollut mahdollista ilman sähköistä formaattia. Analysoitujen nimien tietokantaan sisältyy myös analyysejä selventävää kuva- ja äänimateriaalia, jonka esittäminen paperilla olisi ollut myös varsin epäkäytännöllistä. Vielä yksi syy formaattivalinnalle on sähköisen ympäristön sallima tekstin monikerroksisuus, joka helpottaa monitasoisen sisällön esittämistä. Koska kysymyksessä on ensimmäinen laaja tutkimus kulkineennimistöstä, olen halunnut ottaa tutkielmaan mukaan mahdollisimman monipuolisesti sisältöä ja osoittaa muilla kuin sisällön rajaamisen keinoin, mikä siitä on olennaisinta ja tärkeintä ja mikä toissijaista ja keskeneräistä, enemmänkin keskustelunavaukseksi tai ymmärtämistä tukevaksi taustaksi tarkoitettua. Väitöskirjan luonteen kannalta keskeiset osat tullevat tutkielmassa kuitenkin prominentteina esiin.

A:5.2.2 Tutkimuskysymykset ja työn rakenne

Väitöstutkimuksen varsinainen tekstiosuus on jaettu 7 osioon (A–G). Näistä ensimmäinen (A) on juuri päättymässä ja olet tuota pikaa siirtymässä varsinaisten tutkimusosioitten pariin. Nämä osiot eroavat toisistaan paitsi näkökulmiltaan myös joissakin tapauksissa aineistoltaan ja menetelmiltään. Seuraavassa kerrataan tutkimuksen osioittainen rakenne aloitussivua laajemmin. Tässä vielä aloitussivun rakennekuva kertauksen vuoksi:

Seuraavat osioitten esittelytekstit löytyvät myös kunkin asianomaisen osion alusta, joten ne voi halutessaan lukea sieltäkin.

C:7 Tutkimustulokset

Tässä tutkimuksessa sekundääreinä on pidetty nimenosia, joissa virallinen nimi tavalla tai toisella näkyy, primääreinä taas nimenosia, joissa virallista nimeä ei näy. Sekundäärit nimenosat on edelleen jaettu kahtia puhtaasti sekundääreihin ja lisämerkityksisiin sekundääreihin. Puhdas sekundäärinimi ei merkitse sen enempää kuin sitä edeltänyt originaalinimi. Lisämerkityksistä sekundäärinimeä muodostettaessa on sen sijaan lekseemihakuisen muuntelun avulla päädytty niin lähelle tunnistettavaa lekseemiä ja toisaalta niin kauas originaalinimestä, että jonkinlainen uusi assosiatiivinen lisämerkitys syntyy. Osalla nimistä tämä lisämerkitys on mielekkäässä suhteessa kohteen ominaisuuksiin (Toyota Carina → Narina), osalla ei (Toyota Avensis → Anjovis). Koska tällainen lekseemihakuinen muuntelu on usein tahallista ja tietoista ja vain harvoin erehdyksestä johtuvaa, termi kansanetymologia tulisi hylätä ja omaksua lekseemihakuinen muuntelu kattokäsitteeksi muuntelutyypille ja varata termi kansanetymologia vain selitystarinoille. Nimenosan primääriys ja sekundääriys on useimmiten selvästi erotettavissa. Kulkineennimissä sekundääriys tosin sulaa osaksi primääriyttä, jos kulkineessa olevat tekstit (viralliset merkki- ja mallinimet) katsotaan primääriksi ainekseksi. Muuntelussa lähtöaineksena onkin käytetty sekä nimien puhuttua että kirjoitettua asua. Kaavio siitä, millaisia aineksia nimiin sisältyy ja miten nimenosat voidaan muodostusalkuperänsä suhteen luokitella, sisältyi jo lukuun C:2.3, mutta esitetään tässä kertauksen vuoksi:

Kokonaisen nimen tasolla vaikutelma koko nimen primääriydestä ja sekundääriydestä syntyy nimenosien ominaisuuksista. Homogeenisestä kaksiosaisesta nimestä (kun molemmat osat ovat samanlaatuisia) syntyvä vaikutelma on sama kuin nimenosienkin. Sen sijaan monissa kaksiosaisissa nimissä alkuosa (määriteosa) on primääri ja jälkiosa (edusosa) joko sekundääri tai virallinen. Nämä hahmottuvat omaksi selvästi kaksiosaiseksi rakennetyypikseen (osd). Kaksiosaiset nimet voivat myös sisältää metaforisuutta, ja toisinaan epäviralliset kulkineennimet ovat siinä määrin kompleksisia, että nimenosia voidaan nähdä nimessä paitsi peräkkäisinä myös kerroksellisina (esim. Aikapommi, Uralin Pihlaja, Riisipussi) eikä nimen tulkitseminen yksi- tai kaksiosaiseksi ole itsestäänselvää. Osaisuudeltaan epämääräisiä rakenteita voi syntyä myös muuntelun tuloksena (Fiat 127 → Fiiat satakaksseiska → Satakakslaiska → Patakakslaiska ym.). Vaikuttaisikin siltä, että epäviralliset kulkineennimet kyseenalaistavat paikannimistössä syntyneen käsityksen nimenosien erotettavuudesta.

Huolimatta äsken esitetystä skeptisyydestä koskien nimen segmentointia nimenosiin, olen kuitenkin tutkinut nimien rakennetyyppejä. Koko aineiston nimien rakennetyyppejä esittävä graafi on luvussa C:5, mutta se esitetään myös tässä kertauksen vuoksi. Nimien rakennetyypit ovat siis yleisyydeltään seuraavat:

Suurin osa epävirallisista kulkineennimistä on onomastisesti yksiosaisia, ja primääriys ja sekundääriys ovat lähes yhtä yleisiä. Lisämerkityksisten sekundäärinimien osuus on kokonaisuutena merkittävä, noin neljännes. Viittaustasoittain (yksilö, malli, merkki, alalaji, laji) primääri- ja sekundäärinimien yleisyydessä on eroja, jotka tosin ovat selitettävissä. Kaksiosaiset nimirakenteet ovat erityisen tyypillisiä alakäsitetason ryhmille, sekä mallinimille (suhteessa merkkinimiin) että alalajinimille (suhteessa lajinimiin). Primääriys eli ominaisuuksien mukaan nimeäminen on erityisen tyypillistä yksilönnimille, kun taas lekseemihakuinen muuntelu (eli lisämerkityksiset sekundäärinimet) on harvinaista appellatiivistossa (lajinimet ja alalajinimet). Lekseemihakuinen muuntelu johtaisi appellatiivistossa ilmeisesti herkemmin sekaannuksiin. Lisäksi tässä aineistossa viralliset merkki- ja mallinimet ovat usein vieraskielisiä ja siten enemmän muuntelun tarpeessa kuin alalajinimiksi tarjolla olevat kielenilmaukset. Kaiken kaikkiaan samoja rakennetyyppejä esiintyy kuitenkin niin appellatiivistossa (laji- ja alalajinimet) kuin proprienkin ryhmässä (merkki- ja mallinimet sekä yksilönnimet), vain yleisyys vaihtelee. Sekundäärinimet ovat käytännössä lähes sama asia kuin mukaelmalainat, vastaavasti taas primäärinimet ovat useimmiten erilaisia oman kielen aineksista koostettuja yhdyssanoja. Saman ilmiön eri puolia on siis perinteisesti hahmotettu nimistössä ja muussa kielentutkimuksessa eri tavoin.

D:8 Tutkimustulokset

Sekundääriyden rajausta

Tässä D-osiossa käsiteltiin siis pääasiassa sitä, miten nimistä saadaan toisia samantarkoitteisia nimiä nimen muotoa muuttamalla (Volkswagenista Volkkari ja Corollasta Gorilla). Tämä on juuri se, mistä sekundäärinimien muodostamisessa on kysymys. Nimen muotoa siis varioidaan hyväksyttämiskierroksella eri syistä (ks. B:2.2) ja tuloksena on erilaisia typisteitä, johdoksia ja muita mukaelmia osiossa esitettyyn tapaan.

Samaan osioon sisällytettiin jäsentelyn vuoksi myös luku D:7, jossa noteerattiin nimien muodostaminen myös merkityksenmuutosten kautta. Merkityksenmuutoksen yhteydessä syntyy samanmuotoisia nimiä, joilla on eri tarkoite (erilainen merkityskenttä). Tällaisia merkityksenmuutoksia ei ole tilastollisessa tarkastelussa pidetty sekundääriniminä. Näiden tässä osiossa esitettyjen tapojen lisäksi on myös kaksi muuta tapaa muodostaa uusia nimiä vanhoista nimistä. Toinen näistä on valmiiden nimien käyttö metaforina. Ladalle voidaan siis antaa nimeksi itäisyyttä ilmentävä paikannimi Käkisalmi. Nimeä voidaan myös käyttää toisen nimen osana liitynnäisen tapaan (Aurinko-Lada). Nämä tavat voidaan lisäksi yhdistää, eli toista nimeä voidaan käyttää myös metaforisesti nimenosana, esimerkiksi nimi Iso-Anglia 'Mercury Park Lane Breezeway' sisältää muotometaforana toisen auton mallinimen Anglia. Tämä johdattelu pyrki selventämään sitä, että sekundäärinimien muodostaminen ja nimien muodostaminen toisista nimistä ei kaikilta osin ole sama asia.

Sekundääriyden tavallisuudesta

Sekundäärinimet jaettiin jo luvussa C:2.2 "neutraalin" muuntelun kautta muodostettaviin puhtaisiin sekundäärinimiin ja lekseemihakuisen muuntelun kautta muodostettaviin lisämerkityksisiin sekundäärinimiin . Puhtaiden sekundäärien nimenosien ja lisämerkityksisten sekundäärien nimenosien yleisyys kulkineennimistössä oli analyysin kohteena luvussa C:5, josta lainaamme tähän nimen rakennetyyppejä yleensä esittävän graafin; mainitussa luvussa rakennetyypit on eritelty myös nimen viittaustason mukaan.

Kuten graafista ilmenee, sekä puhtaita että lisämerkityksisiä yksiosaisia sekundäärinimiä on aineistossa lähes yhtä runsaasti ja rajatapauksiakin varsin paljon. Sekundäärejä nimenosia esiintyy myös kaksiosaisten nimien komponentteina, mutta näissä puhtaat sekundäärinimenosat ovat yleisempiä kuin lisämerkityksiset. Tästä voitaneen vetää sellainen varovainen johtopäätös, että puhtaat sekundäärinimet ovat mahdollisesti itsenäisempiä ja leksikaalistuvat jossain määrin helpommin kuin tilapäisemmän luonteiset ja enemmän sanoilla leikittelyyn ja kaksiviitteisyyteen perustuvat lisämerkityksiset sekundäärinimet. Jo itsessään kompleksinen lisämerkityksinen sekundäärinimi toimii siis moniviitteisyydessään huonommin kaksiosaisen nimen osana, mikä viittaisi siihen, että liiallista kompleksisuutta vältetään tai että kompleksisuuteen liittyvä hauskuus ja monimielisyys jotenkin häiriintyisi toisen nimenosan tullessa mukaan. Tästä on kuitenkin hyvin hankalaa sanoa luotettavasti mitään, ja ero pr+sd ja pr+msd-rakenteiden yleisyydessä on varsin pieni. Joka tapauksessa sekä puhtaiden että lisämerkityksisten nimien muodostaminen on kulkineennimistölle selvästi ominainen piirre, ja kuten ketjuuntumista käsittelevässä luvussa D:6 on todettu, nämä saattavat ketjuuntua sekaisinkin.

Koonti muodostuskeinoista

Tämän D-osion aiheena olivat varsinaisesti sekundäärinimien muodostusmenetelmät. Puhtaiden sekundäärinimien muodostamista äänneasua suomalaistamalla käsiteltiin luvussa D:3 ja monimutkaisemmin menetelmin luvussa D:4, lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostamista taas luvussa D:5. Sitä, missä määrin sekundäärinimen kantana toimiva nimi on epävirallista tai virallista lähtöä, on pohdittu luvussa D:6; kuten sieltä lainatusta graafista ilmenee, valtaosin sekundäärinimet on tehty virallisesta nimestä eli kyseessä ovat "ensimmäisen polven" sekundäärinimet:

Tätä kantana toimivaa virallista tai epävirallista nimeä on kannan kielestä riippumatta voitu muokata hyvin eri tavoin. Motiiveja tähän muokkaamiseen on käsitelty jo luvussa B:2.4, niitä voivat olla esimerkiksi pyrkimys suomalaistamiseen, parempaan kuvaamiseen tai jopa hauskuuteen. Kaikki nämä ovat hyväksyttämiskierroksella tehtäviä muutoksia kohti parasta mahdollista nimeä.

Koonti puhtaiden sekundäärinimien muodostusmenetelmistä sisältyi lukuun D:4.7 ja lisämerkityksisten sekundäärinimien muodostusmenetelmistä lukuun D:5.4. Puhtaiden sekundäärinimien muodostusmenetelmiksi todettiin yleisemmät foneettinen suomalaistaminen ja muottiin sijoittaminen sekä harvinaisemmat typistäminen, numeroilmauksen lukeminen, sitaatti- tai erikoislainat, lyhenteen täydentäminen sanaksi, proprikontaminaatio, sekaus ja hypersuomalaistaminen (usein slangi- ja murresävytteiseksi). Lisämerkityksisiä sekundäärinimiä muodostettaessa käytetyn lekseemihakuisen muuntelun päätyypit taas ovat morfofonologiset operaatiot (vääntäminen), leksikaaliset korvaamiset sekä bakronymisaatio. Seuraavassa vielä mainituista koontiluvuista lainatut yleisyysgraafit:

Epäviralliset kulkineennimet kertovat myös vierasperäisten nimien ja lyhenteiden mukauttamisesta suomen ja viron puhekieleen. Sekä nimien fonotaksia että ortografiaa on kotoistettu. Kotoistamistarve on tietysti seurausta aiemman ilmauksen kompleksisuudesta suomensukuisen kielenkäyttäjän näkökulmasta; esimerkiksi Volvo kelpaa käytettäväksi sellaisenaan, Chevrolet Biscayne ei. Tehtyjen muutosten perusteella on pystytty koostamaan luvussa D:3.1.2 esitetty vieraskielisten nimien suomeenkotoistamissäännöstö, josta seuraavassa tiivistys: Monimutkaiset äänneyhtymät sievennetään sanan alussa yhtymän viimeinen konsonantti säilyttäen, mutta sanan sisällä yhtymän ensikonsonantti säilyttäen. Vieraskielinen vokaaliaines lainataan useimmiten ääntämyksen mukaisesti. c korvataan etuvokaalin edellä s:llä ja takavokaalin edellä k:lla. Konsonantit b, g, d ja f säilyttämällä kielenkäyttäjä voi tietoisesti korostaa nimen vieraslähtöisyyttä, mutta erityisesti b ja g ovat alttiita menettämään soinnillisuutensa. h katoaa usein, paitsi sanan alussa tai vokaalien välissä. z korvataan yleensä ts:llä, joskus myös s:llä. Konsonanttiloppuisten sanojen loppuun lisätään i, ja tätä edeltävä konsonantti kahdennetaan, jos se on obstruentti. Virolaistaminen taas voidaan tehdä vähemmin muutoksin, sillä viron konsonantisto on suomen konsonantistoa laajempi eikä fonotaksi vaadi sanojen lähes säännönmukaista vokaaliloppuisuutta. Esimerkkeinä mainittakoon loppukonsonantin kahdentuminen taivutuksen vuoksi.

Mainitsemisen arvoinen erikoistapaus ovat lyhenteet, jotka sekä suomessa että virossa luetaan tavallisesti kirjaimittain omakielisten aakkosten nimien mukaisesti. Tämä merkinnee sitä, että lyhenteet lainataan yleensä kirjoitetussa eikä suullisessa muodossa. Monista lyhenteistä on myös muodostettu suffiksilla pidempiä muodosteita, esim. GMC → Kemsu.

Jos kielenkäyttäjä haluaa leikitellä, hän voi myös soveltaa näitä sääntöjä tietoisesti väärin tai jättää soveltamatta. Nykykielessä (nimistön ulkopuolellakin) varsin käytetty leikittelykeino on esimerkiksi c:n korvaaminen tai lausuminen k:na myös etuvokaalin edellä ja vastaavasti s:nä takavokaalin edellä. 63 nimeä olenkin katsonut hyperkorrekteiksi.

Sekä puhtaille että lisämerkityksisille sekundäärinimille on tunnusomaista eräänlainen epäitsenäisyys suhteessa kantasanana toimivaan edelliseen nimeen. Edelleenkehitelty nimiasu toimii siis samalla linkkinä aiempaan nimeen, lisämerkityksisissä sekundäärinimissä vielä samanaikaisesti toisaallekin. Tästä pääsäännöstä seuraa, että sekundäärinimeen tulee sisältyä edellisestä nimestä eli kannasta niin paljon, että se on tunnistettavissa ainakin esiintymiskontekstissaan. Edellisen nimen aineksen ei ole välttämätöntä sisältyä nimeen muuttumattomana, vaan sitä voidaan säilyttää muunnettunakin. Kuten luvussa D:5.1.2 tarkemmin kuvataan, tässä muuntamisessa voidaan pyrkiä säilyttämään esimerkiksi sanahahmo tai vaihtamaan foneettisesti läheisiä äänteitä toisiinsa. Edellistä nimeä voidaan siis säilyttää muillakin tavoin kuin käyttämällä toisen tavun alusta katkaistua kantaa.

Tässä osiossa esitetyn perusteella uskon, että sanaleikkien tutkimusta tulisi lisätä. Lisäksi tulee noteerata, että sekundäärimuodosteiden muodostamisen kannalta samat mekanismit ovat mitä todennäköisimmin mahdollisia sekä sanastossa että nimistössä, mutta nimistössä näitten (erityisesti lekseemihakuisen muuntelun) käyttämiseen on matalampi kynnys. Tämä johtunee siitä, että nimen, sen merkityksen ja referentin suhde on jossakin määrin yksinkertaisempi kuin sanaston puolella ja näin ollen kielellä leikittely ei aiheuta samassa määrin sekaantumisia keskustelutilanteissa.

Lekseemihakuisen muuntelun keinoista yleisin on ilman muuta morfofonologiset operaatiot eli kansankielellä vääntäminen. Yleisyys viittaa siihen, että se koetaan teknisenä keinona kevyeksi ja helppokäyttöiseksi. Toisaalta on niinkin, että kääntäminen tai leksikaalinen korvaaminen ylipäätään edellyttää, että muokattavalla tai ainakin lähes tämän näköisellä lekseemillä ylipäätään olisi jokin merkitys suomen kielellä tai jollain muulla Suomessa yleisesti tunnetulla kielellä. Morfofonologisia operaatioita voidaan tehdä mille tahansa merkkijonolle, kunhan se edes jotenkin assosioituu johonkin tunnettuun lekseemiin; merkkijonon merkityksen tunteminen ei siis ole lainkaan välttämätöntä. Leksikaalisen korvaamisen suhteen tulee huomata, että kääntäminen on suomessa merkittävin osa ja muiden assosiaatioiden osuus on vähäisempi. Näin McCluren mallin täydentäminen käännöksellä onkin tärkeää. Se, että leksikaalinen korvaaminen ja kääntäminen ylipäätään ovat mahdollisia, todistaa osaltaan sitä, että erisnimilläkin on merkitys. Uskoisin myös, että termit morfofonologinen operaatio, leksikaalinen korvaaminen, lähtölekseemi, harhalekseemi ja tuloslekseemi tulevat tarpeeseen ja että McCluren mallia Suomessa täydennetään jatkossa esittämälläni tavalla mm. kääntämisellä ja bakronymisaatiolla, vaikka kaikki bakronyymit eivät varsinaisesti välttämättä nimiä olekaan.

Merkityksenmuutoksista kulkineennimistössä

Merkityksenmuutokset ovat kulkineennimistön sisällä varsin vähäisiä. Aineistossa tavanomaiseksi luettavaa on lähinnä joittenkin erityisten yleisten merkkien merkkinimien appellatiivistuminen (jeeppi, jopo, katepillari, mopo, fordson), mutta uusia appellatiivistumia tuskin syntyy. Missään kulkinelajissa ei tällä hetkellä nimittäin vallitse yhden merkin oligopolia, jota merkkinimen appellativisaatio edellyttäisi. Kulkineitten yksilönnimille (ja eläintennimille) on ominaista, että joskus sama nimi säilyy, vaikka tarkoite vaihtuisikin. Kaikkiin merkki- ja mallinimiin taas liittyy se ongelma, että valmistajan "kierrättäessä" virallisia merkki- ja mallinimiä eri vuosikymmenten malleilta toisille myös niitä seuraavat puhtaat sekundäärinimet yleensä pysyvät käytössä. Mersut ja Kadetit ovat eri vuosikymmeninä viitanneet tosiasiassa hyvinkin eri näköisiin autoihin. Tätäkin voidaan jossain määrin pitää merkityksen muutoksena.

Nyt nimien muodosta ja rakenteesta on pitkälti kerrottu kaikki olennainen osioissa C ja D, ja on aika siirtyä osioon E katsomaan sitä, mitä kulkineitten ominaisuuksia nimissä tuodaan esiin.

E:7 Tutkimustulokset

Tässä osiossa tutkittiin siis sellaisia nimiä, joilla on jokin nimeämisperuste. Nimeämisperusteella tarkoitetaan jotain kohteen ominaisuutta, kun ominaisuus ymmärretään laajasti (esim. väri, alkuperä). Virallista nimeä ei kuitenkaan ole pidetty kohteen ominaisuutena, vaikka näinkin olisi voitu toimia. Virallisiin nimiin perustuvat nimet on kuitenkin käsitelty osiossa D (ja C) eikä niiden kaksinkertaiseen käsittelyyn liene tarvetta. Nimien yksityiskohtaiset tulkinnat ovat tietokannassa ja ne ilmenevät hakutuloksissa kunkin nimen kohdalla.

Aiemmasta tutkimuksesta poiketen nimeämisperustetta ei ole sidottu nimen rakenteeseen, vaan on tutkittu, mihin kulkineitten piirteisiin nimet ottavat kantaa riippumatta siitä, missä osassa nimeä tämä tehdään. Nimeämisperustetta voidaan ilmaista niin suorasanaisesti kuin metaforisesti ja niin määrite- kuin perusosassakin. Olen päätellyt, että kunkin suorasanaisen nimenosan semanttinen volyymi on 1, kun taas metaforisen nimenosan semanttinen volyymi on teoriassa ääretön (semanttisesta volyymistä ks. C:1.3.3). Käytännössä kuitenkin metaforisessa nimenosassa voidaan tuoda esiin yleensä 1–3 nimeämisperustetta, joskin tämä määrä riippuu tietysti käytössä olevan nimeämisperusteluokittelun yksityiskohtaisuudesta. Esimerkiksi Ford Ka:n metaforinen yksiosainen ja primääri nimitys Pölynimuri kuvaa sekä auton kokoa ja muotoa että sen pehmeä-äänistä, hurisevaa käyntiä. Esimerkkinä kaksiosaisesta nimestä, jonka molemmilla nimenosilla on oma nimeämisperuste, käy taas Hitlerin silitysrauta 'Volkswagen "Kupla"'. Viittaus Hitleriin tuo esille kulkineen alkuperämaan Saksan ja oikeastaan enemmänkin yksityiskohtia kulkineen valmistuksellisesta alkuperästä. Metaforinen edusosa taas kuvannee ensisijaisesti kulkineen muotoa. Nimeämisperusteet on tulkittu nimen käyttäjän tai tulkitsijan perspektiivistä, mutta niitä on siitä huolimatta nimitetty nimeämisperusteiksi (ks. perustelut luvusta E:2). Nimeämisperusteita on määritetty myös appellatiivisille ilmauksille eli alalaji- ja lajinimille.

Vaikka yhdellä nimellä voi siis olla useitakin nimeämisperusteita, useimmin aineiston nimillä on silti 0 (sekundäärinimet) tai 1 nimeämisperustetta, mikä käy ilmi tilastollisesta tarkastelusta luvussa E:4.1. Tämä johtuu siitä, että suuri osa aineiston nimistä on yksiosaisia (ks. C:5). Samoista tilastoista käy kuitenkin myös ilmi, että kahta ja kolmeakin nimeämisperustetta ilmentävien nimien määrä ei ole aivan vähäinen. Eri nimeämisperusteiden yleisyys aineistossa esiteltiin luvussa E:4.2, josta seuraava graafi on lainattu:

Kulkineennimistön yleisin nimeämisperuste runsaan 20 % osuudellaan on siis kulkineen koko ja muoto. Tämän jälkeen yleisimpinä ja varsin tasavahvoina nimeämisperusteina ovat käytettävyys, jokin kulkineen osa ja alkuperä. Muita vielä varsin yleisiä nimeämisperusteita ovat eksudaatit (lähinnä ääni), kulkineen käyttötarkoitus, käyttäjä ja väri. Muut luokituksen nimeämisperusteet (suhde, luonne, lentävä lause, tapahtuma ja ikä) ovat lähinnä marginaalisia.

Kulkineen kokoa ja muotoa kuvataan yleensä samanaikaisesti metaforan avulla (esim. Lahna). Kulkineen pyöreämuotoisuutta ilmaisevia nimiä on enemmän kuin kulkineen kulmikkuutta ilmaisevia, mikä kertoo siitä, että autot (ym.) ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna olleet prototyyppisesti kulmikkaita olentoja, huolimatta siitä, että auton muotoilu on vuosi vuodelta kehittynyt aerodynaamisempaan ja näin pyöreämuotoisempaan suuntaan. Jos pelkästään kulkineen kokoa ilmaistaan, ilmauksen kohteena on usein pieni kulkine. Tämä johtuu siitä, että suuruutta ilmaisevat metaforat ilmaisevat yleensä myös kulkineen muodon, siis sen, onko kulkine pitkänomaisesti suuri vai laveasti suuri. Koko ja muoto tulevat luultavasti säilyttämään asemansa nimeämisperusteina, joskin muotojen samankaltaistuminen tullee vähentämään niitten merkitystä.

Kulkineen käytettävyydessä keskeistä nimien määrän perusteella ovat kulkineen luotettavuus, hallittavuus, nopeus, vääntö, hinta ja sisätilan viihtyisyys. Perinteiset romut ja paskat tulevat pitämään vakiintuneet asemansa tottelemattomien kulkineitten niminä tai tilapäisempinä nimityksinä, mutta on myös mahdollista, että kulkineitten laadun paraneminen ja laatuerojen tasoittuminen tulevat vähentämään nimeämisperusteen painoarvoa. Autoja ei myöskään enää hankita ikuisiksi ajoiksi tai edes vuosikymmeniksi, joten niihin kohdistuvat laatuodotuksetkaan eivät enää ole niin suuria eikä komponenteilta vaadita samanlaista laatua ja kestävyyttä kuin 1900-luvulla.

Kulkineen osa on nimeämisperusteena moninainen ja sisältää kaikkea konepellin alla piilevistä virityksistä keulamerkkeihin ja ikkunoista penkinpäällisiin. (Esimerkkiniminä mainittakoon mm. Johtotähti ja Matkalaukku-Sisu.) Lisäksi aineistossa on kymmeniä rekisteritunnuksen perusteella annettuja yksilönnimiä, joita on luultavasti olemassa paljon enemmänkin. Kulkineen erilaisiin osiin liittyvät nimet säilyttänevät asemansa kulkineennimistössä, sillä kulkineitten samankaltaistuessa yhä pienempiin yksityiskohtiin joudutaan kiinnittämään huomiota, jos primäärinimiä edelleen halutaan antaa. Koska kulkineitten muodot ovat pitkälti vakiintuneita ja etenkin autojen osalta tuulitunnelissa testattuja, eri merkkien muotoilijoitten on saatava pienin koristeellisin yksityiskohdin ne eroamaan toisistaan.

Alkuperä on myös yleisimpiä nimeämisperusteita. Suurin osa alkuperään viittaavista nimistä on metaforisia, mikä viitannee siihen, ettei alkuperämaan nimeä haluta sanoa ääneen. Erityisesti Neuvostoliiton elinaikana käytetyissä nimissä (mm. Hapankaalihakkuri) voidaan nähdä pientä tabu-vaikutustakin, eräänlaista sanankieltoa. Globalisaation myötä on todennäköistä, että alkuperämaa nimeämisperusteena menettää merkitystään. Aineistossa näkyvät kuitenkin vielä selvästi kylmän sodan vastakkainasettelu ja Euroopan eri maiden voimakkaat, lähes topeliaaniset kansalaisstereotypiat (Makaroni, Tulppaanipuimuri). Kun kulkineita valmistavat yritykset nykyisin yhdistävät voimiaan, auton valmistusmaa saattaa olla aivan toinen kuin brändin kotimaa. Tämä hankaloittaa alkuperän mukaan nimeämistä, kun kulkine ei ole kotoisin juuri mistään. Eräänlainen esimerkki tästä on amerikkalaisen Chevrolet-brändin alla Aasiassa valmistettu automalli Chevrolet Evanda, joka on sekä tämän tarinan että virallisen nimensä pohjalta saanut nimekseen Huitsin Nevada.

Eksudaatteihin viittaavista nimistä valtaosa viittaa ääneen ja vain vähemmistö savuun ja hajuun. Eksudaatteja pidetään nimistä päätellen usein häiriöinä, sillä nimet liittyvät yleensä auton savuisuuteen, pahaan hajuun ja kovaan ääneen. Poikkeus tästä ovat kuitenkin Pölynimuri-tyyppiset nimet, jotka kertovat auton käyntiäänen olevan niin vaimea, että se ei enää vastaa prototyyppistä auton käyntiääntä vaan soveltuu nimeämisperusteeksi. Onkin mahdollista, että tulevaisuudessa autojen nimitteleminen *huristimiksi yleistyy.

Käyttäjään viittaavat nimet jakautuvat aineistossa käytännössä kahteen eri ryhmään, kulkineen geneeristä käyttäjäryhmää ilmentäviin ja konkreettista käyttäjää ilmentäviin nimiin. Tällaisia yleisluontoisia käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi nuoret, vanhukset, hipit, romanit, homoseksuaalit ja yleensä "b-luokan kansalaiset", tahot, jotka edustavat sosiaalista toiseutta. Merkille pantavaa kuitenkin on, että aineiston nimet vielä toistaiseksi liittyvät perinnäisiin suomalaisiin vähemmistöryhmiin. Vaikkapa maahanmuuttajien tai venäläisturistien kulkineille ei ole toistaiseksi vielä keksitty erityisiä ryhmä- tai yksilönnimiä. Konkreettista käyttäjää ilmaisevat nimet yleensä viittaavat joko todellisiin, konkreettisiin käyttäjiin, julkisuuden henkilöihin käyttäjinä tai liikenteenharjoittajiin. Tämän lisäksi arkipuheessa kulkineita, erityisesti polkupyöriä ja traktoreita, toki puhutellaan usein niitten omistajan nimen kautta (Markulan Valmetti; Sinin pyörä jne.), mutta näitä ilmauksia ei usein mielletä nimiksi. Usein ne ilmeisesti muodostetaankin kerta toisensa jälkeen uudelleen niitä tarvittaessa, toisin sanoen ne eivät ole kokonaisina mentaaliseen leksikkoon varastoituneita yksiköitä.

Käyttötarkoitus nimeämisperusteena tarkoittaa sitä, että kulkineennimessä tuodaan joko suoraan tai metaforisesti esiin jokin käyttötarkoitus, johon kulkinetta käytetään (esim. poliisiauton nimittäminen katiskaksi tai kala-autoksi ilmentää sen käyttämistä eräänlaiseen pyydystystoimintaan). Liikkumisen ja tavarankuljetuksen lisäksi kulkinetta voidaan käyttää esimerkiksi edustamiseen ja naisten houkutteluun, ja onpa joillakuilla erityinen vanhempi ja huonompi auto vaikkapa sienimetsällä käyntiä varten. Kulkineen käyttöä juhtana ja liikkumisvälineenä korostavat erilaiset vanhaan agraarikulttuuriin liittyvät metaforat, esimerkiksi metaforiset rinnastukset kulkine on hevoskauden kulkuväline (kuten kärry) ja kulkine on hevonen (lisää aiheesta F:3.1.5).

Väriin viittaa enää muutama prosentti kulkineennimistä. Monet väriä ilmaisevista nimistä ovat yksilönnimiä (mm. Hopeahulmu ja Kanarianlintu), sillä suurinta osaa kulkineista myydään nykyisin eri värisinä (merkin mukainen väritys on tosin edelleen tyypillistä traktoreille). Kaukana ovat siis ne ajat, jolloin Fordia myytiin vain mustana. Arkipuheessa autoja erotellaan värin mukaan useinkin, mutta näitä nimityksiä ei hahmoteta erisnimiksi eivätkä ne sellaisia tavallisesti olekaan. Autoille tyypillisiä värejä (musta, punainen, harmaa) ilmaistaan usein suorasanaisesti, erikoisempia värejä (keltainen, vihreä, ruskea) taas metaforisesti niitten erikoisuuden tähden. Lisäksi metaforat sopivat hyvin kuvaamaan erikoismaalausten tuloksina olevia väriyhdistelmiä.

Ikä on varsin harvinainen nimeämisperuste. Tämä on seurausta siitä, että ikä ei ilmeisesti ole kulkineen ensisijainen ominaisuus suhteessa käytettävyyteen. Kulkine saa siis olla vanhakin, kunhan se on luotettava ja sen ajettavuus on hyvä. Ikääntyminen ja kunnon heikkeneminen kuitenkin kulkevat monesti käsi kädessä, ja niinpä monet käytettävyyteen viittaavat nimet ilmaisevat ainakin implisiittisesti myös ikää. Toisaalta yksittäisen automallin elinkaarikaan ei ole kovin pitkä.

Luonne, lentävät lauseet, kerrallinen tapahtuma ja suhde ovat harvinaisia nimeämisperusteita. Osittain kysymys on yksilönnimistä, osittain pienryhmän käyttämistä nimistä ja osittain taas yksinkertaisesti harvinaisuudesta. Parhaan kuvan näitten nimeämisperusteitten dynamiikasta saa tutustumalla kyseistä nimeämisperustetta esittelevään lukuun E:6.10 Luonne, E:6.11 Lentävä lause, E:6.12 Tapahtuma ja E:6.13 Suhde toiseen kulkineeseen.

Primäärin nimenannon keskeisin tendenssi on, että sellaiset kohteet saavat herkimmin nimiä, jotka eroavat eniten keskimääräisestä lajinsa kohteesta. Kohde saa sitä enemmän nimiä kunkin nimeämisperusteen mukaisesti, mitä enemmän se eroaa keskimääräisestä lajinsa kohteesta (tarkoitteesta) tämän ominaisuuden suhteen. Ilmiö tunnetaan myös paikannimistössä.

Nimeämisperusteiden tarkastelu paljastaa proposition: kaikilla primääreillä nimillä on nimeämisperuste. Filosofista pohdintaa ansaitsisi myös kysymys siitä, voidaanko hyväksymiskierroksella muuntelun kohteeksi joutuneen eli siis sekundäärin nimen nimeämisperusteena pitää mahdollisesti nimessä edelleen näkyvillä olevien muiden nimeämisperusteiden lisäksi kulkineen edellistä nimeä. Voiko nimi siis olla kohteen ominaisuus? Joka tapauksessa voitaneen olla yhtä mieltä siitä, että nimeämisperusteetta syntynyttä nimeä ei ole olemassa. Erilaisten vaiheiden jälkeen nimen nimeämisperuste on voinut hämärtyä, mikä on lähinnä nimistöntutkijoiden haaste. Nimistöä käytettäessä läpinäkymättömiinkin nimiin liitetään merkitystä, konnotaatioita ja jopa nimistöntutkijan näkökulmasta virheellisiä denotaatioita.

Nimiä voitaisiin nimeämisperusteiden mukaan luokitella pidemmällekin kuin neljääntoista, kuten nyt on tehty. Enemmän luokkia sisältävä jaottelu tuskin on kuitenkaan tarpeen, sillä aineisto ja sen ilmiöt tulevat näinkin kuvatuksi. Ainiala ja Pitkänenkin toteavat (2002) yleisesityksessään Paikannimistöntutkimus Suomessa, että kaikkiin malleihin, joilla nimistöä pyritään kuvaamaan, liittyy se ongelma, että nimeämisperusteiden määrä on käytännössä rajaton. Katson, että mahdolliset nimeämisperusteet muodostavat avaruuden, jonka keskellä ovat selvät nimistöä luokiteltaessa usein käytetyt kategoriat. Tästä voidaan "zoomata" toisaalta yhä eksaktimpiin kategorioihin ja pienempiin luokkiin, joissa on yhä vähemmän nimiä – voidaan esimerkiksi erotella nimet, jotka on annettu auto-onnettomuuden tai moottoririkon perusteella. Vastakkaiseen suuntaan "etäännyttäessä" nimeämisperustekategoriat käyvät yhä laveammiksi ja epämääräisemmiksi. Jo tässä tutkimuksessa olevien luonne-, suhde- ja käyttötarkoitus-luokkien rajautuvuus on heikohko, ja tutkimustulosten tulkinnassa tulee niiden lukujen osalta olla varovainen.

Seuraavassa osiossa F tutkitaan, miten kulkineennimet kuvaavat kulttuuria. Tässä tarkastelussa tuodaan esille mm. metaforisten kulkineennimien lähdealueita ja kulkineennimistöön liittyviä kognitiivisia alueita, joten yhtymäkohtia tähän osioon riittää. Lisäksi esitetään, miten populäärikulttuuri ja historia peilautuvat kulkineennimistössä.

F:6 Tutkimustulokset

Tämän viimeisen osion tavoitteena oli kertoa, mitä kulkineennimet kertovat kulttuurista eli kuinka kulkineennimillä jäsennetään maailmaa myös ajoneuvoja laajemmasta kontekstista katsoen ja millaisina kulkineet koetaan. Menetelmänä tässä käytettiin lähinnä nimiin sisältyvien metaforien ja muiden sanojen analyysiä. Lisäksi tehtiin yleistys nimeämisperusteiden perusteella ja pyrittiin tavoittamaan muita kognitiivisia alueita. Aloitin osion Jannis Androutsopouloksen ajatuksella (2000: 1): "Nimeämismallit ovat kriittisen tärkeitä populäärikulttuurisen tiedon jäsentämisessä." Androutsopouloksen tutkimuksessa käsitellyt musiikin esittäjännimet sisältävät jossain määrin toisteisempaa materiaalia kuin kulkineennimet, joten malleja on helpompi hahmottaa ja toistuvuus saa suuremman roolin. Androutsopouloksen lausumaa sivuten haluan kuitenkin korostaa, että nimet ovat tärkeitä populäärikulttuurisen tiedon kannalta – ja myös käänteisesti, eli siis populäärikulttuuri antaa aineksia nimiin. Nimet säilyttävät muistoja menneistä ja toisaalta niiden sisältämät mallit antavat virikkeitä uusienkin nimien muodostamiseen. Perinne on siis lopulta kuin sammal, joka kasvaa latvasta ja lahoaa tyvestä koko ajan.

Osiossa oli kolme keskeistä tutkimuskysymystä:

• Mitä metaforisia lähdealueita kulkineennimi aktivoi ja mitä skeemoja kulkineennimistössä on? → F:3
• Mitä muita kognitiivisia alueita kulkineennimistö tuo esiin? →F:4
• Mitä kulttuurisia ilmiöitä kulkineennimistössä heijastuu? → F:5

Ensimmäisen kysymyksen vastaukseksi tuli, että kulkineennimistön keskeiset metaforiset skeemat ovat kulkine on elollinen olento, kulkine on väline ja kulkine on säiliö. Näihin sisältyviä metaforisia lähdealueita ovat mm. henkilönnimet, eläinten nimitykset, appellatiiviset henkilönnimitykset, astiat, laatikot ja rakennelmat ja kodinkoneet. Näissä metaforissa esiintyi sekä primäärinimien sisältämiä "tavallisia" metaforia että lisämerkityksisiin sekundäärinimiin kuuluvia "puolimetaforia". Lekseemihakuisessa muuntelussa kun tavoiteltu harhalekseemi väistämättä tuo nimeen lisämerkityksen. Harhalekseemin ja tuloslekseemin välillä vallitsee siis automaattisesti eräänlaiseen metaforinen suhde, joka voi olla enemmän tai vähemmän motivoitu mutta on joka tapauksessa aktivoitavissa käyttöön.

Toisessa kysymyksessä selviteltiin, mitä muita kognitiivisia alueita kulkineennimistö tuo esiin edellä mainittujen metaforisten lähdealueitten lisäksi. E-osion nimeämisperusteanalyysistä tiivistetyin tuloksin kulkineisiin liittyvät muut kognitiiviset alueet ovat kulkineen ulkonäkö ja olemus, kulkineen käyttö ja kulkineen tausta ja historia.

Kolmannessa kysymyksessä kuvattiin esseistisesti ja esimerkkien kautta, mitä kulttuurisia ilmiöitä kulkineennimistössä muun muassa heijastuu. Nimissä esiin tuotuja asioita onkin kosolti. Nimet sisältävät esimerkiksi viittauksia politiikkaan ja populäärikulttuurin tuotteisiin. Nimien avulla osoitellaan myös ikään kuin sormella vähemmistöjä. Monien kulkineennimien ymmärtäminen ja ehkä mielekäs käyttökin edellyttää paitsi kulkineitten myös kansankulttuurin tuntemusta. Myös nimimallit on tietysti hyvä tuntea.

B:5 Tutkimustulokset

Tämän osion otsikko oli siis Hajahuomioita nimistä, nimenannosta ja -käytöstä ja osion tarkoituksena oli tuoda esiin tutkimusprosessin aikana kertynyttä taustatietoa kulkineennimistön synnyttämisestä ja käytöstä. Osion aineistona oli aineiston keruun yhteydessä tallennettuja kansan näkemyksiä sekä tutkijan havaintoja nimiaineistosta. Osion avulla oli tarkoitus taustoittaa ja täydentää muita tutkielman analyysiosioita C–F ja johdatella vähitellen itse aiheeseen sekä tuoda esiin sellaista uutta ja epävarmaa tietoa kulkineennimistöstä, jota myöhemmin tutkimuksin voidaan tarkentaa.

Nimenanto ja funktiot

• Miksi kulkineennimiä annetaan ja mihin niitä tarvitaan?
• Mitä funktioita nimillä saattaa olla?
• Miten asenteet liittyvät nimiin?

Näitä kysymyksiä käsittelevässä ensimmäisessä pääluvussa yhdistettiin nimenanto, nimien funktioiden tutkimus ja kansan lingvistiset havainnot. Perusajatus on se, että uusia ilmauksia, kuten nimiä, muodostetaan viestinnällisiin tarkoituksiin ja ne auttavat jäsentämään maailmaa. Tämä muodostaminen voi olla suunniteltua (esim. ristiminen) tai perustua hitaaseen kiteytymiseen tai satunnaiseen hetken oivallukseen. Nimenantajat ja käyttäjät pyrkivät antamaan ja käyttämään mahdollisimman hyviä nimiä ja sanoja. Tässä hyvyyden jatkuvassa arvioinnissa (joka toki nimen vakiinnuttua heikkenee) eli hyväksyttämiskierroksella otetaan huomioon erilaisia ominaisuuksia, kuten nimen vakiintuneisuus, monipuolinen kuvaavuus ja äännettävyys ja viestintätilanne.

Kulkineennimien alkuperäinen antaja on vain harvoin tiedossa, se tiedetään lähinnä vain pienen piirin käytössä olevilta nimiltä (esim. isä, kaveri, opettaja). Monet kulkineennimet (Volkkari) ovatkin enemmän tai vähemmän suomalaisille yhteistä omaisuutta. Nimenantajat ovat usein luovia ja verbaalisesti lahjakkaita, ja epävirallisten nimien antajat nähdään usein antinormatiivisina, koska virallisen nimen käyttö sellaisenaan olisi tietysti normin mukainen teko. Tämä antinormatiivisuus ei kuitenkaan välttämättä ole asenteellisuutta, vastahankaa, salakieltä tai muuta sellaista, vaan lienee seurausta tavallista suuremmasta tietoisuudesta kielen ja puheena olevan käsitepiirin suhteen, mikä myös johtaa uuden nimimateriaalin luomiseen ja vanhan uudistamiseen.

Nimien funktioiden osalta luvun pohjana olivat Anderssonin, Sjöblomin ja Kvillerudin näkemykset nimien funktioista, joita täydensin omilla näkemyksilläni ja kansanlingvistisellä tiedolla, sillä alalla ei toistaiseksi vallinne yksimielisyyttä siitä, millä ehdoin jonkin funktion olemassaolo voidaan todentaa. Ryhmittelin erilähtöiset funktiot seuraavasti:

• Identifiointifunktio, individualisointi ja personifiointi
  • Kaikki nimet rajaavat tarkoitteensa ja tekevät sen näkyväksi.
  • Joskus nimeen voidaan sisällyttää erityinen osa, jolla on vain tämä tehtävä.
  • Kohde voidaan rajata tai siitä voidaan puhua myös ilman nimeä, esimerkiksi pronominilla tai lausekkeella; kulkineitakin voidaan erotella esim. värin ja omistajan mukaan ilman mitään varsinaista nimeä.
  • Eloton kohde voidaan elollistaa antamalla sille jokin nimi, joka tekee siitä persoonan. Personifiointi sisältää komponentteina individualisoinnin ja inhimillistämisen.
  • Personifiointi liittyy kulkineennimistössä erityisesti yksilönnimiin, jotka voivat jopa olla henkilönnimen näköisiä (Raisa). Kulkinetta saatetaankin pitää jopa perheenjäsenenä, mikä yhdistyy niissä nähtyihin luonnepiirteisiin sekä niiden asemaan hevosen tehtävän jatkajana.
• Kuvailufunktio
  • Pyrkimys nimen kuvaavuuteen on voimakas erityisesti nimenannossa, ja vaikka nimen vakiintuneisuus vähentää kuvaavuusvaatimusta merkittävästikin, edistää nimen kuvaavuus kuitenkin nimen säilymistä.
  • Kuvailua voidaan tehdä suoraan tai epäsuorasti erilaisten kielikuvien avulla ja hyvinkin monenlaisia asioita saadaan nimessä kuvattua.
  • Maallikot tiedostavat nimen kuvaavuuden yleensä varsin hyvin.
• Asenteenilmaisufunktio
  • Paitsi että nimi kuvaa kohdettaan objektiivisesti, se voi myös tuoda esiin kohteeseen liitettyä subjektiivista mieltymystä tai sosiaalisesti sopivaa asennetta kohteeseen.
  • Funktion komponentit ovat asenne ja intentio tuoda tämä asenne esiin.
  • Koska viralliset nimet ovat usein positiivisia, ovat epäviralliset nimitykset tämän vuoksi vastareaktiona suhteellisesti useammin halventavia ja ironisia.
  • Nimen sävy ei ole pysyvä ominaisuus ja voi vaihdella kontekstista toiseen ja käyttäjältä toiselle, minkä vuoksi olen välttänyt nimen sävyn määrittelyä. Esimerkiksi sympaattinen deminutiivisuus ja halventava vähättely ovat joskus mahdottomia erottaa toisistaan.
  • Nimeämättömyys on myös reaktio, joka ilmaisee tarkoitteen merkityksettömyyttä ja mitäänsanomattomuutta.
  • Kieleen liittyvien asenteiden ja kielenkäyttäjään liittyvien asenteiden lisäksi tulee erottaa myös tarkoitteisiin eli referentteihin liittyvät asenteet.
• Itseilmaisufunktio
  • Uudelleen nimetty Sjöblomin persoonallinen funktio.
  • Nimi on nimenantajan tapa ilmaista itseään; funktio korostuu harkinnaisnimissä.
  • Ilmeisesti useimmiten tiedostamaton.
• Vuorovaikutuskeskeiset funktiot: mihin kuvailulla ja asenteen ilmaisulla voidaan pyrkiä
  • Kvillerudin vinoilufunktio: nimeä käytetään vinoilun välineenä.
  • Oivalluttamisfunktio: monimielisellä nimellä pyritään tuottamaan oivallus henkilössä, joka kohtaa nimen.
  • Kvillerudin toisaalle viittaava funktio: nimeen pakataan viittauksia toisiin nimiin tai asioihin, jotka oivalluttamisfunktion tavoin tuottavat ajatuksia.
  • Anderssonin sosiaalinen funktio: nimet luovat yhteenkuuluvuutta.
• Systeemifunktio
  • Nimet ovat osa nimisysteemiä, ja näin nimen funktioihin kuuluu myös nimen liittyminen systeemiin tai oikeammin eritasoisiin systeemeihin.
  • Esimerkiksi Sjöblomin mainitsema nimen käytännöllisyys (äännettävyys, pituus, erottuvuus) on myös osa systeemiin sopeutumista.
  • Malleihin mukautumista ja niiden vastustamista kuvaavat termit vetofaktori ja estofaktori.
  • Nimeäminen toisten nimien mukaan on yleensä hyvin tiedostettua.

Nämäkin funktiot ovat luonnollisesti limittyviä, eikä kaikilla nimillä ole välttämättä kaikkia funktioita. Nimien funktioissa onkin vielä paljon selviteltävää.

Nimien leviäminen, säilyminen ja muokkaaminen

Yksittäisen nimenantajan annettua nimen ja käytettyä sitä nimi lähtee hyväksyttämiskierrokselle kieliyhteisöön. Hyväksyttämiskierroksella nimen kohtaavat henkilöt arvioivat nimeä, ja mikäli tarpeeksi moni hyväksyy nimen ja vie sitä itse kielenkäyttäjänä eteenpäin, nimi yleistyy. Kielen muutoksissa yksittäiset tiedostamattomat kielenkäyttäjät ovat avainasemassa, ja heidän yksittäisistä valinnoistaan seuraa laajempia muutoksia. Nimen levittäytymistä edistävät esimerkiksi kuvaavuus, nasevuus, sopiva kielellinen muoto, käyttö mediassa ja hallinnollinen virallistaminen. Kulkineennimien levittäytymisessä ei ole havaittu mitään sellaista, mikä ei sopisi nimien levittäytymiseen yleensäkin. Koska kulkineet ovat hyvin liikkuvia esineitä, myös niiden nimet ovat leviäväisiä. Erityisesti medioihin pääsy auttaa nimiä leviämään; toisinaan vaikuttaa jopa siltä, että jokin konneksio muistetaan, mutta sen tarkoitetta ei. Kulkineet saavat usein nimensä, kun niitä on tuotu riittävästi maahan, ja nimi puolestaan katoaa noin sukupolvi perävalojen viimeisen vilkahduksen jälkeen. Joissakin tapauksissa nimi on annettu esimerkiksi mallille vasta myöhemmin (esim. Pappa-Tunturi).

Varsinaisen katoamisen lisäksi nimeä voidaan muokata kieliyhteisössä. Joko nimen muotoa tai merkitysalaa voidaan muuttaa, ja syntynyt muunnelmakin etenee hyväksyttämiskierrokselle. Käytännössä nimistä vaeltaa samanaikaisesti rinnakkaismuotoja ja toisinaan nimen tarkoitteetkin saattavat rajautua eri henkilöillä eri tavoin (vrt. murremaantiedetutkimukset). Kulkineennimistössä on tyypillistä, että virallisen nimen pohjalta muodostetaan epävirallisia nimiä, jotka ovat jollakin tavalla kuvaavampia, hauskempia tai morfofonologisesti suomalaisempia kuin alkuperäiset viralliset tai epäviralliset nimet. Tämä nimien suomalaistaminen tai vääntely on usein tunnistettua, joskin joskus kielenkäyttäjät pitävät sitä omanaan, joskus taas toisten piirteenä. Nimen muuntamisen perusteena voi kuitenkin olla paitsi pyrkimys onnistuneempaan kielelliseen asuun myös tarkoitteen muuttuminen: koska Mustat Maijat eivät enää ole mustia, on yksiosainen Maija-nimi vallannut alaa.

Variaatio epävirallisissa kulkineennimissä

Aineiston kulkineennimiin ei yleensä liity alueellista variaatiota, joskin joitakin ahtaammalla alueella tunnettuja nimiä (kispa, kitka) toki on olemassa ja toisaalta asiaa ei ole tarpeeksi laajalti tutkittukaan. Lisäksi joihinkin nimiin sisältyy tunnistettavia murrepiirteitä, mutta murteellisuudet nimessä eivät välttämättä tarkoita nimen kuulumista murteeseen. Sosiaalisenkaan variaation määrittäminen ei ole kovin helppoa. Kulkineennimet voidaan yhdistää miehuuteen ja alaluokkaisuuteenkin, mutta tällaiselle rajaukselle ei ole varsinaisesti todisteita. Tutkimusaineiston perusteella myös naiset ovat antaneet kulkineennimiä, mutta nämä ilmeisesti leviävät miesten antamia nimiä heikommin. Tästäkään ei tosin ole varmuutta. Osa kulkineennimistä on lisäksi hyvin yleisiä ja neutraaleja, ja niitä käytetään eri yhteiskuntaluokissa. Joillakin nimillä, esimerkiksi Folkkarilla saattaa olla jopa sympaattinen ja yläluokkainen status. Epävirallisia kulkineennimiä käytetään kuten nimiä yleensäkin, mutta erityisesti silloin, kun halutaan välttää toistoa teksteissä.

Kulkineennimistön attraktiokeskukset

Nimiä saavat yleisimmin kulkineet, jotka ovat jollakin tavoin poikkeavia, erottuvia tai luonteikkaita (affektisia) tai joilla on erityisen hankala virallinen nimi. Lisäksi epävirallisen kulkineennimen päätyminen nimikokoelmiin edellyttää todennäköisesti tietynasteista nimen yleisyyttä, joka puolestaan edellyttää useimmiten tarkoitteen yleisyyttä ja näin ollen tarvetta ylipäänsä käyttää nimeä. Attraktiokeskusten arvioinnissa tulisikin ottaa huomioon myös tarkoitteina olevien kulkineitten rekisteröintilukumäärät, mitä en kuitenkaan ole tehnyt. Yleisimmin nimetyt kulkinelajit ovat polkupyörä ja henkilöauto. Nämä molemmat ovat ensiksikin erittäin yleisiä. Polkupyörä taas on edullinen ja huono kulkine, jolla eteneminen on vaivalloista vaikkapa autoiluun verrattuna. Yleisimmin nimetty kulkinemerkki taas on Lada, joka ainakin aiemmin oli hyvin affektinen neuvostoliittolaisuutensa takia. Ford-merkkisillä autoilla on kuitenkin enemmän nimiä, sillä erilaisia Ford-malleja on enemmän ja ne on nimetty myös useammin nimin kuin numeroin toisin kuin Ladat. Muutamat mallit ovat olleet erityisen yleisiä ja luonteikkaita ja näin suosittuja nimenannon kohteita (Saab 96, Volvo PV, Fiat 600, Datsun 100A, Citroën 2CV, Toyota Corolla, Ford Escort ym.). Tarkoitteen affektisuus näyttäytyy nimissä yleensä tarkoitteen ominaisuuksiin liittyvien nimien runsautena, kun taas virallisen merkkinimen (ja merkin brändin) vahvuus näyttäytyy sen esiintymisenä epävirallisen mallinimen osana. Nimeämättä jätetyt kulkineet ovat usein keskitasoisia tai hiukan keskitason yläpuolella ja ovat ulkonäöltään tavanomaisia ja huomiota herättämättömiä sekä tulevat mieluiten jostakin valmistusmaasta, johon ei liity vahvoja negatiivisia tuntemuksia.